Levyn huumaavuus
9.5
Julkaisuvuosi: 2011
Ensikosketus: Julkaisupäivä
Helmeilevimmät biisit: Remain Nameless, Seven Devils, Heartlines (tällä hetkellä)
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Jos Regina on metsäkauris, Florence + The Machine on taivaalla liitelevä kotka. Maisemat välkkyvät kauniina kilometrien päähän, tuuli temppuilee hiuksissa ja villi vapauden huuto purkautuu sisuksista. Florence Welch bändeineen on maanantaina ilmestyneellä toisella levyllään niin kaukana minimalistisuudesta kuin vain olla voi.
Jo levyn ensimmäiset raidat ovat jokainen kuin oma Lord Of The Rings -saagansa: eeppisiä ja niin suuria, että pää halkeaa. Kevyeen synailuun tai akustiseen kitaraan tottuneille soundit ovat taatusti liian raskaat, etenkin, kun sama toistuu biisistä toiseen. Tässä mielessä se parikin jättimäistä huutoballadia olisi kenties riittänyt. Toisaalta, levyllä kappaleet saavat joka tapauksessa täysin uutta perspektiiviä: esimerkiksi ensimaistiaisena loistavasti toiminut What The Water Gave Me hukkuu muiden joukkoon, kun taas itseäni aiemmin vain pienesti sykäyttänyt Shake It Out kuulostaakin yllättävän raikkaalta. Florence hämmentyi itsekin levyn massiivisuutta, joka on tuottajan kädenjälkeä, mutta hän kertoo sen olevan myös iloisempi ja vähemmän hajallaan kuin esikoisen Lungsin. Molemmat aspektit välittyvät kuulijalle asti.
Koska levy on pitkä, sille on pakostakin eksynyt täytebiisejä. Sinänsä nämäkin ovat todella oivia popkipaleita, mutta tässä kokonaisuudessa ne tuntuvat väistämättä hieman turhilta. Paketti pysyy silti kasassa, sillä jokaisesta kappaleesta löytyy omat trikkinsä, ja toisaalta jungle drum jatkuu toistuvana elementtinä läpi linjan. Biitit ja ujellukset tuovat ripauksen viidakkotunnelmaa urbaaniin ympäristöön. Hengästyttävä tunnelma vuorottelee vuorilla ja pimeissä metsissä samoilun sekä keskellä öistä suurkaupunkia kiitämisen välillä, mutta ei herkeä missään vaiheessa. Korkeintaan levähtääkseen hetken keijukaisten kanssa.
Tässä yhteydessä 'levyn huumaavuus' on täydellinen termi kuvaamaan Ceremonialsia, sillä vaikka se on ajoittain liiankin jykevä ja yliampuva, eikä vielä tiedä miten se kestää aikaa, on albumi täydellisen hullaannuttava. Se vie sankaritarinoiden äärelle, villihevosen selkään laukkaamaan pitkin tasankoja ja roviotulen ympärille pyörähtelemään. Levy kuplii ja potkii, eikä Florence + The Machinen ylhäiseksi kasvanutta äänimaailmaa voi muuta kuin ihailla.
Tekstit
Hieno postaus, mun mielipiteet tästä levystä on viel vähän kaksjakoiset. Lungs oli kuitenkin aikoinaan huipputavaraa, Cosmic Love järisyttää edelleen!
VastaaPoistaKiitos! Musta Lungs on levynä tosi epätasainen, mutta Florence on kyllä paikannut sen puutteet ihan loistavasti keikoilla <3 Ei malttais odottaa, että näitäkin pääsee kuulemaan livenä!
VastaaPoistaSamat biisit on mun suosikit :D + No light, no light ja What the water.. Oikeastaan muuten Remain Nameless ei oo varsinaisella levyllä ollenkaan, vaan sillä deluxe-version toisella levyllä.
VastaaPoistaNo Light, No Light on munkin suosikkeja, joskin se on sit muuten aika perusbiisi, joten kun yritin valita vaan kolme, se tipahti pois. Ja niin onkin, mutta kuka nyt tavisversioita kuuntelee. ;)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistayvä arvio! Olen nyt pari päivää albumia pyöritellyt ja en voi muuta kuin digata. Olen samaa mieltä, että Lungs oli kokonaisuutena aika hajanainen ja ajoittain jopa viipyilevä. En ole vieläkään saanut siitä kunnollista otetta.
VastaaPoistaCeremonials on jo ehyempi teos, joka aukeaa parin kuuntelukerran jälkeen. Onko soundi kuitenkin tuotettu vähän liian suureksi ja täyteen, koska dynaamisuudellaan levyn palaset ei todellakaan onnistu loistamaan?
Ihan kiva plätty vaikken ihan noin suurta pistemäärää sille antaisikaan :) Keskivertoa popalbumia suurempi tapaus kuitenkin. Puhumattakaan vinyyliversiosta ja sen kansitaiteista!
mtarvainen, kiitän! Lungs on kyllä yhtä vuoristorataa - on huippuja, ja sitten niitä laaksojakin. Ceremonialsille tuskin antaisin itsekään noin korkeita pisteitä, mikäli osaisin kiinnittää huomiota vain ja ainoastaan musiikkiin ja siihen, miten se on tuotettu (mainitsemasi termi "täyteen" on muuten todella osuva, hengitystilaa levy ei juurikaan jätä). Mutta kun fanityttö on fanityttö, ja osa pisteistä tulee aina täydestä epäobjektiivisuudesta. ;)
VastaaPoistaLevyn todellisen vangitsevuudenhan näkee vasta myöhemmin. Tsekataan tilanne uusiksi vuoden päästä!