Näytetään tekstit, joissa on tunniste the strokes. Näytä kaikki tekstit

#223 The Royal Concept

Ruotsista löytyi potentiaalisen kuuloiset kitararock-aivot 



Levyn huumaavuus
7.5

Julkaisuvuosi: 2012
Ensikosketus: 2012
Helmeilevimmät biisit: Gimme Twice, Goldrushed
Löytyykö levyhyllystä: Ei

Ruotsalaisesta The Royal Conceptista tulemme varmasti kuulemaan vielä tulevaisuudessa. Bändi ei ole vielä yhtään kokopitkää toistaiseksi julkaissut, mutta yhtye kiertää jo tälläkin hetkellä täyttähäkää Amerikkaa, sai tungettua itsensä uudelle Fifa-soundtrackille ja allekirjoitti levysopparinkin kesällä maineikkaan Lava Recordsin kanssa.


En yhtään ihmettele, että bändin ympärillä kuhisee. Yhtye on omaksunut jo ensimmäisellä EP:llään taidon tehdä toimivaa ja tanssittavaa kitarapoppia paremmin kuin moni muu kilpatoveri. Ensikuulemalta se on kuin Phoenix tai The Strokes potenssiin kaksi mutta se ei ole yhtään huono asia - kun nämä kitara-aggregaatit etsiskelevät itseään omissa pöhöhuuruissaan, on The Royal Conceptilla mainio tilaisuus hankkia lääniä muualtakin kuin Ruotsista.

Viiden kappaleen EP on oivallinen näyttö bändin taidoista. The Strokesille kumarteleva  loistelias avausraita Gimme Twice tekee Julian Casablancasinkin varmasti katkeraksi ja kakkosraita Goldrushed tyylikkäine kitarariffeineen uhkuu suorastaan hittipotentiaalia. Vaikka kitaristi-laulajan, David Larsonin ääni onkin hämmästyttävän identtinen Phoenixin Thomas Marsin kanssa, ei se edes oikeastaan häiritse.

EP:ssä on yksi huono puoli: juuri kun tulee nälkä, se kerkeää loppua. Kokopitkää  mielenkiinnolla odotellessa.



Posted in , , , | Leave a comment

#215 Yours To Keep

Käkkäräpää sooloili


Julkaisuvuosi: 2006
Ensikosketus: 2006 tai 2007, emmää voi muistaa
Helmeilevimmät biisit: In Transit, Bright Young Thing, Call An Ambulance
Löytyykö levyhyllystä: Kyl

Levyn huumaavuus:
8.2


The Strokes oli ahdingossa viime vuosikymmenen puolessa välissä. Yhtye kävi jopa lähellä kuolemaa, mikä ei tosin näkynyt bändin jäsenistössä. Muutaman vuoden aikana yhtä vaille kaikki julkaisivat levyn joko soolona tai osana jotain sivuprojektia. Kitaristi Albert Hammond, Jr:n soolodebyytti on niistä muodostunut minulle rakkaimmaksi.

Rakkain on tosin aika vahva sana, koska Hammond, Jr:n levy ei ole niitä, joihin palaisin säännöllisin väliajoin. Se ei ollut edes julkaisunsa aikana kovinkaan vahvassa pyörityksessä stereoissani. Yours To Keep on kumminkin levy, joka stereoihin eksyessä kuulostaa kepeydessään aina yhtä ihastuttavalta.

The Strokesin kulmikkuudesta ei ole tietoakaan. Tällä levyllä poppaillaan rennon helisevästi, vaikka emoyhtyeen sointia voi kuullakin joidenkin kappaleiden kitaroissa. In Transit varsinkin voisi hieman tiukemmalla sovituksella olla The Strokesin biisi, mutta esim. Call An Ambulance on niin leppoisa kappale, ettei tietämätön voisi millään arvata, mistä yhtyeestä esittäjä on alunperin tuttu.

Letkeä poppailu ei yksistään olisi mikään hyvän levyn merkki tietenkään. Kyllä ilmaisu tarvitsee hyviä kappaleita ympärilleen ja niitähän riittää. Tiiviin levyn (10 kappaletta alle 35 minuuttiin) biisit pysyvät tiukasti asian ytimessä ja melodioissa ei olla pihistelty. Kuten ei olla rikkaissa sovituksissakaan. Yours To Keep on hyvä esimerkki levystä, jonka kappaleiden taustalla on paljon pieniä juttuja, jotka kasvattavat kappaleet uusiin mittoihin. In Transitin viimeinen riisuttu pre-chorus, Everyone Gets A Starin instrumentaalikertsi ja Bright Young Thingin instrumentaali-outro viehättävät kerta toisensa jälkeen.

