Archive for kesäkuuta 2014

#386 Nõgesed

                                Sävykästä poppia eestiksi


Julkaisuvuosi:2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Mõtetes mõrudais, Kosmiline armastus, Virgumine
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.
 
                                       Levyn huumaavuus
                                                     7.8

Eilen aloitin lyhyen katsauksen uuteen eestiksi laulettuun musiikkiin Imandra Lakella ja tänään päätän sen Vaiko Eplikin alkuvuodesta ilmestyneellä Nõgesedillä. Aiemmin tänään huomasin, että Eplik on juuri julkaissut uuden levyn, Nelgidin. Pikaisella kuuntelulla voin sanoa, että kyseessä on Nõgesediä kevyempi ja kesäisempi levy, jolta löytyy hyviä biisejä, mutta vaikka blogin nimi onkin Levy Päivässä niin en nyt yhden päivän kuuntelulla ala muodostamaan siitä kummempia melipiteitä, etenkin kun sääkin suosii Nõgesedin tunnelmia. Sitä paitsi Nõgesedin hieman runsaampi saundi toimii ainakin mulle paremmin.

Vaiko Eplik on tuottelias muusikko, ja Nõgesediä voi laskutavan mukaan pitää hänen neljäntenä tai seitsemäntenä levynään. Itselleni kyseessä on hänen ensimmäinen levy, jonka olen kuunteluun ottanut; aiemmin olen kuullut häntä vain lempeän popbiisi Moonaliisan verran. Tälläkin levyllä pääosassa ovat lempeät popbiisit, jotka henkivät lähinnä 1970-luvun popin henkeä. Hetkittäin biiseissä on myös särmää, kuten rokkaavalla aloitusbiisillä Sisemine Olukordilla ja hitaalla nimibiisillä, mutta pääosin levyn biisit ovat upean melodisia ja äänimaailmaltaan pehmeitä popkaunokkeja.

Kuten Imandra Laken Avane, Nõgesed on genressään onnistunut levy, eli jos haluat tunnelmoida kuin olisi 197? niin Nõgesed on erinomainen levy viemään sinut sinne. Alla levyversiota pitempi versio levyn nimibiisistä.




Posted in , , , , | Leave a comment

#385 Avane

                                     Rauhallista unelmointia

Julkaisuvuosi:2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Vöö, Soovid Soovid, Häbi Ots
Löytyykö levyhyllystä: Bandcamp, Spotify

                                       Levyn huumaavuus
                                                      
7.6

Yleensä kuuntelen lähinnä englanniksi tai suomeksi laulettua musiikkia, mutta viimeviikkoisen Maria Minervan innoittamana päätin kuunnella, en vain virolaisten tekemää, vaan myös heidän eestiksi laulamaa musiikkia. Ekaksi kuunteluuni päätyi unipopyhtye Imandra Laken käsittääkseni toinen levy Avane. 

Imandra Lake koostuu kahdesta Pia Frausin jäsenestä, Rein Fuksista ja Eve Kompista, jotka molemmat laulavat jossain unipopin ja folkin välimaastossa kulkevilla biiseillä. Hetkittäin lähestytään myös shoegazea, kuten Slowdiven mieleen tuovilla Püüniksella ja Häbi Otsilla, mutta kokonaisuudessa Avane on selkeämpää ja levollisempaa kuin perinteinen shoegaze eli enemmänkin unipoppia.

Avanetta määrittää hyvin korostetusti rauhallisuus ja seesteisyys, ja levyä on nautinto kuunnella. Mitään varsinaisen erikoista levy ei tarjoa, mutta kyseessä on laadukas ja ehkä hieman erityinenkin oman genrensä edustaja. Alla Soovid, Soovid, videobiisin voit katsoa täältä.

