#503 I'm Yours

                   Rakkautta, surua, lumoa


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: I'm Yours, Wild Things Grow
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    8.3

Monien muusikoiden lapsistakin tulee muusikoita. Esimerkkejä riittää, mutta yksi ajankohtaisimmista esimerkeistä on Boomtown Ratsista ja hyväntekeväisyysprojekteistaan tutun Bob Geldofin tytär Pixie Geldof, jonka debyytti ilmestyi nyt marraskuun alussa. I'm Yoursin perusteella voisi olettaa, että Geldof on tutkaillut isän levyhyllyä ja löytänyt monenmoista kiinnostavaa -70-luvun lopun ja -80-luvun alun levyä, vaikka tietenkin Geldofin eteerisen tunnelmoivalle popille löytyy uudempiakin vertailukohtia, kuten vaikkapa Bat for Lashes ja Lana Del Rey.

I'm Yours on vahva kokonaisuus, jonka jokaisessa biisissä on oma lumonsa: vaikkapa Woman Go Wild on ihanan rakkaudentäyteinen, Rain Comes Down rikkoo eteerisyyttä sopivasti hitusella rosoa, jopa Lana Del Reyn tunnelmissa Kaliforniassa liikkuvan Close to Youn kuuntelee ilman suurempaa ärtymystä, koska Geldofin tulkinnassa on tarpeeksi omaa. Muutkin biisit ovat omin tavoin kauniita, herkkiä ja kiehtovia, ja kaiken kaikkiaan I'm Yours tarjoaa rauhoittavan kuuntelukokemuksen.

Posted in , , , | Leave a comment

#502 Royal Blues

                                           Poppia ja EDM:ää

Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Royal Blues, Detonate, Love Can't Touch Me Now
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   7.0

Kun kirjoittelin pari viikkoa sitten Alpinesista, niin kuvasin heitä elektropopiksi. Sitten aloin miettimään, että ei brittiduo oikeastaan ole mitenkään kovinkaan pop, vaikka elektroninen onkin, eli ehkä elektropop ei olekaan heille sopiva lokero. Mutta oli miten oli, niin nyt käsiteltävänä olevan kanadalaisen Dragonetten neloslevy ainakin on niin elektroninen kuin pop eli siis elektropoppia, vaikka EDM:ääkin on mukana tekemässä kolmikon saundista ajankohtaista. Dragonettehan, tai ainakin laulaja Martina Sorbara, joka lauloi jo kymmenen vuotta sitten Basement Jaxxin Take Me Back To Your Housella, on vieraillut viimeaikoina EDM-tuottajien biiseillä, kuten vaikkapa Lennon aina ja ikuisesti parhaalla biisillä, The Bestillä, joten ei ole ihme, että niitä sävyjä löytyy nyt myös heidän omasta musiikistaan. 

Lopputulemana tästä popin (vaikkapa Lonely Heart) ja EDM:n (vaikkapa Sweet Poison) yhdistelmästä on lämminsävyinen ja väliin sydänsuruinen mutta kauttaaltaan hyvin tanssittava ja tarttuva levy. Levyn keskivaiheilla siitä tulee ehkä vain hyvien biisien kokoelma, etenkin kokonaisuuteen huonommin sopivien, ihan liian menevien Save My Neckin ja High Fiven takia, eli joitain biisejä karsimalla ja biisijärjestystä vielä tarkemmin miettimällä levy olisi ollut toimivampi ja yhtenäisempi kokonaisuus, mutta alkupuoli levystä on oikein onnistunut ja loppupuoleltakin löytyy hyvää poppista.

Posted in , , , , | Leave a comment

#501 Another River

                    Lumoavaa brittisaundia


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Another River, Completely, Heaven, How It Hurts, Under the Sun
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.



Levyn huumaavuus
                                    8.7

Alpines (Catherine Pockson ja Bob Matthews) on brittiläinen sielukas elektropopduo, josta tulee mieleen niin Jessie Ware kuin AlunaGeorgekin, eli heidän toiselta levyltään löytyy etenkin tyylikästä tunteilua mutta myös rytmikkäämpää modernia dancepoppausta. Levy alkaa vahvasti nimibiisin ja Completelyn muodossa, eikä loppulevykään petä. Kyllä levyllä pari kolme vähemmän mieleenjäävääkin biisiä on, mutta kun vastapainona on viisi kuusi vaikuttavaa ja lumoavaa biisiä – jo mainittujen biisien lisäksi ainakin vaivattoman kohottava Heaven ja tyylikkäästi ja hillitysti toteutettu, Pocksonin tulkinnalle tilaa antava voimaballadi How It Hurts – niin Another River voi hyvinkin olla vuoden parhaimpia elektropoplevyjä. Levyllä ei välttämättä ole helposti avautuvia, radiokelpoisia hittejä, mistä johtuu että duo ei välttämättä ihan kaikkialla kuulu ja näy, mutta jos tykkää brittisaundista ja voimaa ja herkkyyyttä yhdistävästä tulkinnasta niin Another River voi hyvinkin toimia. 

