Jes, hyvä juttu ja paras levy! Death Cab oli minulle maailman tärkein bändi syksyllä 2003. Muistan hyvin, kuinka latailin näytebiisejä bändin vanhemmilta levyiltä ja päätin, että levyjäkin on saatava. Ensimmäiseksi kaupasta löytyi We Have the Facts and We're Voting Yes, jota sitten luukutin illasta toiseen remonttia tehdessäni. Rankan remontin valmistuttua ostin muut levyt, myös tämän juuri ilmestyneen lintukantisen. Kaikki levyt olivat hyviä, mutta Transatlanticism suorastaan mykisti. Nimibiisin ja Tiny Vesselsin lisäksi erityismaininnan ansaitsee ainakin We Looked Like Giants, mutta totta puhut, eihän levyllä ole ainuttakaan turhaa kappaletta.

Plansin myötä innostus alkoi vähitellen laantua, vaikka se ja myös Narrow Stairs mielestäni vallan mainioita levyjä ovatkin. Viimevuotinen Codes and Keys ei enää auennut ollenkaan, mutta vanhemmilla levyillä on pysyvä paikka sydämessäni. Eipä muuta, kiitos tästä jutusta. Nyt vaan rassaa se, että haluaisin kuunnella Transatlanticismin just nyt, eikä sitä ole Spotifyssa... Pitää yrittää muistaa ottaa huomenna cd mukaan.

Oi, Death Cab <3 Elämäni rakkaus. Hieman jopa hävettää myöntää se, että itse löysin kyseisen bändin vasta O.C:n ja Seth Cohenin myötä. Ajattelin, että jos Death Cab on Sethin lempibändi, sen on pakko olla hyvä! (:D) Oikeasti, ensimmäisen kerran kuunneltuani, jäin koukkuun. Mikään bändi ei ole ikinä tuntunut niin omalta kuin Death Cab.

Olen täysin samaa mieltä tuosta, että Transatlanticism kestää tuhansia kuuntelukertoja! Siihen ei vain voi kyllästyä. Biiseistä etenkin Transatlanticism saa ihoni vieläkin kananlihalle ja A Lack of Color on yksinkertaisesti loistava.

Pitänee vissiin useamminkin vierailla blogissanne, kun tuntuu jokaisella kerralla olevan jokin huippulevy esillä! Propsit siitä. :)

Oi vitsi. Meikän suupielet meni sekunnissa ylöspäin ku huomasin et mun merkintään on ilmestynyt kaks tosi laadukasta kommenttia!

Mulla on ihan samoja fiiliksiä tästä levystä kuin teillä. Itsekin löysin Death Cabin alunperin O.C.:sta. Ja myönnän, olen itsekin todellinen Seth Cohen-fani.

Olen sitä mieltä, että Transatlanticism on paras biisi mitä Death Cab on ikinä tehnyt. Saa ihon joka kerta kananlihalle. Uggh!

DCFC ♥ ♥ ♥ Tää on niitä bändejä, jotka on PAKKO nähdä livenä vielä joskus!! Transatlanticism on tajuton (etenkin yksittäinen samanniminen biisi), mutta Plans on ehkä itsellä se kuunnelluin Death Cab. Ja ei, minäpä en bongannut bändiä OCsta! ;)

Ojdå, mun tutkani alkaa selkeästi reistailla! :D Yleensä Junen levyjutut on tunnistanut vilkaisemalla mikä levy on kyseessä, mutta tää olikin Juhon kirjoittama. Pitää siis alkaa lukemaan tätä blogia tarkemmin! ;)

Ei mutta Transatlanticism on ihan huikea levy. Oikeastaan ainoa bändin levyistä josta tykkään kokonaisuutena. Muilta albumeilta on tullut kuunneltua lähinnä vain yksittäisiä biisejä kun ei Death Cab kauheasti sytytä. Mutta tämä levy on poikkeus. Siitä hetkestä lähtien kun Transatlanticism soi Mullan alla-sarjassa on biisillä ollut paikka suosikkikappaleideni kummallisessa joukossa.

...tosin nimikkobiisi on kärsinyt pientä inflaatio kun kuuntelin muutama kesää sitten sitä toistolla ollessani töissä sipulipellolla. Nyt biisin kuuntelu tuo mieleen vain auringonpaahteeseen jätettyjen sipuleiden makeanmädän hajun....Hyh! Onneksi levy ei nojaa ainoastaan Transatlanticism-herkistelyyn. Voi kuunnella muita biisejä (kuten iki-ihanaa A Lack of Colouria) kun sipulinhajuiset muistot alkavat aiheuttaa oksennusrefleksiä. :D

Mutta on se murskaavan ihana.

Hahah, Harri! Oon vissiin vähän liian ennalta-arvattava. x) Repesin myös mielikuvalle sipulipellosta..