Levyn huumaavuus
9.5
Julkaisuvuosi: 1998
Ensikosketus: Ilmestymispäivä (?)
Helmeilevimmät biisit: Crestfallen, The Tale of Dusty and Pistol-Pete, Blank Page
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Mellon Collie and the Infinite Sadness –tuplalätyn jälkeen chicagolaisrokkareiden Adore oli vuoden 1998 odotetuimpia tapauksia. Aluksi huhut kertoivat täysin akustisesta äänimaailmasta, sitten teknosta ja post-rockista, jolloin kukaan ei lopulta tiennyt mitä tuleman pitäisi. Lopputulos onkin vähän kaikkia mainittuja sekaisin. Soundillisesti totutusta poikkeavan levyn perään kriitikotkin huokailivat, mutta suuri yleisö valitettavasti ei niinkään. Paitsi minä.
Pumppari-faniuteni oli alkanut jonkin verran aiemmin, mutta Adore oli ensimmäinen levy, jonka ostin uutena heti sen ilmestyttyä. Ensimmäisen singlen Ava Adoren konerytmit ja yhdenaikainen kepeys ja raskaus hullaannuttivat helposti sekä audion että videon muodossa. Aluksi kyseinen raita olikin koko levyn parhaimmistoa. Herkempien vetojen auetessa niistä kuoriutui loputon kasa pimeän huoneen lattialla fiilistelyä ja kokonaisuus alkoi hahmottua. Albumin äänitykset olivat bändille vaikeita useampien henkilökohtaisten kriisien vuoksi, mikä näkyy paitsi koneellisina rumpukomppeina (rumpali Jimmy Chamberlin oli potkittu ulos yhtyeestä), myös äärimmäisenä surullisuutena. Vaikka Adore julkaistiin alun perin kesäkuussa, se ei missään nimessä ole kesälevy.
Ymmärrän sen, että moni fani oli suuntamuutoksen jälkeen pettynyt. Zeron tai Bullet With Butterfly Wingsin kaltaisista kitaramätöistä ei ole tietoakaan, eikä edes Disarmin passiivinen aggressio välity muuten hitaanpuoleiseen levyyn. Minä en kuitenkaan pienistä tyylivivahteista hätkähdä, ja Adore nousikin lopulta yhdeksi ikisuosikiksi. Edelleen se tuo muistumia lukioajan alusta ja tietyistä ystävistä.
Plattaa ei oikeastaan voi kuunnella taustamusiikkina, vaan se vaatii täydellisen keskittymisen kynttilänvaloineen. Herkkyyden on annettava virrata läpi, yrittämättä pysäyttää sitä arkisella puuhastelulla tai triviaaleilla päähänpistoilla. Vain siten Adoresta voi saada kaiken irti.
Plattaa ei oikeastaan voi kuunnella taustamusiikkina, vaan se vaatii täydellisen keskittymisen kynttilänvaloineen. Herkkyyden on annettava virrata läpi, yrittämättä pysäyttää sitä arkisella puuhastelulla tai triviaaleilla päähänpistoilla. Vain siten Adoresta voi saada kaiken irti.
Tekstit