 


Posted in , , , | Leave a comment

#384 Histrionic

                             Tanssahtelua sisäavaruudessa


Julkaisuvuosi:2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Galaxy, Runaway, Wolves & Lambs
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.
                                        
                                            Levyn huumaavuus
                                                8.2

Eilen olin tanssilattialla Katy B:n kanssa, tänään Virosta New Yorkiin siirtyneen Maria Minervan kanssa. Minervan tanssilattia on huomattavasti eteerisempi, unenomaisempi ja melodisia koukkuja lukuunottamatta vapaa peruspopista.

Minerva kuuluu käsittääkseni kokeellisen popmusiikin kärkinimiin, ja tällä neljännellä levyllään hän vahvistaa asemiaan. Histrionic on yhä kokeellinen, mutta tarjoaa myös sopivasti tarttumapintaa, varmastikin enemmän kuin aiemmin. Useista levyn biiseistä löytyy hyvä melodinen koukku – videobiisi Galaxysta ja jopa hitusen funkysta Runawaysta nyt ainakin – tai sitten jokin muu koukku, kuten Wolwes & Lambsin rytmikkyys. Ehkä parasta levyllä on kuitenkin kokonaisvaltainen salaperäisyyden ilmapiiri, jonka Minerva luo niin laulullaan, teksteillään kuin tuotannollaankin. Salaperäisyydestä huolimatta Histrionic ei ole luotaantyöntävä, korkeintaan joskus hieman etäisyyttä ottava, joten uppoa sen syövereihin ilman pelkoa:


Posted in , , , | Leave a comment

#383 Little Red

                               Tanssahtelua välimaastossa


Julkaisuvuosi:2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Everything, Sapphire Blue, Emotions
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

                                           Levyn huumaavuus
                                                          7.0

Katy B on brittien nousevia tähtiä, jonka koti on brittiklubien tanssilattiat. Valitettavasti poptähtien täytyy hallita myös radioasemia, ei vain tanssilattioita, ja se kuuluu osalla Little Redin biiseistä. 

Levy alkaa vahvasti. Next Thing, 5 AM ja Jessie Waren kanssa laulettu Aaliyah ovat tiukasti klubeilla pysytteleviä biisejä, mutta neljäs biisi, voimaballadi Crying For No Reason rikkoo tunnelmaa. Sitä seuraava I Like You on pikainen ja tervetullut paluu tanssilattian viileyteen, mutta All My Lovin' ja Tumbling Down eivät valitettavasti jatka yhtä viileän kiihkeästi, vaan keskittyvät liikaa tanssilattian ulkopuoliseen rakkauteen. Everything palautaa sykkeen ja Katy B:n vakuutukset ikuisesta tuesta ja paremmasta huomisesta tulevat suoraan sydämestä. Levyn loppupuoli on muutenkin vahva. Samphan kanssa duetoitu Play on kevyt ja leikkisä, rakkaudesta tanssilattialla kertova Sapphire Blue on levyn kohokohta, Emotions yhdistää tanssilattian ja radiohitin sopivasti ja varsinaisen levyn päättävä Still on täysin toimiva päätösherkistely. Silti...ainakin minusta Katy B tunteilee liikaa, tai tekee sen liian hitaissa temmoissa. Hänen laulu -ja tulkintataitojaan ei voi kuitenkaan moittia 

Katy B on toisella levyllään parhaimmillaan tanssilattialla, etsiessään sieltä rakkautta, vakuuttamassa siellä rakkauttaan ja rakastumassa siellä. Huonoimmillaan hän on tuodessaan esiin herkyyttään biiseissä, joiden koti on radioiden soittolistoilla, ei tanssilattialla. Ilman tanssilattian sykettä, euforiaa ja viileyttä saundeissa Katy B ei vain ole cool. Sitä viileyttä löytyy mm. 5 AM:sta.


Posted in , , , | Leave a comment

#382 Labyrintti

                 Alakuloa, kantaaottavuutta ja keväistä toivoa



Julkaisuvuosi:2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Sata Silmää, Tää Päivä, Aurinkolahti, Pakenee
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.
  
