#480 The Way It Feels

                                           Yhä lumoava ääni


Julkaisuvuosi: 2015
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Girl on the Mountain, Lie Down in the Bed You've Made, Sea Change
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.


Levyn huumaavuus
                                   
                                  8.4

Käsillä on kevään viimeinen bloggaus tämän blogin osalta. Nyt kesän lähestyessä on ilmestynyt kohtuullinen määrä levyjä, joita kuuluukin kuunnella valoisina, kuumina ja hikisinä päivinä, ja tietenkin niistä kaikista voisi kirjoitella enemmänkin, mutta mainitaanpa nyt vain, että Lisa Alman aistikas Desire, Yumi Zouman symppis Yoncalla, Maria Usbeckin (Selebritires) raikas Amparo, Kristin Kontrolin (Dum Dum Girls) iskevä X-Communicate, Fifth Harmonyn hitikäs 7/27, Big Thiefin herkästi indiepoppaava Masterpiece, The Monkeesin 60-lukupoppaava Good Times! ja jyväskyläläisen Mantarayn tunnelmallisesti indie poppia post rock -vivahteilla tarjoava Atlantic voivat hyvinkin olla kesän 2016 kuumatkin päivät hieman siedettävimmiksi tekeviä levyjä. Sellainen levy voi olla myös Heather Novan viimevuotinen The Way It Feels.

Heather Nova nousi pinnalle 1990-luvulla, ja hänet voi varmastikin laskea tuon vuosikymmenen nainen ja (sähköinen) kitara -trendiin, joka koki läpimurtonsa Alanis Morissetten ja Sheryl Crown kautta. 2000-luvun alussa Nova koki myös pohjoismaista huomiota vierailemalla ruotsalaisbändi Eskobarin biisillä. Muistelen, että Novalla oli tuolloin muutenkin pyrkimystä kaupallisempaan saundiin, mutta suurta menestystä ei tainnut tulla. Levyjen tekoa hän ei ole lopettanut, ja viime vuonna ilmestyi hänen 9. kokopitkä. Tarjolla on kiireetöntä, hienosti sovitettua ja toteutettua americanahtavaa folkpoppia, kuten vaikkapa ihanan raukea kesäbiisi Lie Down in the Bed You've Made ja kiehtova Women's Hand, mutta on siellä ainakin yksi uljas poprockkauskin, Girl on the Mountain ja ainakin tuotantonsa puolesta lähes radioon sopiva This Humannes. Keskiössä on tietenkin biisistä toiseen Novan lumoava ääni, joka saa kiinnostumaan myös biisien tarinoista, joihin voi hyvinkin sisältyä vaikkapa kauneutta, viisautta ja lohtua.

Mutta eipä tässä muuta. Nyt alkaa kesätauko. Kaipa sitä jossain vaiheeessa syksyä palataan.

Posted in , , , , | Leave a comment

#479 Majid Jordan

                     Herkissä tiloissa klubilla


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Love Is Alway There, Day And Night, Every Step Every Way
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   
                                  7.2

Oli television musiikkikilpailuista tai niihin osallistujista sitten mitä mieltä tahansa, niin ainakin niitä seuratessa saattaa tutustua itselleen uusiin biiseihin, jotka herättävät mielenkiinnon kuunnella myös se alkuperäinen versio ja ehkäpä jopa alkuperäisesittäjän muutakin tuotantoa. Minulle näin kävi nähdessäni Nick Hagelinin esittämässä Hold on, We're Going Homea Yhdysvaltojen Voicen uusimmalla kaudella (joka muuten päättyy tällä viikolla). Kyseessähän on supertähti Draken alunperin esittämä biisi, mutta jotenkin siihen spotifyn mukaan liittyy myös kanadalaisduo Majid Jordan, joka koostuu laulaja Majid Al Maskatista ja tuottaja Jordan Ullmanista. En arponut paljoakaan kumpaan, Drakeen vai Majid Jordaniin, tutustuisin tarkemmin. Draken uusinta en ole siis kuuntelemassa, mutta hänen suojattiensa – ainakin kaksikko levyttää Draken osaomistamalle levy-yhtiölle ja hän fiittaa My Lovessa – debyytin kuuntelin kerran jos toisenkin, ja totesin aivan kelvoksi klubi meets sielukkuus -levyksi. Alku on oikeastaan vähän tylsä tai ainakin kovin tasainen, mutta viitosbiisi Pasificosta ja etenkin tavallista rytmikkäämmästä kuutosbiisi Shake Shake Shakesta lähtien levy toimii hienosti. Majid Jordan on ehkä klubilla liikkuvaksi kaksikoksi hitusen liiankin kiltti ja herkkä, mutta eihän sitä jokaisen r'n'b-popparin tarvitse mikään Usher tai The Weeknd olla, ja minulle tietenkin riittää, että biisit ovat ookoita – kuten vaikkapa King City on – tai jopa oikein hyviä – kuten vaikkapa Every Step Every Way on – ja että levy on hyvä kokonaisuus, ja Majid Jordanin debyyttillä asiat ovat näin.

