Archive for maaliskuuta 2015

#433 Didn't You, My Dear?

                         New Yorkin Janita


Julkaisuvuosi: 2015
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: No Excuses, Who's Gonna Tell the Wolf She's Not a Dog, What My Silence Means
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   8.1

Janita on tehnyt jo pitkään, lähes kaksikymmentä vuotta, uraa Yhdysvalloissa. Mitään suurta läpimurtoa ei ole tainnut tapahtua, mutta vaikka levytysten välit ovatkin pidentyneet – edellisestä levystä oli jo viisi vuotta – niin ura on pysynyt käynnissä, ja nyt juuri julkaistu Didn't You, My Dear? on jo hänen kuudes englanninkielinen levynsä ja yhteensä kahdeksas levy. Janita on urallaan tehnyt niin soulahtavaa poppia kuin jazzahtavaa tunnelmointia, ja nyt vuorossa on tunnelmallista poprokkausta.

Didn't You, My Dear? on hieno erolevyn nimi, ja siitä levyssä varmasti pääosin on kyse. Tosin ihmissuhteita enemmän biiseissä käsitellään omaa eheytymistä ja voimaantumista, eli eron jälkeen tapahtuvia asioita. 

Levy alkaa neljällä sävykkäällä tunnelmapalalla, joista toisena kuultava hienosti kehittyvä Beautiful You Are vihjaa, että Janitalta ja taustabändiltä sujuu myös ärhäkämpi meno. Viitosbiisi No Excuses ja etenkin seiskabiisi Who's Gonna Tell the Wolf She's Not a Dog tarjoavatkin uhmakasta ja erittäin onnistunutta "rokkausta", ja What My Silence Means yhdistää tuon kaksikon itsevarmuuden ja uhman tunnelmointiin. Sitä seuraava Clap Hands on periaatteessa onnistunut ja taputtamaan innostava, mutta on ehkä tekstiltään hitusen liian amerikkalainen ja sovitukseltaan ja myös tulkinnan osalta enemmänkin Fiona Applea kuin Janitaa. Levyn päättävä pianoballadi Won't Make a Sound on kaunis, herkkä päätös levylle, jota voi hyvinkin pitää erittäin onnistuneena. Hyvä Janita!

Posted in , , , | Leave a comment

#432 Lease Of Life

                      Hieman liikaa virheitä


Julkaisuvuosi: 2015
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Through The Knowledge Of Those Who Observe Us
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
 
                                    6.4
 
Errors on skottibändi, joka levyttää post rock -suuruus Mogwain Rock Action levymerkillä musiikkia, josta puuttuu ainakin rock ja välillä actionkin. Vuoden 2012 Have Some Faith in Magicillä tarjolla oli välillä kulmikasta, mutta pääosin kiireetöntä ja lumoavaa menoa, tuoreella Lease Of Lifella lumo on tallella, mutta kireettömyys on vähissä; heti levyn avaavalla Colossa Estatella rytmi menee PAM PAM PAM, eikä hellitä kunnolla kuin vasta levyn päättävässä 13 minuuttisessa eepoksessa, joka on kiistatta levyn helmeilevin, kiireettömin, mielikuvituksellisin ja taianomaisin biisi. Mutta kyllä levyn välillä lähes elekropopiksi äityvissä biiseissäkin on taikaa, vaikka liian usein Errors kehittelee biisejä hieman väärille urille, esim. nimibiisi ja Dull Care olisivat toimineet paremmin puolet lyhempinä. Vain Cascinen julkaisut mieleen tuovat Slow Rotor ja Putman Caraibe onnistuvat popin ja post-electron yhdistelyssä koko kestonsa ajan, muut biisit, lukuun ottamatta siis Through The Knowledge Of Those Who Observe Usia, äityvät liian progeiksi aiemmin tai myöhemmin.

Täytyy myöntää, että olen hitusen pettynyt LOL:een. HSFIM ja etenkin sitä seurannut minialbumi New Relics ovat loistavia rentoumislevyjä, mutta LOL on kokonaisuutena liian levoton, vaikka mistään klubimusiikista ei olekaan kyse. TTKOTWOU kyllä korvaa paljon – kyseessä on varmastikin alkuvuoden paras 13 minuuttinen biisi – mutta melko todennäköisesti se on levyn ainoa biisi, johon vielä palaan.