                                          Levyn huumaavuus
                                                    7.7
Rauhatädin debyytti päättyy sanoihin tämä on vedätys (spotifyssa nimikappaletta tosin seuraa vielä alakuloinen, mutta huomattavasti kepeämpi bonusbiisi Lähtöruutu). Ensimmäisellä kuuntelukerralla koinkin tulleeni lievästi huijatuksi. Olin kuullut levyltä ennen sen kuuntelua kaksi biisiä, aurinkoiset ja keväiset Aurinkolahden ja Tää päivän, joissa elämän vastoinkäymiset ovat takana ja katse on eteenpäin, ja odotin koko levynkin tarjoavan kevyttä ja keväistä äänimailmaa ja raikasta, elämänmyönteistä räpäytystä. Labyrintti ei kuitenkaan vastannut ennakko-odotuksiani, mikä ei ole täysin huono asia.

Levy alkaa saundeiltaan keveämmillä ja teksteiltään enemmän henkilötasolla liikkuvilla biiseillä ja loppuu kaikinpuolin kaoottisempiin biiseihin, joissa otetaan selvästi kantaa yhteiskuntaan. Matka on kiinnostava ja yllättävä, mutta myös hieman pelottava. On silti hauskaa kuulla, että Rauhatäti osaa myhäilyn lisäksi myös tylyttää, ilmaista elämän taakan alla musertumista ja toimia äänenä maahanpoljetuille. Parasta levyssä onkin, että Rauhatäti on tajunnut että joka biisissä ei tarvitse olla oma itsensä, vaan että sitä voi omaksua eri rooleja. Silti, ehkä hieman valitettavastikin, Aurinkolahti ja Tää Päivä ovat levyltä ne helpoiten omaksuttavat biisit, vaikka koulukiusaamista käsittelevä Sata Silmääkin erottuu joukosta.

Eli, Labyrintti ei ole pelkkä myhäilyä, mutta kyllä Rauhatädiltä sekin onnistuu:   
 
  

Posted in , , , | Leave a comment

#381 Now You See

                         Lahjakas räppäri leijuu ja tunteilee







Julkaisuvuosi:2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: My Road, Shooting Stars, RBLS
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.

                                          Levyn huumaavuus
                                                   6.7

"I know I'm gifted, but I don't rub it in your face/ except on my albums but you know that that's my private space/ if you don't wanna hear it, don't go near it/ just don't play that shit", suurinpiirtein noin toteaa Noah Kin kolmannen levynsä päättävässä Duskissa. Ja niin, Now You See on Noah Kinin yksityinen tila, jossa hän tuo esiin lahjakkuuttaan niin räppärinä kuin tuottajanakin ja käsittelee omaa elämäänsä rehellisesti ja tunteella. Ja Noah Kin onkin ehdottomasti lahjakas; NYS onkin parhaimmillaan niinä hetkinä kun Noah Kin leijuu kunnolla omassa kyvykkyydessään. Vähemmän onnistuneet hetket, näin ulkopuolisen kuuntelijan kannalta, koetaan kun Noah Kin keskittyy liikaa itseensä ja tunteisiinsa, mihin hänellä on yksityisessä tilassaan tietenkin kaikki oikeus.

Noah Kinin räpäytys on koko levyn mitalla sujuvaa, jopa persoonallista, mutta se mitä hän sanoo jää monesti liian henkilökohtaiseksi. Kasvaminen ihmisenä ja artistina, kunnianhimo, oman tiensä valinta ja haasteisiin vastaaminen eivät ole minusta kovinkaan kiinnostavia laulujen/räppien aihepiirejä, ei edes tai ainakaan Noah Kinin räppääminä. Levyn pelastaakin sen musiikillinen anti yhdistettynä Kinin räpäytykseen. Lukuunottamatta liikaa sydänsuruista Kanye Westiä muistuttavaa Calmia – jossa vikana on enemmänkin Kinin laulu ja ylenpalttinen sentimentaalisuus – levyn biitit ovat iskeviä biisistä toiseen ja pääsyy siihen, että olen kuunnellut NYS:n kerran jos toisenkin; esim. vaikka My Roadissa onkin kyse oman tiensä kulkemisesta, niin tuotanto nostaa sen hienoksi tunnelmapalaksi.