Posted in , , , | Leave a comment

#478 Classic Carpenters

                        Tarpeeksi herkästi

Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Superstar, Rainy Days and Mondays, I Need to Be In Love
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   6.7

Euroviisut ovat tältä vuodelta loppuneet. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että Euroviisuissa esiintyneiden artistien ja kokoonpanojen ura olisi ohi. Jotkut esiintyjistä ovat varmastikin nähneet Euroviisut tapana laajentaa kuulijakuntaansa ja ovat myös ajoittaneet oman levynsä julkaisun Euroviisuihin sopivasti. Sandhjan lisäksi ainakin Saksan Jamie-Leelta, Alankomaiden Douwe Bobilta ja Irlannin Nicky Byrnelta (jäi semifinaaleihin) on ilmestynyt uutukaiset. Espanjan Barein viimevuotisesta levystä on taas ilmestynyt uusi versio ja Itävallan ZOËn myös viimevuotisesta levystä on julkaistu Deluxe-versio. Mutta näitä levyjä vielä kiinnostavampi tapaus – lukuunottamata tietenkin siis Sandhjan Freedom Venturea, josta tulikin jo kirjoitettua – on Australian edustajan, Dami Imin, uutukainen, Classic Carpenters, joka ei liity mitenkään Euroviisuihin, vaan koostuu pelkästään  Carpentersin(kin) levyttämistä biiseistä.

The Carpenters oli siis Karen ja Richard Carpenterista koostuva sisarusduo, joka musisoi kauniisti, koskettavasti ja helposti sulavasti ja koki menestystä etenkin 1970-luvun alkupuoliskolla. Nyt Dami Im – joka siis tuli Australiassa tunnetuksi osallistuessaan ja voittaessaan paikallisen X-Factorin viidennen tuotantokauden – on versioinut heidän levyttämiään biisejä levyllisen verran. Vaikka Imin viisubiisi olikin varsin modernia ja suureelliista poppausta, niin hän ei ole tehnyt EDM- ja tropical house-versioita Carpentersien ikivihreistä, vaan biisit on toteutettu perinteitä kunnioittaen, vaikkakin ehkä hetkittäin hitusen liian viihteellisesti. Mutta koska biisit ovat jo alkujaan hienoja, eikä niitä ole tuotannon tai sovitusten suhteen menty pilaamaan, ja Dami Im vieläpä tulkitsee niitä osaavasti ja sopivan herkästi ja hillitysti, niin mielelläänhän Classic Carpentersia kuuntelee. Ja kyllähän jokaisen pitää kuulla (They Long to Be) Close to You edes kertaalleen, miksei vaikka Dami Imin versiona.

Posted in , , , , | Leave a comment

#477 Louder - EP

              Tyylikkäästi auringonpaisteessa



Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: That Ain't Love, Bury You
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus

