Päätökseen saatettava vuosi piti sisällään paljon nelosia - neljä ulkomaanmatkaa, neljä työnantajaa, kasa uusia ystäviä (luku on jaollinen neljällä, I'm sure). Onneksi vuoden levyille voi antaa kouluarvosanaksi muitakin kuin nelosia. Kuten Juhokin totesi, on vuonna 2011 musiikkia tullut kulutettua enemmän kuin koskaan. Tästä kertovat omalla kohdallani paitsi se, että musiikkijutut piti erottaa omaan blogiinsa (tai pariin) syksyllä, myös nähdyt 84 keikkaa.

Usea blogitaho on sanonut, että 2011 oli biisien - ei levyjen - vuosi. Vaikka se lienee osaksi tottakin, rohkenen olla myös eri mieltä. Yksittäisen kappaleiden kulutukseen kun vaikuttaa oma käyttäytyminen, mp3- ja Spotify-kulttuuri: raidasta ja genrestä toiseen voi hypätä yhdellä näpäytyksellä ja playlistit koota mieleisekseen. Kiireisellä kaikki mulle heti nyt -mentaliteetilla kyllästetty kansalainen ei jaksa keskittyä kokonaiseen albumiin yhteen putkeen. Eikä enää pitkään aikaan ole tarvinnut kuunnella koko levyllistä yhdeltä istumalta siksi, ettei ole laiskuuksissaan jaksanut vaihtaa CD'tä soittimeen. Helppoa takertua siihen tarttuvimpaan biisiin ja unohtaa muut.

Itse olen kuitenkin albumikuuntelija. Toki yksittäiset raidat aukeavat parhaiten jauhamalla niitä loputtomiin, mitä ei aina pitkäsoittojen kanssa jaksa/ehdi tehdä. Mutta minä pidän kokonaisuuksista, siitä, miten albumillinen musiikkia kasvaa tai kutistuu, on mietitty kokonaiseksi matkaksi eikä vain pieneksi polun pätkäksi, joka ei johda minnekään. Osittain, ellei täysin, tämä on ehkä itsesuggestiota.

Kolme aiemmin käsittelemätöntä levyä, jotka eivät kuitenkaan ole the top three tänä vuonna (koska en laita levyjä paremmuusjärjestykseen, anteeksi) ovat seuraavat:


PJ Harvey - Let England Shake
Polly Jean yllätti taas ja teki mahtavan levyn, josta löytyy uusia kerroksia kokoajan. Vaikka Let England Shake ei ole yhtä angstinen kuin leidin aiemmat tekeleet, ei se mitään pirteää konepoppia ole, vaan osoittaa PJ'n monipuolisuuden ja lahjakkuuden kertaheitolla. Sointukulkuihin rakastuu jatkuvasti yhä uudelleen ja uudelleen.




James Blake - James Blake
Olin Bleikille hämmentävän hitaasti lämpeävää sorttia. Pidin levyä sen ilmestyessä ihmeellisenä ulinana, johon ei saanut minkäänlaista otetta. Muutamaa päivää ennen Flow'ta valaistuin, ja yhtäkkiä brittiherran keikasta tuli festivaaliviikonlopun odotetuin. Enkä muuten pettynyt! Levy on ollut koko vuonna mitattuna ahkerassa soitossa ja tulee olemaan vastaisuudessakin.



Ewert and the Two Dragons - Good Man Down
Eestin indie-lupauksen toinen albumi osui korviini puolivahingossa loppukesästä, valloitti sydämeni ja jäi sinne asumaan. Lohhareiden keikoilla hymy vääntyy toisesta korvasta toiseen, vaikka loppujen lopuksi albumin parhaimpiin kuuluvatkin herkistelyvedot.

Top kymppiin mahtuvat mainittujen lisäksi:

Florence + the Machine - Ceremonials 

Fotoshop - Lifeforms 

French Films - Imaginary Future 

Glasvegas - Euphoric /// Heartbreak \\\

Manboy - Something Wonderful 

Regina - Soita Mulle 

Von Hertzen Brothers - Stars Aligned

Mitä helmeilevimpiin biiseihin tulee, on vuoden parhaimpia mahdotonta saada minusta irti vähempää kuin 80 kappaletta - ilman paremmuusjärjestystä, tietenkin. Minua on helppo miellyttää. Mutta koska jotain tähän olisi niin sanotusti kiva valita, nappaan joukosta kolme koneilla leikkivää kipaletta. Nämä mainitut ovat olleet tiheässä soitossa ja ne tulevat muistuttamaan minua aina erityisesti tästä vuodesta.

June kiittää ja kuittaa, ensi vuonna uudet levyt lautasella! :)