The Strokesin uusimman palapelin palaset ikävästi hukassa
Julkaisuvuosi: 2011
Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: Machu Picchu, Two Kinds of Happiness, Life is Simple in the Moonlight
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
7.0
The Strokesin kauan odotettu neljäs pitkäsoitto sai päivänvalonsa viime vuonna. New Yorkin cooleimmista kolleista muodostuvan yhtyeen neljäs albumi oli varsinkin oman listan kärjessä aikoinaan, kun puhuttiin vuoden 2011 odotetuimmista julkaisuista - eikä syyttä, onhan The Strokes Last.fm:n mukaan kolmanneksi kuunnelluin bändini 2,115 soittokerran voimin.
Angles on levynä mahtipontinen. Ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen mieleen jäivät ennen kaikkea maailmaa suuremmat kitarariffit. Tässä asiassa The Strokes hoitaa hommansa paremmin kuin yksikään tämän hetken amerikkalaisista rock-bändeistä - suuri kiitos kuuluu ennen kaikkea kitaristi Albert Hammond Jr:n tyylitajulle. Mies, joka on ollut ylimpänä kapellimestarina Anglesin sävellystyössä. Ennen siitä hommasta vastasi yksin omaan Julian Casablancas.
Niin kuin levyn huumaavuuslukemasta näkyy, ei kaikki kuitenkaan tämän levyn kohdalla mene niin sanotusti nappiin. Kun kappaleet irroitetaan mahtipontisista kitarariffeistä, jäljelle ei jää juuri mitään. Kappaleet ovat sävellyksellisesti huonointa Strokesia tähän mennessä. Nuoruuden intoa ei enää ole ja yli kolmekymppiset jätkät eivät saa oikein konetta käymään. Gamesin, Gratisfactionin, Call Me Backin ja Metabolismin jälkeen kyselenkin, että mihin The Strokesia enää tarvitaan? Näitä biisejä tuskin monikaan haluaa kuulla livenä.
Mikä kuitenkin positiivisinta: muutamat Anglesin kappaleista viehättävät. Machu Picchua parempaa avausta levylle olisi todellakin saanut hakea. Kasarihenkinen biisi starttaa räväkästi ja kantaa loppuun asti viileän Casablancasin äänen saattelemana. Under Cover of Darknessin ja Two Kinds of Happinessin svengi myös todistavaa, että bändillä on vielä annettavaa. Ja mielestäni levyn lopetus, Life is Simple in the Moonlight jättää ihan kivan jälkimaun suuhun!
Angles on lopputuloksena ihan hyvää kamaa mutta kuitenkin liian kesy The Strokes-levyksi. Ehkä Albertin olisi kannattanut jättää levyn kokonaisuudesta huolehtiminen Julianin varmoihin käsiin. Casablancas kun todisti Phrazes for the Youngillaan olevansa loistavassa iskussa.
Lupaan kuitenkin pistää ensi maanantain M83-keikalle ylpeänä The Strokes-paidan päälle.
Lupaan kuitenkin pistää ensi maanantain M83-keikalle ylpeänä The Strokes-paidan päälle.
Tekstit
Oon niin samaa mieltä tästä levystä. Paits et musta Machu Picchu oli koko plätyn ainoa oikeesti toimiva biisi. Mut se oli kyllä sit sitäkin huikeempi.
VastaaPoistaNojoo. Machu Picchu on kyl levyn ihan ehdoton ykkönen! Kansitaide kuvaa aika hyvin levyn sekavuutta.
VastaaPoistaJep! Oon yrittäny kelailla ton kannen tarkotusta mut en kyllä keksi. Ehkä sillä ei ookkaan tarkotusta.
VastaaPoista