                                   6.6

Sandhja ei ole ainoa sielukkaasti ja pääosin modernisti poppaava suomalainen artisti, jolla voisi hyvinkin olla potentiaalia kansainväliseen uraan. Toinen tällainen nyt ajankohtainen laulaja on KATÉA, jolta on juuri ilmestynyt Louder, viisi biisiä sisältävä EP. Biisit ovat periaatteessa onnistuneita, vaikkapa That Ain't Love, vaikkakin etenkin California Babyssa Lana Del Rey -vaikutteet korostuvat liiallisesti. Kaipa sitä muutkin voi laulaa rakkaudesta Kaliforniassa ja laineja tyyliin ”I don' care if I die tonight”, mutta... Myös tuotannossa kannattaa muistaa pitää KATÉA pääosassa, toisin kuin Ghostissa käy drum'n'bassin ottaessa vallan. KATÉA eroaa hetkittäin (etenkin Bury You) välittyvällä määrätietoisuudellaan ja energiallaan esikuvastaan ja on jo siis enemmän kuin lupaava,  biisimateriaalia ja tulkintaa voisi kuitenkin vielä hioa hitusen omaperäisemmäksi tai ainakin karsia kliseisimpiä Lana Del Rey -maneereja, niin lopputulos on vielä parempi kuin nyt.

Posted in , , , | Leave a comment

#476 Freedom Venture

   Sielukkaasti Eurooppaa valloittamaan    
Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Don't Come Back for More, Misery, Seven Billion Hearts
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.
      
Levyn huumaavuus
                                  
                                   7.2

Kevät on täällä, myös sään puolesta, mutta säästä riippumaton kevään merkki on tietenkin Euroviisut, ja ne alkavat ensi viikolla. Suomea edustaa tällä kertaa Sandhja, jolta on sopivasti ilmestynyt kokonainen levy, hänen toisensa, Freedom Venture. Kävi viisuissa sitten miten tahansa, niin Sandhja on saanut aikaiseksi vakuuttavan nipun biisejä, jotka voivat hyvinkin kestää kuuntelua viisuhuuman laannuttuakin.

Levy alkaa menevästi bilehenkisillä My Bassilla ja viisubiisi Sing It Awaylla, mutta pääosin levyltä löytyy sielukkaasti tunnelmoivia popbiisejä, joita Sandhja tulkitsee aina päättäväisesti ja tarpeen tullen herkästi. Osa biiseistä on toteutettu perinteisemmin (Heaven's Gates, The Chase), osa modernimmalla, Katy B:stä muistuttavalla otteella (Don't Come Back for More, Calling of the Night, Haunted, Love Me High) ja levyn parhaimmilla biiseillä perinteisempää toteutusta on hienosti sävytetty moderneilla saundeilla (Misery, Seven Billion Hearts). Levy on tyylillisesti hieman hajanainen, mutta kuitenkin tarpeeksi napakka ja laadukas paketti, ja tärkeä osatekijä tässä on tietenkin Sandhja itse. Vaikka jokainen biisi ei olekaan kovinkaan omaperäinen – etenkin Haunted on melko geneerinen voimaballadi – niin Sandhja tulkitsee niitä hienosti. Toivottavasti siis myös levyn muutkin biisit, ei vain Sing It Away, saavat huomiota. Sen ne ja Sandhja ansaitsevat.

Posted in , , , , , | Leave a comment

#475 Everybody's Heart Is Broken Now

                Sydänsuruista diskopoppausta


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: You Stole My Heart Away, Coconut Kiss, Everybody Wants to Be You
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                  
                                   7.3

Harva tunnin kestävä levy on koko kestonsa ajan priimaa, ja sitä ei ole myöskään ruotsalaisen Niki and The Doven kakkoslevykään. Levyn kolmestatoista biisistä vain ehkä yhdeksan kymmenen on onnistuneita, ja etenkin lopussa kappalejärjestys ei ole aivan kohdallaan. No, suurin osa levystä on kuitenkin siis erittäin onnistunutta 1980-luvusta vahvasti vaikuttunutta sydänsuruista diskopoppausta. Etenkin levyn aloittava lumoava So Much It Hurts, sitä seuraava sydänsurutanssitus You Stole My Heart Away, apeasti sykkivä Coconut Kiss, herkkä Miami Beach ja aivan mahtavasti lopussa kasvava Everybody Wants to Be You ovat hienoa kuultavaa. Levykokonaisuus ei valitettavasti täysin toimi, mutta pääosin Niki and the Dove jatkaa kunniakkaasti ruotsalaisten perinnettä yhdistää pop, tanssitus ja sydänsuru saumattomasti toisiinsa.

