Hyvää sunnuntaita vaan kaikille! Juho laatii tänään viikonlopun suosikkisoittarin.

Nyt olisi sitten tarjolla tällaista aamusoittolistaa. Jos lähetään spekuloimaan, niin aamusta ei yleensä ainakaan omalla kohdalla tee mieli kuunnella kovin uutta tavaraa eikä oikeastaan mitään hankalasti lähestyttävääkään - enemmänkin tuttua ja turvallista. Joskus tietenkin on voinu käydä niin, että edellisillasta on voinu jäädä päähän soimaan jokin ralli (sitte se soi vielä aamulla herätessäkin päässä) ja se on sit pakko kuunnella aamulla uusiksi heti herättyä.

Mutta totuus on kuitenkin se, että muutamat kappaleet toistuvat hyvinki useasti mulla heti aamusta. Tarkoituksena olisi siis pistää nyt kymmenen biisin pläjäys tällasta pirteää aamumusiikkia, millä päivä ei oikeastaan ainakaan omalla kohdalla vois lähteä paremmin käyntiin aamukahvin kera. Olkaa hyvä:

1. Bright Eyes - The First Day of My Life

Tästä biisistä on muodostunu mun aamujen ehdoton kulmakivikappale. Pirteä kappale saa silmät auki paremmin kuin kuppi erittäin vahvaa kahvia.

2. Death Cab for Cutie -  Cath...

Soittolistalle olisi voinut lyödä oikeastaan aika monta muutakin Death Cabin kappaletta mutta päädyin jostain syystä valitsemaan kuitenkin tämän. Mahtavan pirteä kitarointi kutkuttaa korvakäytäviä ja Ben Gibbardin ääni saa sitkeimmänkin aamutorkun hereille! 

3. Travis - My Eyes

Travis on myös näitä bändejä, joilta ei ainakaan näitä pirteitä kappaleita puutu. My Eyes saa ennen kaikkea hyvälle tuulelle ja puhtia vaikeampaankin aamuun.

4. Doves - Pounding

Minulla ei ole oikeastaan mitään kovin järkevää syytä, miksi just tää biisi päätyy aina niin aamutuimaan soimaan. Mahtava biisi, jonka kitarointi vyöryy vesiputouksen lailla luihin ja ytimiin. Oma Doves-lemppari ehdottomasti. 

5. The Coral - In the Morning

Tässä myös yksi täydellinen päivän aloittaja. Koukuttava Feeling good-renkutus.

6. The Verve - Lucky Man

The Verven Lucky Man on yks mun kautta aikojen kovimmista lempparibiiseistä. Säästelen tätä niihin aamuihin, kun kaikki meinaa mennä kunnolla pieleen. Lucky Manin kun pistää soimaan, tajuaa että kaikki ei olekkaan oikeasti niin perseellään kuin luulisi juuri sillä hetkellä olevan! 

7. Eels - Saturday Morning

Saturday Morning sopii ehdottomasti muuhunkin kuin lauantaiaamujumitukseen. Tän biisin tahdissa on mukava pomppia keittiöön hakemaan aamiaismuroja ja maitoa.

8. MGMT - Flash Delirium

Flash Delirium antaa niin tuiman piristysruiskeen aamuun, että tapahtua voi oikeastaan mitä tahansa.

9. David Bowie - Sound and Vision

Jarmo suositteli aikoinaan teemaviikolla mulle David Bowien Lowta. Jostain syystä olen suorastaan addiktoitunut tähän kappaleeseen. Viime päivien aikana tää on soinu mun aamuissa aika useasti. Huh?

Tällainen setti tästä sitten muodostui. Biisilistan pääset kuuntelemaan klikkaamalla tästä. 

Minkälaista musiikkia sinä kuuntelet aamulla?

The Chemical Brothersien ensimmäinen(!) livelevy ei voisi parempaan aikaan ilmestyä. Yhtyeen kaksi vuotta sitten julkaistu Further oli yhtyeen paras levy yli vuosikymmeneen, joka nosti veljekset takaisin elektronisen musiikin ytimeen.

Don't Thinkin keikkataltiointi on vuoden takaa Fuji Rock-festivaaleilta Japanista, ja setti yllättäen on hyvin Further-pohjainen sisältäen toki isoimmat hitit. Kuten elektronisesta musiikista vähänkään perillä olevat tietävät, niin livetilanteissa yhtyeet ja artistit miksaavat kappaleitaan uuteen uskoon livenä ja siten tekevät eroa levyversioihin. ChemBros on tietyssä mielessä poikkeus, koska yhtye ei juurikaan remiksaa kappaleitaan, vaan pienillä muutoksilla luovat uusia sovituksia. Paljon maltillisempaa touhua siis kuin livelevyviikolla käsitellyillä Daft Punkilla ja Justicella.

Mitäpä sitä turhaan remiksailemaankaan, kun oma materiaali on timanttia. Biiseillä kuten Swoon, Hey Boy Hey Girl ja Out of Control saa reivit aikaiseksi hetkessä, ja kun veljekset osaavat livenäkin rytmittää kappaleitaan niin, ettei koko setti ole pelkkää biittiorjuutta. Toki hutejakin mahtuu, kuten aivan liian pitkäksi venytetty Horse Power ja kappaleena muutenkin tylsä Get Yourself High. Oikeastaan vasta neljännen kappaleen aikana iskeytyvä Hey Boy Hey Girl saa bändin setin lentoon ja tekee Don't Thinkistä kuuntelun arvoisen. 