Posted in , , , | Leave a comment

#431 Sofa Pets EP

                         Saksofoni rules


Julkaisuvuosi: 2015
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Awesome Time Apart, Terminal Man
Löytyykö levyhyllystä: Soundcloud, Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    7.6

Alkuvuosi on tarjonnut suomalaisen englanninkielisen poppauksen ja rokkauksen ystävälle paljon hyvää, mm. Neøvin, Black Lizardin ja Rödsögårdenin kakkoslevyt, Wendsin ja CityManin tulevia julkaisuja enteilevät sinkut sekä helsinkiläisen Sofa Petsin depyytti-EP:n, josta ajattelin kirjoittaa muutaman rivin, sen verran onnistuneesti poppaava ja tunnelmoiva viiden biisin kokonaisuus on kyseessä.

EP:llä SP tarjoaa lähinnä perinteistä kitarapoppausta, josta kuuluu vaikutteet (Real Estate nyt ainakin) mutta myös bändin oma osaaminen. Niin Videotapes, pontevasti ja sopivan ärhäkästi etenevä Awesome Time Apart kuin Insane Seakin ovat oikein toimivia. Parasta EP:llä on kuitenkin perinteisestä popkaavasta irtoava instrumentaalinen tunnelmointi Terminal Man, jossa SP:n salainen ase, saksofoni, pääsee oikeuksiinsa. Myös EP:n päättävä rauhallisesti etenevä tunnelmapala, Wandering, on oikein onnistunut. Kaiken kaikkiaan EP on ehdottoman hieno alku, ja toivottavasti jatkoa seuraa, vaikka promokuvista päätellen SP:stä löytyy myös muissakin bändeissä aktiivisia tekijöitä.

Posted in , , | Leave a comment

#430 Fall for You


                                        Laadukasta R&B:tä


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Give It, Fall for You
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                   7.0
Beyoncé ja Mary J. Blige ovat modernin R&B:n rajoja rikkovia tähtiä, jotka ovat onnistuneet nousemaan menestykseen ja arvostukseen muuallakin kuin Amerikan Yhdysvalloissa, mutta heidän lisäkseen R&B:n parissa luo uraa lukuisat muutkin osaavat laulajat, joista ei syystä tai toisesta tule mitään maailmantähtiä. Ehkäpä heille riittää suosio kotimaassaan tai siinä suosion saamisessa kotimaassakin on ihan tarpeeksi työtä. Toisaalta suurin osa heistä tekee musiikkia, joka on ehkä liikaakin kiinni amerikkalaisissa perinteissä ja ei vain ole riittävän modernia ja poppia kiinnostakseen suuremmin Atlantin tällä puolen.

Yksi noista osaajista on Leela James, joka julkaisi viidennen levynsä viime vuonna. Fall for Youlta löytyy myös moderneja elementtejä, mutta pääosin levy tarjoaa laadukasta, viihdyttävää ja perinnetietoista R&B-soulia. Jamesilta sujuu niin herkkä kuin voimallisempikin tulkinta, eikä missään muussakaan ole valittamista. Plussaa tulee myös siitä, että yhtäkään räppääjää ei ole pyydetty mukaan biisejä pilaamaan. Ehkä meno on minun makuuni liiankin pehmeää ja aistillista, Sadea ilman todella mieleenjääviä biisejä, mutta nimibiisi on kyllä hyvinkin onnistunut balladi, ja koko levy on oikein rentouttava. James vaikuttaa sen verran karismaattiselta, että Pori Jazz voisi harkita yhteydenottamista. Samalla voisi ottaa yhteyttä myös muutamaan muuhun modernin R&B:n täällä hieman tuntemattomampaan osaajaan, kuten esim. Marsha Ambrosiukseen, Keyshia Coleen, Goapeleen, Jennifer Hudsoniin ja Jazmine Sullivaniin.

Posted in , , | Leave a comment

#429 I Wasn't Born to Lose You

                          Raukeaa menoa


Julkaisuvuosi: 2015
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: For a Day Like Tomorrow, Everso
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    8.3

Ride ei ole ainoa 1990-luvun alun shoegazebändi, joka on relevantti tänä vuonna. Tosin Swervedriverista ei ole ainakaan täällä Suomessa paljoakaan kohistu. Ehkä se johtuu siitä, että Swervedriver palasi yhteen jo kahdeksan vuotta sitten, tai siitä että bändi ei vaan aikanaan saavuttanut niin paljon tänne Suomeenkin kantautuvaa mainetta ja arvostusta kuin vaikkapa MBV, Slowdive ja Ride. Se taas voi johtua siitä, että Swervedriver oli enemmänkin vaihtoehtorockiin kuin shoegazeen kallellaan, eli ei vaan ollut tarpeeksi hälymelodinen kuin muut kenkiintuijottajiksi leimatut bändit, tai ehkäpä Swervedriver ei vain koskaan esiintynyt Suomessa. No, minullekin Swervedriver on ollut lähinnä vain bändi, jonka nimeen törmäsin kiinnostuessani aikanaan shoegazesta, mutta jonka musiikkiin en ole kovastikaan syventynyt. Mutta nyt kaikki on muuttunut; tuoreella viitoslevyllään Swervedriver osoittautuu raukean ja kiireettömän shoegazerockin mestariksi.