Posted in , , , , | Leave a comment

#474 Honey

                     Tanssitusta, ei balladeja


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Honey, Who Am I, I Wanna Be, Dreamers
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                  
                                   7.3

Katy B on palannut! Kolmannella levyllään hän on unohtanut poptähtipyrkimykset ja siis myos voimaballadit ja viettää aikaansa pääosin tanssilattioilla tai niiden kieppeillä huumaamassa ja huumaantumassa. Honey on monipuolinen – tuottaja vaihtuu biisistä toiseen ja erityyppisiä vierailijoitakin levyllä on runsaasti – ja hyvin tasalaatuinen brittiläinen tanssituslevy. Tosin vaikka voimaballedeja ei onneksi löydykään, niin loppupäässä on kyllä hieman liikaa suvantohetkiä ja todella taianomaisia tanssitushetkiä olisi voinut olla enemmänkin. No, Katy B laulaa silti hunajaisesti kautta levyn, ja lopussa palkintona odottaa taianomainen Dreamers. I Wanna Be siis soimaan ja kohti tanssilattiaa!

Posted in , , , | Leave a comment

#473 Freedom Juice

                           Vapaudu ja joraa




Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Midnight Call, Fucking Live It Up, Roll N Twist
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus

                                  

                                   7.3

Disco Ensemble ei oikein koskaan napannut tai oikeammin meni vain minulta ohi, mutta yhtyeen jäsenten koneilut, ensin laulaja Miikka Koiviston liidaama Hisser ja nyt kitaristi Jussi Ylikosken sooloprojekti Big Pharma, toimivat oikein hyvin. Hisserissä on tiettyä outoilua mukana myös musiikin suhteen, mutta Big Pharma on musiikillisesti hyvin määrätietoista tanssittamista ja popittamista, ja outoilu tulee kuvioon sitten videoissa. Esim. Suburban Trap on ihan kansainväliset tai ainakin pohjoismaiset standardit täyttävä potentiaalinen radiohitti, mutta sen video viestittää, että Big Pharmalla ei ole pyrkimystä tulla uudeksi vientitoivoksi, vaan kyse on enemmänkin omasta hauskasta, joka saa varmasti hauskuuttaa myös muitakin, jos on hauskuuttaakseen. Ja minua ainakin hauskuuttaa, ainakin suurimman osan ajasta. Levyn aloittava nimibiisi on liian yksitoikkoista jyystöä ja Ringa Mannerin laulama Bloods Unite ei verrattain rauhallisessa ylevyydessään täysin sovi kokonaisuuteen, mutta lopuissa biiseistä jyystö ja melodisuus kohtaavat onnistuneesti ja innostavasti. Hetkittäin, etenkin Ylikosken itsensä vokalisoimissa biiseissä, tulee jopa mieleen unohdettu kotimainen klassikko eli nykyään Rooxxina koneilevan Jori Sjöroorin Fu-Touristina julkaisema The Universe Is For Us (2002). Vaikkapa Trust Is My Middle Namesta ja Roll N Twististä välittyy samanlaista vilpitöntä innostusta tanssilattian valtaamiseen ja ylipäänsä konepoppaukseen kuin TUISFU:sta. Ei Freedom Juice aivan joka mielentilassa uppoa, mutta hyvää koneilua se tarjoaa.