Don't Think on hienoa jatkumoa The Chemical Brothersien tällä vuosikymmenellä alkaneelle  uudelle voittokululle. Yhtyeestä kiinnostuneet saavat erinomaisen miksauksen bändin huippuhetkistä ja ummikot saavat pikamatkan Brosien maailmaan. Toki voin vain kuvitella kuinka paljon hienomman kokemuksen saa samannimisestä konserttielokuvasta, jonka bonuslevy tämä oikeastaan vain onkin, kun bändin Suvilahden keikan visuaalisen tykityksen kokeneena tietää, millaisen visuaalisen tripin yhtye livenä luo.



Mainitsemisen arvoinen kuriositeetti on levyn nimikappale, joka julkaistaan vasta nyt ensimmäistä kertaa fyysisen julkaisun mukana. Kappale on aiemmin julkaistu vain Furtherin iTunes-version bonuksena. Monelle biisi on varmasti kaikista tutuin Black Swanin klubikohtauksesta.

Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

Or as common people say, Cats on Fire on helevetin hyvä

Levyn huumaavuus

8,9

6.0

 Vaikka Bloc Partysta tutuksi tullut Kele Okereke onkin oikeasti persoonana ujo kuin mikä, ei mieheltä ainakaan kunnianhimoa puutu. Sen todistavat Intimacyn jälkeiset feattaukset mitä erinäisimpien artistien (DJ Tiesto, Martin Solveig, Hercules and the Love Affair) kanssa ja ennen kaikkea debytointi vuonna 2010 sooloartistina, The Boxerin muodossa. Levyllä Kele todistaa, että konemusiikki on tullut jäädäkseen miehen musiikkiin.


Pitkäsoitto julkaistiin aikoinaan aika pienellä varoitusajalla. The Boxerin avaussinkku, elektroninen tanssikipale Tenderoni oli omassa erikoisuudessaan hyvin hämmentävä mutta samalla erittäin mielenkiintoinen - eihän se Bloc Partylta kuullostanut muuten kuin Kelen äänen muodossa. Jykevä ja tarttuva ralli teki tulevasta levystä yhden kesän odotetuimmista.

The Boxerin avausraita on raivostuttava. Walk Tallista en ole vieläkään onnistunut pitämään -  lallattelusta tulee ihan mieleen sotilaslaulut Full Metal Jacketista? Mutta avausraidan jälkeen pärähtää. Kakkosraita On the Lam on mukavan nopeatempoinen kipale ja kolmas biisi Tenderoni nostattaa fiiliksen oikeasti korkeuksiin. The Other Side ja Everything You Wanted ovat myös varsin onnistuneita kipaleita. Mutta siihen ne hyvät biisit oikeastaan jäävätkin. Jos vaisu Unholy Thoughts olisi esimerkiksi Bloc Partyn kappale, olisi se luultavasti bändin huonoin tuotos ikinä - huonompi varmaan kuin yksikään b-puolikipale, mitä bändi on koskaan tehnyt.

Kun näin jälkeenpäin ajattelee, olisi Bloc Party voinut vuonna 2010 kuullostaa tältä. Onhan bändi menny radikaalisti elektronisempaan suuntaan albumi albumilta.    

Kun alkaa vaistomaisesti skipata tiettyjä biisejä levyltä, ei levykokonaisuutta voida kehua hyväksi. The Boxeriin tämä pätee varsin hyvin. Tenderonia ajan hammas ei kuitenkaan ole purrut, kuunnelkaa vaikka!

Maailman paras bändi ikääntyy arvokkaasti

Levyn huumaavuus

Aukaisin eilisiltana kaljan. Mietin siinä samalla, että minkä levyn pistäisi soimaan - jotain uutta musiikkia kuitenkin oli ajatuksissa laittaa pyörimään. The Shinsin uusin tuotos, Port of Morrow ei ensimmäisillä läpikuuntelukerroilla onnistunut oikein vakuuttamaan - tai sitten vain olin niin hullaannuksissani Hot Chipin Flutesista, että ajankohta oli huono Port of Morrown korkkaamiselle. Noh eksyin kuitenkin painamaan spotifysta play-nappia albumin kohdalla ja jotain merkittävää tapahtui - aloin pitää levystä aivan hirveästi.

The Shinsin tulevaa levyä on odotettu kuin kuuta nousevaa. Albumin hypen mittasuhteita voitaisiin hyvin verrata viime vuotiseen The Strokesin Anglesiin, joka ei loppuen lopuksi millään ylettynyt yhtyeen tuotannon kärkipäähän. The Shins kuitenkin onnistuu lunastamaan odotukset paremmin kuin kohtalotoverinsa - kevään raikas Port of Morrow on mielestäni yhtyeen uran paras albumikokonaisuus ylivoimaisesti. 

Eihän levy soundeiltaan eroa merkittävästi The Shinsin vanhasta tuotannosta. Se on sitä samaa vaihtoehtorockia country- ja folk-vaikutteilla mitä ollaan kuultu ensimmäisistä levyistä asti. Homman juju onkin bändin positiivisuudessa: se välittyy kuuntelijaan joka ikisen biisin voimin. Hellyyttävä It's Only Life voisi tiivistää hyvin koko levyn tunnelman. Tällaisia nerokkaan pirteitä ja sympaattisia lauluja me tarvitsemme keväällä, synkistelyt kuuluu syksyyn!

Minuun syntyy luultavasti tämän tiimoilta vankka kiintymyssuhde bändin musiikkiin. Ei se haittaa, ehkä se oli se eilisiltainen kalja joka sai minut tajuamaan Port of Morrowin hienouden.