Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hard Rock. Näytä kaikki tekstit

#134 Permission To Land

By | Published tiistai 17. huhtikuuta 2012

Falsetilla ei vaan voi mennä vikaan


Julkaisuvuosi: 2003
Ensikosketus: 2003
Helmeilevimmät biisit: Koko "a-puoli" + Friday Night, Love On The Rocks With No Ice
Löytyykö levyhyllystä: Khyyl
Levyn huumaavuus
9.0

The Darknessin nousu, uho ja tuho oli yksi rock-historian vauhdikkaimmista. Yhtye onnistui nousemaan kahden levyn aikana festivaalien headliner-bändiksi, jonka keikkaliksa oli huhupuheiden mukaan miljoonan punnan luokkaa, vain tuhotakseen itse itsensä toisella levyllään. Yhtye sai liian paljon liian äkkiä.

Yhtyeen nousukiitoa ei tosin voi ihmetellä, kun yhtyeen debyyttilevyä kuuntelee pitkän tauon jälkeen. AC/DC:n kompakti hard-rock ilmaisu naitettuna Queenin kimallukseen ja pompöösiyteen voisi huonommissa käsissä olla hyvin kammottava Frankenstein-hirviö, mutta The Darkness onnistuu liki mahdottomassa. Näistä biiseistä olisi moni pop-nerokin kateellinen.

The Darkness ei missään nimessä keksinyt pyörää uudelleen, vaan jalosti vaikutteistaan timmin paketin, jossa tymäkät riffit elävät sopusoinnussa tarttuvien melodioiden kanssa. Jopa raskaammat kappaleet, kuten Black Shuck ja Stuck In A Rut toimisivat hard rock-viitekehyksestä irroitettunakin. Kevyemmät kappaleet eivät yllättäen jää sen huonommiksi.
Nelikon vahvuus debyyttilevyllä, hyvän biisimateriaalin lisäksi, on yhtyeen huumorintaju. Ei kai kieltä voi olla laittamatta poskelle, kun yhtyeen keulakuvana on catsuiteja häpykarvoihin asti auki pitävä ja falsettiaan häikäilemättä väärinkäyttävä Justin Hawkins. Otsa ei siis todellakaan ole rypyssä, eikä sanoituksissakaan vältellä hölmöilyä. Jo avausbiisi Black Shuckissa päästetään valtaan tappajakoira, joka vapaasti suomennettuna "ei välitä vittujakaan". Neroutta!

Permission To Land on 2000-luvun paras hard rock-levy kevyesti. Ryppyotsainen genreuskollisuus ollaan heitetty huishelevettiin ja sen sijaan soitetaan vapautuneesti huumoria unohtamatta. Toki levy poukkoilee tunnelmasta toiseen, eikä punaista lankaa ole, mutta kun yksittäiset kappaleet ovat toinen toistaan kovempia, niin tämän hittipaketin kanssa ei voi kyynistyä.



Vaikka aikoinani olinkin The Darknessin suuri fani, niin yhtyeen kakkoslevy "One Way Ticket To Hell... And Back" oli jopa fanisilmien läpi katsottuna ja kuunneltuna paska. Bändi lähti tekemään 70-luvun megalomaanista stadionrockia ja sortui turhaan kikkailuun. Kappaleet olivat huonompia, eikä niitä todellakaan pelastanut pan-huilut, massiiviset jousisovitukset ja ties sun mitkä lisät. Onkin ilo kuulla, että bändi on palannut perusasiohin comeback-singlellään. Nykyisen livekunnonkin voi Suomessa todistaa elokuussa, kun bändi saapuu lämmittelemään Lady Gagaa. Aika kova kombo!

Posted in , , | Leave a comment

#79 News Of The World

By | Published maanantai 23. tammikuuta 2012

We Are The Champions ja We Will Rock You, mutta nouseeko joku muukin biisi kokonaisuudesta esiin?





Julkaisuvuosi: 1977
Ensikosketus: 90-luvun alku/2012
Helmeilevimmät biisit: We WIll Rock You, We Are The Champions, FIght From Inside


Levyn huumaavuus
6.8



Jälleen on teemaviikon aika ja tällä viikolla on teemana jostain syystä vuosi 1977, en edes tiedä millä perusteella tämä valittiin, mutta perinteisesti jokainen meistä otti yhden vuonna -77 julkaistun levyn, jotka sitten arvottiin meidän kaikkien kesken ja itselleni osui kohdalle Queenin News Of The World.

News Of The World alkaakin todella nostalgisella biisikaksolla, We Will Rock You ja We Are The Champions eivät esittelyjä kaipaa ja muistan itsekin laulelleeni jo alle kouluikäisenä näiden biisien tahtiin ja muistankin varsin hyvin, kun kailotin We Will Rock You:ta sanoilla We Will Fuck You, no sain kuulla tästä isosiskoiltani ja onhan toi jälkeenpäin ajateltuna aika hauskakin moka. We Are The Championsin oon aina yhdistänyt jääkiekkoon ja pokaalien nostamiseen eikä se mielikuva haihdu vieläkään, kun kyseistä kappaletta kuuntelen, niin nostalgista ja tulee 90-luvun puoliväli mieleen varsin hyvin ja tästä syystä levy saa jo näiden kahden biisin perusteella todella paljon nostalgiapisteitä, harmi vaan ettei levyn mikään muu biisi yllä lähellekään aloituskaksikon tasoa.

Levyllä on se ongelma, että monet biisit Queen on tehnyt jo paljon paremmin, otetaan esimerkiksi kuusiminuuttinen glam/proge-rock paahto It's Late on äärettömän tylsä, kun verrataan vaikka Bohemian Rhapsodyn nerokkuuteen on toki epäreilua verrata biisejä queenin muuhun tuotantoon, mutta sitä tekee väkisinkin, vaikka levyä ja biisejä pitäisi ajatella omana itsenäisenä kokonaisuutena.

Onhan levyllä toki hetkensä, periaatteessa mikään biisi ei ole huono ja groovaava Fight From The Insidea kuuntelee mielellään enemmänkin yhdessä Brian Mayn kitaroinnin kanssa ja eihän Mercuryn laulua ja tulkintaa tarvitse erikseen edes mainita,  mutta Queenin mittapuussa moni biisi on vaan perus rokkia eikä sen enempää, etenkin akustinen Who Needs You jättää kylmäksi.

Summasurrarum. News Of The World ei ole huono levy, mutta ei myöskään mikään loistava merkkipaalu queenin uralla, sillä levyn taso laskee tasaisesti nostalgisen avausbiisi kaksikon jälkeen, jos tämän levyn olisi kuullut tuoreena vuonna -77 ilman nostalgia-arvoa voisi arvosana olla parempi, kun avauskaksikko ei hallitsisi niin paljon levykokonaisuutta.

Posted in , , , , , | Leave a comment

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.