#104 Saturdays = Youth

Soundtrack nuoruudelle


Julkaisuvuosi: 2008
Ensikosketus: 2008
Helmeilevimmät biisit: Kim & Jessie, Skin of The Night, Couleurs, Up!, We Own The Sky
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä!

Levyn huumaavuus
9.4

M83:n viides albumi on minulle yhtyeen tärkein levy. Olin jo muutamia vuosia aiemmin tutustunut yhtyeen elektroniseen shoegazeen, joka oli ajoittain todella komean kuuloista, mutta ajoittain levyt sortuivat haahuiluun. Saturdays = Youth petrasi niistä paljon ja kyseessä onkin yksi viime vuosikymmenen komeimmista pop-levyistä.

Se mikä tekee Saturdays = Youthista niin erinomaisen levyn, on sen täydellinen äänimaailma. Siihen ollaan saatu kaapattua kaikki, mikä liittyy nuoruuteen. Välillä se on uhmakas ja itsevarma, kuten Graveyard Girlillä ja Couleursilla, mutta toisaalla on myös epävarma ja haaveleivampikin puoli, mistä osoituksena ovat Skin Of The Night ja Too Late. Levy ei kumminkaan kulje pelkästään ääripäissä, vaan monissa kappaleissa nämä elementit kulkevat käsi kädessä ja luovat täydellisen soundtrackin nuorelle mielelle.

Kasarivaikutteet olivat myös puheenaiheena ilmestymisen aikoihin. Monet jopa puhuivat kadonneesta John Hughesin elokuvan soundtrackista. Kyllähän levyllä 80-luku kuuluu ja selkeästi, mutta toisin kuin monilla nykyartisteilla, M83 ei käytä sitä pelkästään muodon vuoksi. Levyn nostalgiaan verhottuun haikeuteen sopii 80-lukulainen naiivi pop-soundi aivan täydellisesti. Vaikka itse en olekaan 80-luvulla elänyt, niin jo pelkkien sovitusratkaisujen ja äänimaailman kautta samaistun Anthony Gonzalezin nostalgiaan.

Saturdays = Youth on upea pop-levy, jota aika ei ole syönyt vielä yhtään. Vaikka jo neljä vuotta sitten kuuntelin levyä kyllästymiseen asti, niin tänäkin päivänä se onnistuu koskettamaan ja antamaan säväreitä lähes samalla tavalla kuin ennenkin. Vaikka kenkiintuijottelua ja unimaailmoissa seikkailua on tälläkin levyllä, niin ne tuovat vain lisää lihaksia jo muutenkin timmiin pakettiin. Seuraavalla levyllään Gonzalez katosikin jo täysin unimaailmaan ja haahuili vaihtelevin tuloksin.



Tänään korjataan sitten virhe, jonka tein vuonna 2008. Silloin yhtye esiintyin Turun UMF:ssa ja päätin viime tingassa olla menemättä. Tänään yhtye esiintyy Tavastialla ja tämän blogin kirjoittajista yhtä vaille kaikki ovat juhlimassa tätä. Tulehan nykimään hihasta, jos meikäläisiä näet.

Posted in , , , , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to
#104 Saturdays = Youth

  1. Saturday = Youth on minunkin mielestä M83:n paras levy. Oikeastaan aika selvästikin.

    Pitäkääpä kivvaa keikalla!

    VastaaPoista
  2. Jep, tää on kyllä M83 paras levy! Ja voinpa allekirjoittaa myös ton arvosanankin.

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.