Pohjoismaalaisen synkeän talven luomaa todellisuuspakoa.
Julkaisuvuosi: 2006
Ensikosketus: 2007
Helmeilevimmät biisit: Deliberation, Soil's Song, Consternation, Follower, July
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
9.6
Tällä viikolla levyjen myötä ollaan käyty toisessa galaksissa, kesässä, sademetsässä, lukion koetilanteissa. Paluu takaisin Suomen pimeään talveen voi olla karu, mutta ainakaan sitä ei tarvitse kokea yksin - Katatonian seitsemäs studiolevy tarjoaa lempeää seuraa varjoja pelkäämättömille.
...Tai no, lempeydestä voidaan olla montaa mieltä. Toki bändi on alkuaikojen doom metalista siirtynyt allekirjoittaneen korville armeliaampaan tuotokseen puhtaiden lauluosuuksien ja harmonioiden myötä, mutta kitarariffit ovat edelleen raskaita, puhumattakaan otsalohkoa tärisyttävistä kompeista tai loistavista bassokuluista. The Great Cold Distance on ruotsalaisyhtyeen levyistä myös melodisin. Raidat luovat eheän kokonaisuuden, joka heijastaa reippaasti mm. A Perfect Circlea, Opethia ja Porcupine Treeta, mutta on täysin oma itsensä. Biiseissä kiteytyy melankolian kauneus. Verkkokalvoille piirtyy kuva talvisesta, tiheästä metsästä, jossa puiden rungot erottuvat mustina ja virtaviivaisina valkeaa lunta vasten.
Jo levyn nimi kertoo tunnelmasta paljon. Mutta vaikka kylmyyttä ja etäisyyttä on haettu sävellysten yhtäläisellä haikeudella ja metallisella kolhoudella, ei lätty itsessään jätä kylmäksi. Tummuus lumoaa jopa siinä määrin, että lempiraitoja on lähes mahdotonta valita rikkomatta pakettia. Usean kauniin hetken lomasta Follower nousee kuitenkin aavistuksen muiden yläpuolelle hempeän säkeistön, tajuntaan iskeytyvän kertsin ja niin sanotun soolon ansiosta - jälkimmäisen kitaravallit kun luovat samanlaisen efektin, kuin ajaisi sataaneljääkymppiä moottoritiellä juuri se väärä auton ikkuna hieman raollaan.
Eheys ja tietynlainen rehellisyys tuntuvat konkreettisilta, eivät päälleliimatuilta tai oikeastaan edes levyn tavoitteilta. Ne vain ovat jotain, joka on tullut sivutuotteena rakkaudesta tekemäänsä asiaa kohtaan. The Great Cold Distance pitää loistavasti pintansa ajan hammasta vasten, eikä se tunnu koskaan liian vanhalta tai kyllästyttävältä.
Siitä huolimatta lupaan ehkä valita ensi viikolla jotain muuta kuin yhdeksän pisteen metallia.
Tekstit