Noah Kin on "truly talented artist". Tällä kolmannella levyllään hän on saanut aikaiseksi musiikin suhteen hyvän kokonaisuuden, jossa on vain kaksi hieman tunnelmaa rikkovaa biisiä (Calm ja You Never Asked). Kuitenkin, niinkuin räpissä yleensäkin, teksteillä on suuri painoarvo ja ainakin minusta tuntuu, että ne keskittyvät liikaa Noah Kiniin itseensä. Mutta kaikille jotka ovat kiinnostuneet Noah Kinistä persoonana levy antaa varmasti myös tekstien suhteen paljon. Muut voivat nauttia sitten etenkin niistä hetkistä joina hän revittelee kunnolla:
  



Posted in , , , | Leave a comment

#380 We May Yet Stand A Chance


 Spanish Heartbreak Magic


Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Absolved, Hey Hey Lover, Fair Stood the Wind
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä


Levyn huumaavuus
7.0


The Heartbreaks on lupaava bändi. Morecambelaisyhtyeen debyytti Funtimes (2012) oli huikea taidonnäyte bändin taidoista ja ennen kaikkea helvetin hyvää ja iloista poppia. Olen seurannut yhtyeen edesottamuksia aivan ensimetreistä saakka - nyt vuonna 2014 The Heartbreaks julkaisee jo toisen pitkäsoittonsa ja minä olen innosta repeämäisillään.

Yhtyeen toista levyä ovat lähteneet tuottamaan isomman mittaluokan jäbändeerokset. Manicsejakin tuottanut Dave Eringa lähti poikien matkaan tekemään We May Yet Stand a Chance -kakkoslevyä ja sen huomaa: bändin soundi on muuttunut rosoisesta popista aivan eri suuntaan. Kakkoslevy on isompi, moniulotteisempi ja aivan erilainen tekele kuin edeltäjänsä. Ihan kuin Manicsien viimeisimmät levyt. 

Ei ole ihme, että Manicsien tuottaja on yhdistetty The Heartbreaksiin - bändihän kuullostaa ihan laulajaa myöten Manic Street Preachersilta. 

We May Yet Stand A Chance on pätevä levy - se on vain niin erilainen kuin edeltäjänsä, että sitä on aluksi vaikea sulattaa: suoraviivaiset rämäkitarat ovat vaihtuunet cowboy-kilkuttimiin ja härkätaisteluviboihin. Kappaleet ovat teatraalisen isoja ja bändi yrittää muutamien biisien kohdalla vähän liikaa. 

Olen huomannut, että monet nuoremman sukupolven brittilaulajat koittavat kuullostaa ja matkia Morrisseytä. The Heartbreaksin Matthew Whitehouse kuuluu samaan kastiin. Ei siinä, minun mielestäni Matthewilla on omaperäinen ääni ja hän osaa venyyttää ääntänsä läpi levyn mainiosti. Muutamassa biisissä mies kuitenkin vetää niin sanotut "morskaöverit" ja se ei kuullostakaan enää niin hyvältä.


Aluksi pidin levyä ihan täydellisenä käännöksenä päin ojia mutta kahden viikon sulattelun jälkeen olen vaihtanut mielipidettäni. Se on ihan hyvä ja kyllähän minä tätä tulen kuuntelemaan. Ennen kaikkea hyvää ja tunnelmallista musiikkia kesäiltoihin.

Paras kappale on sinkkuna julkaistu Absolved. Se on samalla omasta mielestä vuoden paras kappale heti Todd Terjen Delorean Dynamiten jälkeen.



