#340 Souvlaki

Kenkiintuijottelun aatelia
    

Julkaisuvuosi: 1993
Ensikosketus: 2008
Helmeilevimmät biisit: 40 Days,  Souvlaki Space Station, Dagger
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä.


Levyn huumaavuus
9,5

Kun aloitin yhtenä tämän blogin kirjoittajista, ajattelin kirjoittavani vain ajankohtaisista ja uusimmista levyistä (lukuunottamatta teemaviikkoja). Mutta tällä viikolla totesin brittibändi Slowdiven Souvlaki levyn olevan ajankohtainen joka syksy. Päivien kadotessa pimeyteen ja kylmyyden huurustuessa ikkunaan, huomaan etsiväni tuttua lohdutusta Souvlakin upottavasta äänimaailmasta. Sillä se on täydellinen levy syksyyn. Ja niin kovin rakas. 

Rakkaista levyistä on kuitenkin vaikeampi kirjoittaa kuin niistä, jotka ovat vähemmän rakkaita (kuten viime arvostelun Panteran kammotus). Miten kuvata sanoin sitä tunnetta, mitä ko. levyn kuunteleminen aikaansaa? Sitä, mikä tekee levystä niin tärkeän? Levyä, joka antaa luvan piilotella sängyssä peiton alla, kun on surullinen, mutta samalla lohduttaa? Tai levyä, jota kuuntelee aina silloin, kun on onnellisimmillaan? Entä sitten levyä, jota kuuntelee joka syksy, kun on vaikea päästää irti menneestä kesästä ja antaa periksi tulevalle talvelle? Vaikeudesta huolimatta yritän kuitenkin jälkimmäistä. 

Souvlakin julkaisusta on aikaa jo 20 vuotta, mutta sen äänimaisema on iätön. Levyn avaava Alison on Neil Halsteadin raukea kuvaus ongelmaisesta, mutta huolettomasta tytöstä. Laahaava laulu yhdistettynä lempeään rumpukomppiin tuudittaa kuulijan syleilyynsä ensi hetkistä lähtien. Alisonia seuraava Machine Gun puolestaan leijuu Rachel Goswellin enkelimäisen lauluäänen varassa kohti äärettömyyttä. Levyn kolmas kappale, 40 Days kuuluu Souvlakin parhaimmistoon. Olen viimeisen viiden vuoden aikana kuunnellut kappaleen satoja kertoja enkä vieläkään ole kyllästynyt siihen. Jos kaipuuta voisi kuvailla musiikilla, kuvaisin sitä 40 Daysillä. Vastaavasti kyseistä kappaletta ei voi kuvata sanoin, se täytyy kuunnella itse. 

Mutta ei Souvlakin hienot hetket lopu siihen. Levyn puolivälissä olevan Souvlaki Space Stationin hypnoottinen kaiku pakottaa kuulijansa lopettamaan kaiken muun ja keskittymään kuuntelemaan. Jo kappaleen ensimmäiset hetket vievät ajatukset mukanaan, vaikkei Goswellin huokaavista sanoista saakaan selvää. Ei haittaa, Souvlaki Space Stationin vyöryvä äänivalli riittää. 

Levyn kaunein, mutta raastavin kappale on kuitenkin Souvlakin päättävä Dagger. Halsteadin lakonisen äänen, lohdullisen kitaran ja alakuloisen lyriikan vuoksi Dagger on ehkä haikein kappale, jonka tiedän. Tunnen palan nousevan kurkkuuni, joka kerran kun kuulen nämä sanat:

The sunshine girl is sleeping
She falls and dreams alone
And me I am her dagger
To numb to feel her pain


Slowdive lopetti toimintansa vuonna 1995, kun levy-yhtiö Creation sanoi sopimuksensa irti yhtyeen kanssa. Slowdiven jäsenet jatkoivat musiikin tekoa Mojave 3 -nimisenä, mutta kantri-sävytteisten kappaleiden myötä Slowdiven lumous oli poissa (ainakin allekirjoittaneen mielestä).


Posted in , , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

6 Responses to #340 Souvlaki

  1. Erinomainen kirjoitus!

    Mojave 3:n tuotannossa on minun mielestä paljonkin hienoja hetkiä (kuten myös Just for a Daylla ja Pygmalionilla), mutta mikään noista ei, tietenkään, vedä vertoja Souvlakille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jarmo! :)

    Ehkä mun pitää antaa Mojave 3:lle vielä toinen mahdollisuus.

    Niin ja pakko olla Pekan kanssa samaa mieltä, jos ei paras levy, niin ainakin yksi parhaista.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa. Hieno kirjoitus hienosta levystä. Lopusta toki hieman eri mieltä, vaikka eihän makuasioista kiistellä tarvitse. Mojave 3 on itselleni vielä rakkaampi ja lumoavampi kuin Slowdive. Aivan ihanaa musiikkia ja Excuses For Travellers lukeutuu maailman parhaiden levyjen joukkoon.

    VastaaPoista
  4. Komppaan Vesaa, Excuses for Travellers on upea levy ja Mojave muutenkin hieno bändi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Vesa.

    Ja okei, otan Mojave 3:n takaisin kuunteluun. Saitte ylipuhuttua. :)

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.