Sisulla ja hengästyttävillä riffeillä läpi vaikka harjavaltalaisen harmaan kiven.
Julkaisuvuosi: 2010
Ensikosketus: 2010
Helmeilevimmät biisit: Summer Nights, Horse & Crow, Please Need Me, Grab The Stick
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
7.9
Lapkon uuden levyn kynnyksellä on hyvä palata hetkeksi edelliseen. Pari vuotta sitten levyn ilmestyttyä kirjoitin seuraavasti: "Addiktoivalla uutukaisellaan Lapko palaa juurilleen - päämäärättömään energiaan ja raakaan kitara-aggressioon. A New Bohemia tuntuu aluksi liiankin tutulta. Heikkosen epäsymmetriset rummut, Nordbergin bassolainit ja Maljan vinkuminen on monta kertaa hyväksi todettu, mutta mitä uutta jenkkiläinen tuottaja on saanut bändistä irti?"
Olen edelleen sitä mieltä, että raskailla riffeillä alkava levy ottaa kuuntelijalta luulot pois heti ensisekunneilla. Vyöryvä äänivalli sumentaa korvat hetkittäin ja lopputulos on huomattavasti progempi kuin mitä voisi olettaa. Täyttä kuuroutta ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Instrumentaaliraidat ja perinteisiä popmelodioita lähentelevät kappaleet tasapainottavat kokonaisuutta, eikä massa tunnu ihan niin painostavalta ja henkeäsalpaavalta. Jonkin sortin hittinäkin tunnettu Summer Nights kiteyttää nimessä mainitun tunnelman kiihkeästä kesäyöstä loistavasti. Sen jälkeen jatkuu loistelias putki: Horse & Crow'n alun iskevät kitarat sattuvat sydämeen hyvällä tavalla, Please Need Me taas pakottaa laulamaan tuskan pois sisimmästä. Myös Grab The Stick on innostavasti rakennettu kappale, joka nostattaa niskakarvat pystyyn. Ylipäätään jälkimmäinen puolisko toimii paremmin kuin albumin alku.
Aikoinaan kyllästyin alkuhuuman jälkeen levyyn melko pian. Ehkä aika oli ajanut Lapko-faneuteni ohi, ja suoraviivainen räminä ei yksinkertaisesti iskenyt yhtä kovaa kuin edellinen, kenties helpommin lähestyttävä Young Desire (jota bändi huhujen mukaan itse pitää liian kaupallisena, mutta minusta nimeltämainitsematon tuottaja teki levyn kanssa loistoduunin). Parhaimpien biisien joukkoon muut hukkuvat ilman muistikuvaa, ja ensimmäisenä singlenä julkaistu I Shot The Sheriff on mielestäni pitkäsoiton heikointa antia. Menevä ralli sinänsä, mutta ei mestariteos.
Levylle tiivistetty Lapkon perusolemus - hikeä puskeva duracellpupumaisuus - on saatu tallennettua niin todenmukaisesti, että ihan hävettää. Uuteen bohemiaan oli mukava palata tauon jälkeen, mutta edelleenkään tunnepitoisuus ei yllä samoihin prosentteihin kuin edeltäjillään.
Tekstit
Naurattaa, sun lempparibiisit on taas samat kun mullakin. :D
VastaaPoistaHaha, ollaan vaan niin samiksii! :D
PoistaEn ennen tätä levyä ollut koskaan pitänyt oikein Lapkosta. Mut A New Bohemia yllätti. Niinku June tosiaan mainitsi, rajut riffit ja "nupit kaakkoon"-asenne tekee tästä levystä mainion.
VastaaPoistaTotta, ja varmasti jos bändin kehitystä ajatellaan niin eteenpäinhän on kokoajan menty. Jostain syystä vaan Young Desire on mulle "THE" Lapko-levy, ja sitä on vaikea peitota. :/
PoistaHeh, sattumoisin kuuntelin itekin pitkästä aikaa tätä levyä ja yllättävää kyllä aloin jossain määrin jopa pitämään tästä. Ilmestyessään oli todella iso pettymys, mutta nyt tuota pystyi jopa kuuntelemaan ilman ärtymystä. Sanat tosin edelleen särähti korvaan. Toivottavasti ne paranee seuraavalla levyllä.
VastaaPoistaJa noin muuten Lapko tuskin koskaan ylittää Scandalia tai Young Desirea, ainakaan minun mielessäni.
Joo, siis alkuhuuman ja sen jälkeisen väsähtämisen jälkeen tää kuulosti nyt yllättävän hyvältä! Mutta niin. Ei se ole Scandal tai Young Desire todellakaan.
Poista