Levy, joka aloitti maailman parhaan yhtyeen voittokulun
Julkaisuvuosi: 1993
Ensikosketus: 2004/2005?
Helmeilevimmät biisit: For Tomorrow, Advert, Star Shaped, Sunday Sunday, Villa Rosie
Löytyykö levyhyllystä: Tottakai
Levyn huumaavuus
9.9
Tällä viikolla blogimme juhlistaa teemaviikon voimin kuukausi takaperin jälleen aktivoitunutta brittipopin (mielestäni) suurinta helmeä, Bluria. Koska meitä kirjoittajia ei ole kuin viisi, niin tällä viikolla kaksi levyä jää meiltä käsittelemättä. Koska menemme kronologisessa järjestyksessä, niin nyt selvisi jo, että Leisure jää käsittelemättä. Toinen selviää myöhemmin. Nyt aloitetaan parhaudella.
Modern Life Is Rubbish on levy, joka aloitti Blurin historian siinä muodossa, missä suurin osa ihmisistä sen tuntee. Debyyttialbumi Leisure myi hyvin ja sai kohtuulliset arviotkin, mutta koska "grunge tuli ja pilasi kaiken", niin yhtyeen orastava suosio kääntyi äkkiä alamäkeen. Suunnanmuutosta lähdettiin hakemaan siirtämällä katse menneeseen: melodisuus lainattiin The Kinksiltä ja Albarn siirsi sanoituskynänsä tutkailemaan kansakuntaansa. Tästä alkoi yhtyeen Britannia-trilogia, ja komeasti alkoikin.
Bändin kakkoslevy osoittaa jo yhtyeen johtokaksikko Albarn-Coxonin ylimaallisen nerouden. Albarnin klassiset pop-melodiat heräävät henkiin nimenomaan Coxonin omaperäisen ja raa'an kitaroinnin seurauksena. Levy onkin täynnä erinomaisia pop-kappaleita, jotka ovat vielä todella monipuolisia. Yhtye seikkailee niin punkin kuin psykedeliankin seassa, eikä nämä kokeilut edes pompi silmille tai särähdä korvaan. Blur alkoi vähitellen löytää itseään ja osoittamaan viitteitä tulevista nerouksista.
Itselleni Modern Life Is Rubbish on Blurin tuotannosta yksi suurimmista suosikeistani Parklifen kanssa. Olen helppo kohde hienolle brittipopille ja molemmat levyt ovat silkkaa britti-ihanuutta parhaimmillaan. En siis missään nimessä osaa olla kriittinen kummallekaan levylle. Nämä ovat minulle täydellisyyksiä, joilta ei vain löydy ensimmäistäkään virhettä. Blur-fanit voikin jakaa kahteen leiriin, jonka vedenjakajana toimii bändin nimeä kantava viides levy ja minä kuulun siihen pre-Blur-fanikuntaan.
Koska Blur-viikko oli minun idea ja homma avattiin suursuosikillani, niin otan vapauden ja fiilistelen yhden videon sijasta KAHTA. Onhan Blur yhtyeenä muutenkin kaiken yläpuolella. Vastaväitteitä ei oteta vastaan!
Tekstit
Hyvä idea ja hyvä kirjoitus! Tämä on minunkin Blur-suosikkini (nimenomaan se versio, jossa on mukana Popscene). Toisaalta tykkään myös myöhemmästä Blurista, olisi vaikeaa listata levyjä ehdottomaan paremmuusjärjestykseen. Sopivasti linkitit juuri ne kaksi biisiä, jotka olivat ensikosketukseni bändiin: ensin Sunday Sunday MTV:n 120 Minutesissa (ei ihan vakuuttanut), sitten For Tomorrow skeittivideossa (hurmaannus). Ruisrock 1996 ei unohdu.
VastaaPoistaKiitos jälleen kerran kivoista kehuista! Mä en ole edes tuota Popscenen sisältävää jenkkipainosta kuullut. Siinä on kai jonkun verran muitakin eroja verrattuna brittiläiseen, joten pitääkin yrittää etsiä se jostain käsiini.
VastaaPoistaJos sinulla ei Ruisrock unohdu, niin ei mullakaan Hyde Park vuonna 2009. Voit varmaan arvata kuinka hienoa oli. :)
Joo, voisin kuvitella Hyde Parkin keikan olleen vielä parempi, vaikka vuoden 1996 zeitgeist olikin omaa luokkaansa. :)
VastaaPoistaJenkkipainoksen ainoat lisäykset Popscenen lisäksi ovat ne pari lopussa olevaa bonusbiisiä (raidat 68 ja 69), jotka eivät sinänsä ole mitenkään essentiaalia kamaa. Mutta ilman Popsceneä levy kyllä kuulostaisi torsolta, kun olen aina tottunut kuulemaan sen siinä.
Mahtava idea, jei! Ja oon Lauri sun kanssa samaa mieltä, tämä levy on lähes täydellinen. For Tomorrow on edelleen yksi hienoimmista biiseistä, jonka tiedän. Rakastan jopa niitä oudoimpia biisejä Modernilta, Miss Americaa ja Oily Wateria. Sulle ja Junelle ei varmaan ole jäänyt epäselväksi kuinka hulluna olen fanittanut bluria 90-luvulla - osaan varmaan vieläkin kaikkien biisien sanat ulkoa (paitsi Think Tankin). Ja Modern... levyni on soitettu melkein puhki. Multa löytyy jokaiseen blurin levyyn liittyvä muisto - 14-vuotiaana oli pakko päästä Lontoon reissulla Portobello Roadilla käymään vain siksi, koska eräässä biisissä siniset farkut oli ostettu sieltä. ;)
VastaaPoistaMulle Provinssirock -99 oli unelmien täyttymys, koska näin vihdoinkin pojat livenä. Keikka haukuttiin lähes joka arviossa, mutta mun fiilis oli euforinen.
Niin ja mulle kaikki blurin levyt on rakkaita - suosikkini on Parklife, mutta Modern/13 seuraavat hyvänä kakkosena. Joten olen kummassakin leirissä. :)
VastaaPoistaTäytyy sanoa, että olen samaa mieltä aika lailla jokaisen tähän juttuun kirjoitetun sanan kanssa. Lempibändin lempilevy!
VastaaPoistaPelottaa vaan, ettei elokuun Hyde Park -show tule olemaan yhtä hieno kuin vastaavat vuonna 2009. (En tuolloin päässyt paikalle, kiitos erään esimiehen......................)
Tanja ja random vierailija, kiitän. Kyllä fanien mielipiteisiin voi luottaa. ;)
VastaaPoistaMä taas luulen, että elokuussa on ihan yhtä hieno keikka luvassa. Toivottavasti yleisö laulaa tuolloinkin Tenderiä myös keikan jälkeen. En ole kokenut mitään yhtä huikeata, kun tuhat ihmistä laulamassa kyseistä kappaletta metroon menevässä jonossa.