Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: Funtsi; Ilta aikaa; Toivon että suukonkin saan; Voi ei, ei voi olla totta
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
8,3
Olen parissa
aiemmassa kirjoituksessani ohimennen maininnut nuoruuden ja siitä
parhaimmillaan seuraavan innokkuuden, vilpittömyyden ja riehakkuuden olevan
olennainen osa näiden levyjen viehätystä. Väittäisinkin, että rock-musiikissa
nuoruus on yksi tärkeimmistä voimavaroista. (Lienee paikallaan huomauttaa, että
tässä yhteydessä tarkoitan
rock-musiikilla kaikkea Belle & Sebastianista Children of Bodomiin, en pelkästään
uuvuttavan tylsää ketjulompakko-ja-tatuoinnit-kohkausta.) Kuitenkin on niin,
että ihmiset vanhenevat, jotkut jopa aikuistuvat. Tämän vuoksi näiden ihmisten esittämä
musiikkikin kaipaa hienosäätöä – ellei sitten satu soittamaan Kississä tai
olemaan Rivers Cuomo. Musiikillinen
aikuistuminen on kuitenkin vaikeaa, koska aikuistuminen helposti tarkoittaa
tylsyyttä, varman päälle pelaamista
ja tunteen palon katoamista. Parhaimmat osaavat silti aikuistua taidolla. Yksi
tällainen esimerkki on, hieman yllättäen, TV-resistori – kilkutteluindien ja
naivistisen poppailun suomalainen pää-äänenkannattaja.
TV-resistorin
kohdalla aikuistuminen tarkoittaa aikaisempia levyjä täyteläisempää,
orgaanisempaa ja jopa iskelmällisempää soundia, Leevi & the Leavings tulee mieleen
useammastakin biisistä. TV-resistori ei kuitenkaan ole menettänyt tippaakaan
leikkisyydestään. Tämän osoittavat esimerkiksi Koputan puuta -biisin Drop It Like It’s Hotilta lainatut taustakilkuttelut ja biisien nimeäminen Pidän susta,
tyhmä -tyyppisesti.
Paitsi
musiikillisesti, Leevi & the Leavings tulee paikoitellen mieleen myös
sanoituksissa. Esimerkiksi Koputan puuta ja Kaivoin kuopan -biiseissä käsitellään
elämän epäonnistujia hieman Göstä Sundqvistin tyyliin. Ja Funtsi-biisin ”Ala-asteen
todistuksessa luki luokan filosofi. Eihän sellaisia meriittejä saa, ellei
välillä funtsi” -rivi puolestaan muistuttaa Pasilan ”Luokan paras hemoglobiini”
-hahmosta.
TV-resistorin
kolmas levy on hiukan epätasainen, ja pari biisiä on venytetty turhan pitkäksi.
Parhaat hetket ovat kuitenkin hienoja. Mielestäni levyn kohokohta on Toivon,
että suukonkin saan, joka liki täydellisenä pop-biisinä olisi parhaimmistoa
vaikkapa Karkkiautomaatin Suudelmilla ja Saturday Looks Good to Me:n Every
Night –levyjen kaltaisilla ikisuosikeillani.
Kuulemani
mukaan TV-resistori jää, tai on jo jäänyt, pitkälle tauolle, mikä on suuri
harmi, koska harvassa ovat ne bändit, jotka ovat onnistuneet kolmella
peräkkäisellä levyllään näin hienosti.
Tekstit
Nyt vasta tajusin, että mehän ollaan kai virtuaalitutut jo ennestään (en millään usko, että Oulussa olisi useampia tuollaisia pop-Jarmoja)! Kiinnostukseni TV-Respaan on vuosien aikana ollut laskussa, mutta olisi tämä silti ihan mielenkiintoista kuulla. Kas kun ei löydy Spotifysta.
VastaaPoistaNiinhän me ollaan. Tartuin Poplaarin The War on Drugs -suositukseen niin innokkaasti siksi, että vuosien varrella toisaalla Internetissä suosittelemasi bändit (The National, The Clientele ja mitäs näitä nyt onkaan) ovat osuneet nappiin lähes poikkeuksetta.
VastaaPoistaJee! Tämä tieto saa minut seuramaan blogianne entistä suuremmalla innolla.
VastaaPoista