Posted in , , , | Leave a comment

#472 Mode

                  Musiikkia tulevaan kesään


Levyn huumaavuus
                                  
                                   7.5
 
Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Berlin, O-Ren, For Pris
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Tässä on pari viikkoa ollut taas etsintä päällä kirjoittamaan innostavien levyjen suhteen, ja etukäteen ajattelin, että viime perjantain julkaisut toisivat pelastusta tilanteeseen: Primal Screamin ja Underworldin uutukaiset ja helsinkiläisen Cats of Transnistrian debyyttikokopitkä tarjoaisivat varmasti kirjoitettavaa. Ja mikä ettei, kyllähän kaikki kolme vaikuttaisivat olevan enemmän tai vähemmän olennaisia julkaisuja: Underworldin Barbara Barbara, we face a shining future on transsiin vaivuttavaa koneilua, jos sen antaa olla, ja sen huipentaa kokemusta, viisautta ja kauneutta kanavoiva huumaava Nylon Strung, joka tosin tekee koko muusta levystä melko turhan; Primal Screamin Chaosmosis on taas ihan ok, mutta ei siitä jää juuri muuta mieleen kuin että se kuulostaa hetkittäin ihan New Orderilta kuten vaikkapa Autumn in Paradisella, jota voi ehkä kuunnella uudestaan sitten syksyllä; Cats of Transnistrian Desire taas on jo saanutkin ansaittuja kehuja, mutta itse jäin kaipaamaan ehkä enemmän koukkua tai jännitettä, joita vielä kaksikon Awy-ep:n biiseillä oli. Siinäpä se niistä kolmesta minun osaltani, mutta kyllä perjantaina julkaistiin ainakin yksi levy, johon voin syventyä jopa kokonaisen kappaleen verran, nimittäin kuulaasti elektropoppaavan Brettin kakkoslevy Mode.

Satuin viikonloppuna poikkeamaan levy-yhtiö Cascinen sivuilla ja ilokseni huomasin, että Brettiltä on ilmestynyt uusi levy, nimeltänsä Mode. Muutaman kuuntelukerran jälkeen vaikuttaisi siltä, että  parin vuoden takaisesta debyytistä ei ole muuttunut paljoakaan; äänimaailma, tunnelmat, laulaja Mick Cooganin sokerinen tulkinta ja yleinen ihanuustaso (korkea) ovat pysyneet debyytiltä samana. Debyytti tosin oli hitikkäämpi, mutta vastaavasti Mode on tasaisempi ja siten toimivampi kokonaisuus. Claire Drained edustaa levyn linjaa hyvin, lempeästi poppaava Berlin, tanssittavuuteen kallistuva O-Ren ja Sarah Chernoffin laulama lempeä päätösbiisi For Pris taas ovat linjasta edukseen erottuvia biisejä. Yksittäisiä biisejä enemmän Modessa on kuitenkin kyse kokonaisuudesta, vaikka onkin hyvä että kovinkin tasaisen alun jälkeen levyltä löytyy myös omillaan toimivia biisejä.

Posted in , , , | Leave a comment

#471 Closer to the People

                      Tyylikästä tunnelmointia


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: The Way You Move, Don't Turn Your Back on Me, Night Is a Bird
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                  
                                  7.3

Mieleen jäävän, poikkeuksellisen äänen omaava Tanita Tikaram varmisti paikkansa popmusiikin historiassa vuonna 1988 ilmestyneellä debyyttilevyllään (Ancient Heart), jonka biiseistä minulla on muistumia Twist In My Sobrietysta ja Cathedral Songista. Muut levyt ovat käsittääkseni menneet suurelta yleisöltä hieman ohi. Ei Tikaram vaikutakaan miltään hittien perässä juoksijalta, vaan hänen musiikissaan taitaa olla enemmänkin kyse intiimistä tunnelmoinnista ja taitavasta tyylittelystä. Tyylittely niin sovitusten kuin laulamisen suhteen voi tietenkin johtaa siihen, että Tikaram voi vaikuttaa viileältä ja etäiseltä. Yhdeksännellä levyllään hän oletettavasti siis pyrkiikin lähestymään ihmisiä. Se varmasti selittääkin ”hauskan” aloitusbiisin, junan laila puksuttavan Glass Love Trainin, jonka minä skippaan suosiolla. Onneksi muut levyn biiseistä ovat taattua Tikaramia eli tyylikästä, hillityn dramaattista ja taidolla sovitettua – etenkin useissa biiseissä kuuluvat puhaltimet ovat oikein piristäviä – tunnelmointia, kuten Food on My Table. Levy on siis toimiva kokonaisuus lukuunottamatta aloitusbiisiä. Ehkä myös alakuloisen päätösbiisin, My Enemyn, olisi voinut jättää levyltä. Harmi, että jo lähes kolmenkymmenen vuoden kokemuksen omaavana Tikaram ei ole oppinut, että levyn aloitusbiisin ei tarvitse olla hilpeä menobiisi, eikä päätösbiisin herkkä tunnelmointi. Mutta muuten levy toimii.

Posted in , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.