Posted in , , , , | Leave a comment

#500 Heaven Is for Quitters

         Ilmavuuden ja painostavuuden välillä


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Infinite Sustain, Bridge Spot
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   6.2

FaltyDL tekee konemusaa joka enemmänkin luo tunnelmaa kuin tanssittaa, vaikka rytmikkyyttäkin löytyy. Kuudennella kokopitkällään, Heaven Is for Quittersilla, hän tasapainottelee ilmavuuden ja painostavuuden välillä, ja etenkin levyn puolenvälin jälkeen painostava äänimassa saa valitettavan liikaa tilaa (vaikkapa Whisper Diving). Levyn alkupuoli on kuitenkin toimiva, ja ehkäpä joku löytää levyn kautta Infinite Sustainilla laulavan Hannah Cohenin ja Drugsilla vierailevan Rosie Lowen.

Posted in , , | Leave a comment

#499 Eternally Even

      Hippiaurinko paistaa ja maailma hymyilee

Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: We Ain't Getting Any Younger, True Nature, Eternally Even
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    8.7

Jim James (tuttu My Morning Jacketista, niille joille MMJ on tuttu – minä en kuulu siihen joukkoon) soulpoppaa -70-luvun alun hengessä – minulle tuli mieleen Shuggie Otis montakin kertaa – vaikka modernit elementit siellä täällä tuovat esiin, että vuoden 2016 levystä on kuitenkin kyse. Teksteissä vaikuttaisi olevan kantaaottavuutta ja tiedostavuutta, kuten vaikkapa Same Old Lie osoittaa, mutta musiikillinen upottavuus ja Jamesin vakuuttava ääni ja tulkinta vievät kuitenkin suurimman huomion, ja lopputulos on oikein mukaansatempaava ja lumoava, etenkin levyn puolivälistä sen loppuun.

Posted in , , , | Leave a comment

#498 The Wave

                         Herkkää ja ylevää 

Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: The River, Bring The Rain,
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus

6.7

Keanen laulaja Tom Chaplin on debyyttisoololevyllään avoin ja tunteikas ja saa aikaiseksi herkkää, ylevää ja kaunista stadionille kelpaavaa poppausta. Kovinkaan omaperäinen hän ei ole – vaikkapa Killersin Brandon Flowers tulee hetkittäin vahvasti mieleen – mutta etenkin pontevasti ja kohottavasti poprokkaavat The River ja Bring The Rain ja ylevä Hardened Heart vakuuttavat. Levyn loppupuoli tarjoaa herkempiä biisejä, jotka eivät onnistu pitämään mielenkiintoa yllä yhtä vahvasti kuin sen alkupuolen menevämmät biisit, mutta kaiken kaikkiaan Tom Chaplin osoittaa debyytillään olevansa varsin pätevä sooloartistinakin. 

Posted in , , , , | Leave a comment

#497 Stay Together

                      Virtaviivaisesti popaten


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: We Stay Together, Press Rewind, Sunday Morning,
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

  Levyn huumaavuus
5.6

Brittipoprokkibändi Kaiser Chiefs ei ole merkinnyt minulle kummempia, vaikka sinkkubiisit (ja niiden videot) ovatkin tulleet tutuiksi. Siksi bändin uusi, pääosin elektropoppaava tyyli on minun näkövinkkelistä ihan tervetullut muutos. Valitettavasti biisit ovat keskinkertaisia ja niiden elektroninen toteutus saa bändin kuulostamaan virtaviivaisuuden lisäksi myös persoonattomalta, tylsältä ja liiallisen kaupalliselta. Lukuunottamatta levyn itsevarmasti avaavaa, soulpopvivahteilla leikkivää We Stay Togetheria, onnistuneen virtaviiivaista Press Rewindia ja tekosyyn Blurin Sunday Sundayn kuunteluun tarjoavaa, brittipopajasta muistuttavaa Sunday Morningia biisit ovat korkeintaan kohtuullisen toimivaa poppausta, kuten radiosoittoon periaatteessa ihan sujuvasti sopiva, mutta minuutin liian pitkä Hole In My Soul ja sinkkulohkaisulta kuulostava Happen In A Heartbeat.

Stay Together ei siis ole Kaiser Chiefsiltä täysin onnistunut kokeilu/uuden suunnan esittely, mutta ehkäpä radiopopin ja EDM:n kuuntelijat löytävät nyt bändin. 