Posted in , , , , , | Leave a comment

#379 Pauhu

                                          Vahvaa tunnelmaa


Julkaisuvuosi:2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: For Deliverance, They neither Toil nor Spin
Löytyykö levyhyllystä: Bandcamp, Spotify, jne.

                                            

Levyn huumaavuus
                                                  7.8

Siirryn nyt tänään alkuvuonna innostaneiden ja kiinnostaneiden levyjen pariin. Minulle tammikuun levy taisi olla tamperelaisen Revival Hymnsin kakkoslevy Pauhu, mutta sitten, niin kuin levyille tapaa omalla kohdalla käydä, se on jäänyt hieman paitsioon. Ajattelin jopa hieman, että se on levy joka sopii ainoastaan talveen eikä toimisi kesällä. En usko, että Pauhu onkaan oikea levy ottaa kuunteluun auringonpaiteessa, mutta auringon ollessa pilvien takana se toimii oikein hyvin nyt kesäkuussakin.

Pauhu on ylevä ja haastava post-rock/shoegaze-levy, jossa RH milloin kehittelee ja paisuttelee kärsivällisesti tunnelmaa, milloin pauhuaa täysiä. Muistan kuinka tammikuussa minulle toimi etenkin levyn alun järkäleet River Droite ja Hallucination Diaries. Tällä kuuntelukerralla ne eivät toimineet aivan yhtä hyvin, mutta lopun räjähtävä, lopussa aidosti pauhuava For Deliverance ja kaunis, jopa syvällinen shoegaze-eepos They neither Nor Spin toimivat edelleen täysillä. Levyn puolenvälin biisit, etenkin Dream of Fire ja Diamondback Whales ovat edelleenkin minun korviin hieman liian moniosaisia ja siten täyteen ahdettuja. Tunnelma niissäkin on kohdillaan, vaikka levyn energiataso niiden kohdalla laskeekin.

Levyltä puuttuu radiohitit, ehkäpä jopa festivaalikeikkojen tunnelmanräjäyttäjät, ja sen teematkin voivat jäädä hieman hämäriksi – levyn aloitus- ja päätösinstrumentaalit ovat esim. saaneet nimensä Raamatusta, tarkemmin samottuna Luukkaan evankeliumin kohdasta 12:27 joka menee suomeksi näin: "Katsokaa kukkia, kuinka ne nousevat maasta,: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää" – mutta postrockista ja shoegazesta tai jopa laajemmin indierockista pitäville levy voi hyvinkin toimia.



Posted in , , , , | Leave a comment

#378 Brett

                                            Ei kesää ilman Cascinea



Julkaisuvuosi:2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: Goon, Golden, Trash
Löytyykö levyhyllystä: Soundcloud, Spotify, yms.


Levyn huumaavuus
                                                        7.8

Omasta puolestakin on hauska taas bloggailla levyistä. Tarkoitus olisi keskittyä ensi alkuun lähinnä alkuvuonna julkaistuihin levyihin ja vasta niiden jälkeen alkaa kirjoittamaan uunituoreista levyistä, mutta teen heti alkuun poikkeuksen ja kirjoitan amerikkalaisen Brettin debyyttilevystä, jonka Cascine julkaisi äskettäin.

Cascine on amerikkalainen levymerkki, jonka rosteriin kuuluu mm. Shine 2009 – Sami Suova muuten julkaisi juuri sooloEP:n – sekä Chad Valley ja Selebrities, jonka kakkoslevystä kirjoitin viime vuoden viimeisen arvioni. Vaikka Cascinelle levyttävät yhtyeet ja artisti eivät ole aivan samasta sapluunasta veistettyjä, niin sille on kuitenkin muodostunut hyvin selkeä oma linja, jonka kiteyttäisin sanoihin 1980-luku, kesä, ihmissuhteet ja keveä ja kirkas saundi, ainakin mitä tulee sen popimpiin julkaisuihin. Brett jatkaa tuota samaa linjaa, vaikka onkin ehkä muita Cascinen bändejä suoraviivaisempi ja jäntevämpi menossaan. Silti heidänkin laulunsa ovat 1980-luvusta vaikuttuneita, kesäisiä ja kirkassaundisia tarinoita parisuhteen eri vaiheista, lähinnä painnottuen eroon vaikka muutama onnellisempikin biisi on levylle päätynyt.