Yours To Keep on levy, joka ihastuttaa vaivattomuudellaan. Se välittää kuulijaankin raukean olon, jonka aikana ei tee mieli ressailla. Levyllä on myös tarpeeksi koukkuja ja mielikuvituksellisia ratkaisuja, jottei se vaivu pelkäksi poppitapetiksikaan. Aliarvostettu helmi!


Posted in , , , | Leave a comment

#103 Angles



 The Strokesin uusimman palapelin palaset ikävästi hukassa






Julkaisuvuosi: 2011
Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: Machu Picchu, Two Kinds of Happiness, Life is Simple in the Moonlight
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä




Levyn huumaavuus
7.0


The Strokesin kauan odotettu neljäs pitkäsoitto sai päivänvalonsa viime vuonna. New Yorkin cooleimmista kolleista muodostuvan yhtyeen neljäs albumi oli varsinkin oman listan kärjessä aikoinaan, kun puhuttiin vuoden 2011 odotetuimmista julkaisuista - eikä syyttä, onhan The Strokes Last.fm:n mukaan kolmanneksi kuunnelluin bändini 2,115 soittokerran voimin.

Angles on levynä mahtipontinen. Ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen mieleen jäivät ennen kaikkea maailmaa suuremmat kitarariffit. Tässä asiassa The Strokes hoitaa hommansa paremmin kuin yksikään tämän hetken amerikkalaisista rock-bändeistä - suuri kiitos kuuluu ennen kaikkea kitaristi Albert Hammond Jr:n tyylitajulle. Mies, joka on ollut ylimpänä kapellimestarina Anglesin sävellystyössä. Ennen siitä hommasta vastasi yksin omaan Julian Casablancas.

Niin kuin levyn huumaavuuslukemasta näkyy, ei kaikki kuitenkaan tämän levyn kohdalla mene niin sanotusti nappiin. Kun kappaleet irroitetaan mahtipontisista kitarariffeistä, jäljelle ei jää juuri mitään. Kappaleet ovat sävellyksellisesti huonointa Strokesia tähän mennessä. Nuoruuden intoa ei enää ole ja yli kolmekymppiset jätkät eivät saa oikein konetta käymään. Gamesin, Gratisfactionin, Call Me Backin ja Metabolismin jälkeen kyselenkin, että mihin The Strokesia enää tarvitaan? Näitä biisejä tuskin monikaan haluaa kuulla livenä.

Mikä kuitenkin positiivisinta: muutamat Anglesin kappaleista viehättävät. Machu Picchua parempaa avausta levylle olisi todellakin saanut hakea. Kasarihenkinen biisi starttaa räväkästi ja kantaa loppuun asti viileän Casablancasin äänen saattelemana. Under Cover of Darknessin ja Two Kinds of Happinessin svengi myös todistavaa, että bändillä on vielä annettavaa. Ja mielestäni levyn lopetus, Life is Simple in the Moonlight jättää ihan kivan jälkimaun suuhun! 

Angles on lopputuloksena ihan hyvää kamaa mutta kuitenkin liian kesy The Strokes-levyksi. Ehkä Albertin olisi kannattanut jättää levyn kokonaisuudesta huolehtiminen Julianin varmoihin käsiin. Casablancas kun todisti Phrazes for the Youngillaan olevansa loistavassa iskussa.


 Lupaan kuitenkin pistää ensi maanantain M83-keikalle ylpeänä The Strokes-paidan päälle.


Posted in , , , | 3 Comments

#56 Phrazes for the Young



Julkaisuvuosi: 2009
Ensikosketus: 2009
Helmeilevimmät biisit: Out of the Blue, The Tourist, 11th Dimension

Löytyykö levyhyllystä: Kyllä



Levyn huumaavuus
9.0



Kun aikoinaan The Strokes-laulajan, Julian Casablancasin huhuttiin lähtevän sooloilemaan elektropopin pariin, suhtautuivat monet hyppyyn skeptisesti. Minä kylläkään en, sillä olen aina luottanut Casablancasin taitoon tehdä musiikkia. Tälläkään kertaa Julian ei pettänyt, sillä Phrazes for the Young on mainio taidonnäyte mieheltä, joka vuoteen 2009 mennessä oli toiminut kapellimestarina sävellyksien ja sanoitusten suhteen lähes kaikissa The Strokes-kappaleissa. Lopputulos on kaupallisempi kuin edelliset The Strokes-albumit mutta se ei menoa haittaa oikeastaan yhtään.


Ehkä Casablancasin pulppuavan sävellyssuonen salaisuus on kiinni vain asenteesta. Hurjien Strokes-levyjen jälkeen Casablancas ei halua jäädä paikalleen, vaan haluaa etsiä uusia tuulia discoilun parista. Asia hiipi mieleeni oikeastaan siksi, koska Phrazes for the Youngia kuunnellessa Julian tuntuu vain olevan niin täysin kotona musiikin parissa. Levy toimi aikoinaan ilmestyessään itselleni tapetointimusiikkina ja jotenkin tuntui, että tämä alkuun mahdottomalta vaikuttanut projekti onnistui menemään paljon sutjakammin Phrazes for the Youngin soidessa taustalla.