I Wasn't Born to Lose You on niitä levyjä, joilla on selvästi A- ja B-puoli, eli biisijärjestystä tehdessä on ajateltu LP-muotoa. A-puolelle (ekat viisi biisiä) on laitettu pikkuisen kitarapopimmat ja jäntevämmät biisit, ja B-puolelle (jälkimmäiset viisi) vielä hitusen raukeammat ja upottavammat biisit. Ekoilla kuuntelukerroilla jo A-puoli tuntui riittävältä määrältä raukeaa rokkausta, mutta kyllä B-puolikin toimii, vaikka loppua kohden alkaakin haukotuttamaan. Onneksi alkupuolella raukeuden seassa on myös tarpeeksi draivia, siitä esimerkkinä Setting Sun. Kyllä tätä menoa passaisi kuunnella kesäaikaan auringon laskiessa. Swervedriver Flowhun!

Posted in , , , | Leave a comment

#428 Mood

                             Ihan ok moodi


Julkaisuvuosi: 1996
Ensikosketus: 200?
Helmeilevimmät biisit: Brother, Pray, Diamonds In A Suitcase
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    5.9

Eilen kirjoittelin Jani Matti Juhanista, joka vaihtoi laulukieltä englannista suomeen. Tänään vuorossa on esimerkki vastakkaisesta muutoksesta, eli käsittelyssä on levy, jolla Neljä Ruusua muuttui 4R:ksi ja lauloi juppihippipunkkarien sijasta alienien rakastamisesta.

Juuri uuden levyn, Euforian, julkaissut Neljä Ruusua oli siis kahden levyn ajan 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla englanniksi esiintyvä 4R. Kaipa tuota ratkaisua voi pitää virheaskeleena, mutta kyllä noista levyistä eka eli Mood on oikeastaan ihan antoisa poprocklevy. Neljänä Ruusuna bändin menoa määritti ja määrittää tekstien tärkeys, mutta kielen vaihtuessa musiikillinen anti, rokkaus ja poppaus, nousivat etusijalle ja lopputuloksena oli parhaimmillaan täysin toimivaa ja innostavaa menoa. Etenkin viitosbiisi Brotherista ysibiisi Come Downiin levyä kuuntelee mielikseen, vaikka Ilkka Alangon laulu ei olekaan täysin finglishistä vapaata ja muutamalla biisillä 4R on enemmänkin senaikaisten trendien mallintaja kuin omaääninen bändi. Mutta kyllä minä ainakin kuuntelen mieluummin Moodia kuin Euforiaa. Oikeastaan minä kuuntelen Moodia mieluummin kuin Pop-uskontoa. Onhan Mood hieman kömpelö, mutta siitä huokuu hyvä energia ja innostus musiikkiin ja sen tekemiseen.

Posted in , , , , | Leave a comment

#427 s/t

                   Viinaa, rakkautta ja poppia


Julkaisuvuosi: 2015
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Lady Blues, Unohtamaan
Löytyykö levyhyllystä: Bandcamp, Spotify, yms.

Levyn huumaavuus
                                    6.5

Varmastikin moni englanniksi esiintyvä suomalaisbändi ja -laulaja on saanut kuulla, että kannattaisi vaihtaa laulukieli suomeen. En tiedä, onko aiemmin Jann Wildenä esiintynyt Jani Matti Juhani saanut kuulla tätä, mutta nyt hän on tehnyt niin. Ja ainakin uuden kokoonpanonsa debyytin perusteella ratkaisu on ollut objektiivisesti katsoen oikea. Suomenkieliset tekstit tekevät, ainakin tällä kertaa, toimivasti menneiden aikojen musiikillisia ratkaisuja koostavista biiseistä vielä hitusen kiinnostavampia. Kärjekkäillä ja ärsyttävillä teksteillä varustetut biisit, kuten Prameammat puitteet, Maailma ilman diktaattoreita ja Juon vinaa kunnes oksennan saavat varmasti entistä useammat höristämään korviaan, kun taas Svengaavassa Lontoossa saa ymmärtämään hienosti biisejään tulkitsevan Juhanin lähtökohdat. Ja varmasti levyn lempeämmillekin biiseille, kuten Susanna, Lady Blues ja Unohtamaan, on omat faninsa. Minulle viimeinen oli jopa hetken aikaa korvamato.

Posted in , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.