Posted in , , , , | Leave a comment

#496 Natural Causes

                    Valtavirtapopin osaaja


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Jump, Straight Shooter, Picture Perfect
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus

                                    7.2

Viime viikolla kirjoitin paluun tehneen Ameri(i)en EP:stä, ja annoin ymmärtää, että hän ei ole pysytellyt popin ja r'n'b:n trendeissä mukana. Nyt taas kirjoitan artistista, jolla on suht hyvin hallussa kaupallisen popin trendit, nimittäin Skylar Greystä, joka oman soolouransa ohessa on Sian ja Mariskan tyyliin biisinkirjoittaja myös muille. Toisella levyllään Skylar Greynä – muusikonuransa ensimmäisen kokopitkän hän julkaisi Holly Brookena vuonna 2006 – hän musisoi niin tummanpuhuvasti kuin ilmavamminkin, pääosin urbaanisti eli siis r'n'bpopisti ja elektronisesti (esim. Jump, Coming Up For Air ja Picture Perfect, jolla Grey myös puhelaulaa yhden säkeistön verran) mutta levyn loppupuolella myös kantrifolkisti (Moving Mountains, We Used To Be Bad). Kantrifolkit ja muut hitaammat biisit käyvät hitusen tylsiksi, mutta levyllä on onneksi myös muutama asennepitoisempi, enemmän tuotannollisiin kikkoihin nojaava biisi, jotka toimivat oikein hyvin. Eli levy on siis osittain tylsä ja osittain innostava, mutta kokonaisuudessaan ihan toimiva yhdysvaltalainen poplevy vuosimallia 2016.  

Posted in , , | Leave a comment

#495 Drive

                            Pätevä paluu


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Every Time, Thru The Stars
Löytyykö levyhyllystä: Soundcloud, Spotify, yms.

Levyn huumaavuus   
6.6
Amerie oli vuonna 2002 lupaava uusi r'n'b/pop -tulokas Why Don't We Fall In Love -hitillään, ja vuonna 2005 hän oli poptähtitaivaalla 1 Touch -hitillään, mutta kolmannelta tai neljänneltä levyltä ei enää Yhdysvaltojen markkinoilla menestyviä biisejä löytynyt, ja vuoden 2009 jälkeen Ameriesta ei ole kuulunut (ainakaan minulle saakka) mitään. Mutta nyt Amerie on tullut takaisin Ameriiena, ja julkaissut tämän vuoden toukokuussa omakustanneartistina EP:n nimeltä Drive.

Drive on varsin pätevä paluu. Ameriie kuulostaa yhä itseltään, ja tuotantokin kuulostaa kymmenen vuotta sitten tehdyltä, eli vanha tuttu Amerie on yhä tunnistettavissa, lisäiistä huolimatta. Tuotanto on suht persoonatonta ja tukeutuu liikaakin rytmikkyyden korostamiseen, mutta... Amerie on tullut takaisin! Wikipedia tietää kertoa, että toinenkin EP olisi vielä tuloillaan ennen vuoden loppua ja että jonkilainen suurempi levykokonaisuuskin on tekeillä. Niitä odotellessa Drive toimii aivan tarpeeksi hyvin.

Posted in , , , | Leave a comment

#494 SKYE|ROSS


                         Taitavasti tyylitellen


Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Clear My Head, Hold On, The Point Of No Return
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.
Levyn huumaavuus 
6.8
SKYE | ROSS, eli Skye Edwards (jolla on myös oma sooloura yhä käynnissä) ja Ross Godfrey, eli 2/3-osaa triphopryhmä Morcheebasta, julkaisi syyskuun alussa duodebyyttinsä. Triphopsävyjä on yhä havaittavissa, mutta bändisoitto ja maukas kitarointi on perustana useammassakin biisissä, joten trip hopin lisäksi kyse on soul/blues-tyylittelystä. Biisit ovat hyviä ja tyylitajulla toteutettuja, ja Skye onnistuu tulkinnassaan, kuulostaen etenkin herkemmissä biiseissä (esim. akustisen kitaran taustoittama Clear My Head ja sitä seuraava lempeästi soulpoppaava Hold On) todella hyvältä, joten mielikseen Skye & Rossin debyyttiä kuuntelee. Tosin etenkin levyn alkupuolella on parempi, että ei kuuntele biisejä kovinkaan tarkasti, vaan antaa vain niiden toimia taustamusiikkina, sillä kuten Morcheebakin, niin duokin ajautuu tyylitellessään hitusen siloittelun (esim. Light of Gold) ja tylsyyden (All My Days) puolelle. Mutta kyllähän sitä taustamusiikkiakin tarvitaan, ja onneksi loppupuolen biisejä kestää kuunnella tarkemminkin.

Posted in , , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.