Jos parhaita biisejä lähdetään etsimään tältä levyltä niin ensimmäisenä nousee ehdottomasti esiin levyyn päätösraita Tourist - kun viisiminuuttiseen kitaravingutteluun twistataan mukaan Julian Casablancasin laiskan kiihkeä ääni on lopputulos jotain todella tyylikästä. Eivätkä levyn viralliset singlet Out of the Blue ja 11th Dimension myöskään Touristin laadukkuudesta kauas jää!


Ihmettelen suuresti miksi Rumban toimittaja aikoinaan lyttäsin tämän levyn, vedoten siihen että se on liian pitkästyttävä. Vain kahdeksan kappaleen pituinen Phrazes for the Young on todella tiivis paketti ja levyn erikoisversiossa mukana tulleet kolme bonusbiisiä vain onnistuvat kasvattamaan lisää soolomateriaalijanoa. Tsiisus!



Joulun kunniaksi tämä kappale on enemmän kuin paikallaan. I Wish It Was Christmas Today on yks niistä bonuksista, joita ei valitettavasti löydy siltä normaali pitkäsoitolta. Valitan!

Posted in , , , , | Leave a comment

#23 What Did You Expect from the Vaccines?



Levyn huumaavuus
8.0


Julkaisuvuosi: 2011
Ensikosketus: Kevät 2011
Helmeilevimmät biisit: Post Break-up Sex, If You Wanna, Somebody Else's Child*
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä


Kaikilla on varmasti tapana niputtaa tietynlaiset artistit (sanalla tietynlainen ei tässä tapauksessa ole välttämättä niin paljoa tekemistä genren kanssa) samaan kasaan syystä tai toisesta. Itselläni sellaiset kuin The Strokes, Kaiser Chiefs, Arctic Monkeys, The Horrors, Franz Ferdinand sekä jossain määrin jopa Wolfmother ja The Killers kuuluvat samaan kastiin hyväntuulista kitarapoppia, jonka tahdissa on loistavaa pomppia, mutta josta ei välttämättä löydy syvällisyyttä sen enempää. Tai johon on päättömän ihastunut yhden levyn tai muuten rajatun ajanjakson ajan, jonka jälkeen muut maat huutelevat luokseen. Kutsun tätä joukkiota yksinkertaisesti nimellä Strokes-bändit. The Vaccines kuuluu heihin.

What Did You Expect from the Vaccines? -debyytin putkahtaessa maailmaan viime keväänä se soi kyllä kaiuttimista, muttei järin tiuhaan ja lähinnä taustamölynä. Harvemmin nämä Strokes-bändit muutenkaan aiheuttavat elämää suurempia sydämentykytyksiä tai fanitytön kiljahduksia, vaan toimivat pääasiassa hauskanpidon soundtrackina. Livetapahtumat ovat sitten eri juttu - lavalla fiilistä usein luo myös sellainen, joka levyllä ei. Vaccinesia en kuitenkaan pitänyt poikkeuksena.

Kunnes jossain vaiheessa kesää tajusin, että tämähän on todellakin kelpo musiikkia. Levy on melko lyhyt, eikä varsinaisesti valtavirrasta poikkeava, mutta jotenkin henkilökohtaisesti osuva. Eikä se liity sanoituksiin, vaikka Post Break-up Sex onkin lätyn ehdottomia helmiä. Albumilta löytyy tanssijaloille vakavia lihaskramppeja aiheuttavia pirtsakoita vetoja, mutta toisaalta myös raitoja, jotka ovat enemmän mellow kuin garage. Vaihtelevuus estää tylsistymisen, mutta aiheuttaa samalla epätasaisuutta. Debyytille pientä hajoamista toki suotakoonkin. Toisella levyllä voi sitten nousta korkeammalle.

Tulevana lauantaina minun piti olla Tukholmassa pogoilemassa The Vaccinesin tahtiin, mutta kuinkas kävikään - kiertue peruttiin. Tai siirrettiin, mutta uusi päivämäärä ei sovi kalenterini kanssa yksiin, joten väliin jää (ja ketuttaa vietävästi - tai ketutti, tuli muuta onneksi tilalle). Justin Youngin kolmas kurkkuleikkaus vuoden sisään lienee ihan pätevä syy keikkojen perumiseen. Kai. Toivotaan kuitenkin, että tyypit nähtäisiin piakkoin Suomessakin tanssittamassa yleisöä hikeen.


* hidden track


Posted in , , , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.