Levyn vahvuus on sen monipuolisuus; siltä löytyy niin kepeää ja tunnelmallista poppausta, vauhdikkaampaa elektropoppia, synkempää ja kyynisempää menoa kuin elektronista dreampopleijuntaakin. Ja kaikki toimii. Levyn videobiisi Lovers, jolla laulaa toisen Cascinebändi Yumi Zouman Kim P, on tosin minulle hieman liiankin kevyttä ja sitä seuraava synkistely Confidence menee hieman ärsyttävyyden puolelle. Mutta niiden vastapainoksi levyltä löytyy myös helmiä, kuten tarttuvuuden ja kyynisen tekstin loistavasti yhdistävä Goon, euforinen Golden ja tunnelmallinen Trash. Kaiken kaikkiaan Brettin debyytti on hieno kesälevy ja hieno Cascinelevy.



Posted in , , , | Leave a comment

#377 Ghost Stories

 Kun värikynät vaihtuivat viiniin ja kynttilöihin





Julkaisuvuosi: 2014
Ensikosketus: 2014
Helmeilevimmät biisit: A Sky Full of Stars, Midnight, Another's Arms
Löytyykö levyhyllystä: Ei

Levyn huumaavuus
7.5

No niin. Levy Päivässä -blogi palaa vihdoin ja viimein pitkäksi venyneeltä tauolta. Nyt on taas sitä virtaa kirjottamiseen. :)


Coldplay julkaisi vastikään uuden, järjestyksessään kuudennen pitkäsoiton. Jos edellinen albumi, Mylo Xyloto oli värikkään pirtsakka syysruiske, laskeutuu Ghost Stories hitaampaan maailmaan. Chris Martin sanoo inspiroituneensa levyntekoon hänen ja Gwyneth Paltrowin erosta.

Ghost Storiesilla huomaa, että Coldplay on edelleen se sama vanha Coldplay. Vaikka uudelle levylle onkin haettu kokeellisempaa äänimaailmaa - kuten levyn ensisinkkuna lohkaistu hämyinen, Bon Iverin kappaleita muistuttava Midnight todistaa - onhan se suurimmaksi osaksi edelleen sitä samaa poppia kuin ennenkin. Midnight oikeastaan muodostuu levyn ainoaksi kunnon irtiotoksi ja se on oikeastaan vähän harmi.

Sanoitukset on samanlaista lälläriä kuin edellisilläkin levyillä. Sydäntä särkee ja masentaa. Chris Martin ei ole kummoinen sanoittaja mutta kertosäkeet hän osaa. Ne ovat jälleen maailmaa suurempia ja Chris Martinin ulvominen kaikuu vanhaan tuttuun tyyliin. Mikään ei ole muuttunut.

Mun mielestä tällä levyllä on kuitenkin selvä paikkansa Coldplayn tuotannossa. Se on ensimmäistä kertaa selvä erolevy ja sen tontin Chris Martin hoitaa hyvin. Tämä on mahtavaa lääkettä kaikille sydänmensä särkeneille kuuntelijoille.

Chris Martin ja kumppanit ovat saaneet ängettyä levylle jälleen yhden loistavan pop-hitin. A Sky Full of Stars on ihastuttava ja rakastettava simppeli poppistelu, jonka varmasti tulen kuulemaan kesällä liian monta kertaa. 

Räjähtävät pop-kappaleet vaihtuivat slovareihin. Ei se minua ainakaan haittaa.




Posted in , , , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.