Archive for syyskuuta 2012

Viikonlopun suosikkisoittari #11


Tällä kertaa suosikkisoittarissa päädymme krapulan tunnelmiin. Viikonloppu on päättymäisillään ja huomenna on maanantai. Juhlikaamme siis sitä. Ensin käymme kuitenkin lauantai-illan ja –yön tunnelmat läpi.

1.   Kauko Röyhkä – Lauantai-ilta
Kaveriporukalla ollaan kauniina lauantaisena iltana ryyppäämässä. Kuljeskellaa rannoilla, ollaan muutakin kuin kolme kortistojen jätkää. Aktille tehty melko suoraviivainen ralli toimii mielenkiintoisen puolittaisen tarinan kautta. Röyhkän kappaleissa monesti vihjaillaan eri suuntiin kertomatta siitä mitä oikeasti tapahtui. Kannattaa kuunnella nousuhumalassa kun kävelet etkoilta pippaloihin.

2.     Smashing Pumpkins – 1979
Nostalgiatrippi nuoruusvuosien mielentilaan. 1979 tuo mieleen ensimmäiset humalatilakokeilut ja överit. Se tuo mieleen sen tunteen, miten maailma oli mahdollisuuksia täynnä ja vastuuntunne ei painanut mieltä alas. Tunnelman ja nostalgian kautta 1979 nousee sfääreihinsä, se ei iske päälle kaahaamalla, vaan vie mielen huolettomaan tilaan.

      3.     Animal Collective – For Reverend Green
      For Reverend Green on ihan ”sitä itseään”, kreisibailumusaa. Musiikkia jota on mahdoton kuvailla. Ehkä eniten hyppimään pakottava kappale jonka tiedän.

4.     LCD Soundsystem – Dance Yrself Clean
Soittolistamme kehyskertomuksessa olemme päätyneet kahden aloittelukappaleen kautta klubille. On pienen suvannon aika, Dance Yrself Clean alkaa hitaasti ja hiljaa, kunnes kolmen minuutin kohdalla rumpukone isketään naamalle. Taas mennään.

5.     Bruce Springsteen – Dancing in the Dark
Brucen ja etenkin Born in the U.S.A.:n voisi helposti tuomita kaupalliseksi jenkkimeiningiksi ensisilmäyksellä. Tarkempi silmäily todistaa sen kaiken ennakkoluulon vääräksi, jopa kasarisoundit toimivat, jos niitä käyttää oikeisiin tarkoituksiin. Dancing in the Dark kertoo ahdistuksen keskeltä löytyvästä toivosta. Lähtöasetelmien takaa paljastuva intohimo toimii voimavarana. Se asettaa elämän paikallaan junnaamisen omaan arvoonsa ja nostaa hetkestä nauttimisen kaiken edelle.

6.     Elliott Smith – Punch and Judy
Bileet loppuu ja mennään ulos jauhamaan alakuloinen kappale kertoo tarinan joka keskeytyy kertosäkeen ”Can’t you ever treat anyone nice I think I’m gonna make the same mistake twice”. Kappaleessa on jotain selittämättömän surullista ja kaunista. Laskuhumala tekee tulemistaan.

7.     Billy Bragg – Dolphins
Matkaamme meren rannalle ja suurten kysymysten äärelle. Billy Braggin versioinnissa Fred Neilin Dolphinsista on jotain suurta. ”This world may never change the way it’s been”. Dolphins ei julista mitään, se kääntää katseensa pois suuren maailman ongelmista omiinsa. Ehkä delfiinit ovat laulajiensa terapiaeläimiä elämän koitoksiin.

8.     Tom Waits – Closing time
Välisoitto. Hyvää yötä.

9.     Animal Collective – Spirit They’ve Vanished
Päätä särkee ja on epätodellinen olo. Animal Collectiven, tai ehkä oikeamminkin Avey Taren ja Panda Bearin yhteislevyn korkeataajuisia ääniä sisältävä nimikkoraita ei ehkä piristä krapulaista tunnelmaa.

10. Yo La Tengo – Shadows
Krapulamorkkis ja riidat iskevät päälle. I Wait in the shadows.


Posted in | Leave a comment

#206 Kevään ja kesän tähtikuvioita


Jos kuulisit korvillani kaupungin, kuulisit varpusten heränneen henkiin viimeinkin, viimeinkin



Julkaisuvuosi: 2005
Ensikosketus: 2006
Helmeilevimmät biisit: Suudelma, Ikuisesti, Kevään ja kesän tähtikuvioita
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

Levyn huumaavuus: 
9,4


Hämeenlinnasta kotoisin oleva Ultramariini tekee musiikkia pikkukaupunkien yksinäisiin iltoihin, hetkiin jolloin tekee mieli pohtia elämän kipukohtia. Jostain syystä se ei ole koskaan saavuttanut ”skenen” sisällä mitään laajempaa arvostusta. Ehkä syy on sovituksissa, ehkä liiallisessa suurieleisyydessä, tai tunteiden suoruudessa. Itselleni Ultramariini tuli tutuksi jostain television kautta nähdystä show’sta, jossa he soittivat Elohopeaa-hitin. Internetin kautta törmäsin musiikkiin uudelleen – kappale kappaleelta siihen kasvoi kiinni.

Ultramariinin musiikki on suomalaiseksi indie-rock-popiksi röyhkeän massiivista. Se käsittelee suuria elämää liikuttavia tunteita suoran rehellisesti. Se asettaa itsensä mahdollisen pilkan kohteeksi olemalla häpeilemättömästi itsensä. Se on musiikkia, jota ei ole keitetty kivikovaksi itseironisia defenssejä täynnä olevassa maailmassa.

Levyn kansi antaa viitteitä siitä, millaisissa tunnelmissa Kevään ja kesän tähtikuvioissa liikutaan. Toisin kuin debyytti Juuri ja juuri olemassa, Kevään ja kesän tähtikuvioita ei sisällä hittejä. Se on melko hitaasti syttyvää musiikkia, mutta joskus hyvä hidas syttyvyys on hyvä ominaisuus. Levyä ei kuluta loppuun niin nopeasti, se kasvaa itsestään pään sisällä. Tämä johtuu ehkä siitä, että Ultramariinin kappaleet on luotu osista, ne eivät nojaa yksittäisiin melodisiin nerouksiin. Kitara- ja syntikkamelodiat vellovat toisiaan täydentävästi. Kevään ja kesän tähtikuviot pelaa tunnelmilla, sen maailmaan kuuluu pikkukaupunkiromantiikkaa, vaikeita ihmissuhteita ja menneisyyden traumoja. Matti Johannes Koivun tunteikas ääni tukee levyn äänimaailmaa ja lyriikoita täydellisesti.  

Suudelma maalaa kuvan talvisesta kaupungista, ystävistä, vai kenties rakkaista, jotka etsivät merkitystä elämilleen. Toiveikas Ikuisesti käy läpi masennuksen tunnelmia.  Viimeiseksi kappaleeksi jätetty nimikkokappale summaa levyn tunnelman hyvin,  se kasvaa hitaasti suuriin mittoihin ja lopussa laskeutuu nopeasti takaisin unelmoiviin, yöllisiin tunnelmiin.

Ultramariinin musiikki, ja erityisesti Kevään ja kesän tähtikuvioita, kuin tehty nautittavaksi yöllisillä yksinäisillä pyöräily- ja kävelyretkillä lähimmälle ABC:lle. Kappaleet tapahtuvat paikoissa ja kuvaavat tunteita, jotka kuuntelija voi yhdistää omaan elämäänsä. 


Posted in , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.