Esimerkillistä sooloilua
Julkaisuvuosi: 2011
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: Pure of Heart; Just, Just, So the Point; Try Me; Man of God
Löytyykö levyhyllystä: Juu
Levyn huumaavuus
7,7
Belle & Sebastian ei ole viime vuosina ollut
parhaimmillaan, eikä Stuart Murdochin God Help the Girl -projekti innostanut
juuri ollenkaan. Näiden syiden vuoksi Stevie Jacksonin, Belle & Sebastianin
kenties sympaattisimman jäsenen, soololevy tuli aikoinaan ohitettua olankohauksella.
Onneksi on alekorit!
(I Can’t Get No) Stevie Jackson on juuri sellainen, kuin kaikkien
soololevyjen soisi olevan: vapautunut, vilpitön ja sanoituksiltaan
henkilökohtainen. Lisäksi vain yksi levyn biiseistä, energinen soulpop Man of
God, olisi kotonaan Belle & Sebastian -levyllä. Sanoitusten osalta tekisi
mieli väittää Man of Godin olevan piruilua Stuart Murdochin jumalsanoituksille,
sillä Stevie Jacksonille korkeampaa voimaa edustavat soulklassikot ja
saavuttamattomissa oleva naisihminen, mikä on ainakin minulle helpommin
sulateltava näkemys. ”Ah honey I feel
like a Man of God, I got no dog collar. Can you hear me holler?!”
(I Can’t Get
No) Stevie Jacksonin musiikkillinen perusta on The Kinks -henkisessä
60-lukupopissa, mutta levyn aikana kuullaan myös folk-vaikutteita (Kurosawa),
valkoisen miehen funkia (Just, Just, So the Point), säröpoppia (Try Me) ja
pianopopkaunokki Pure of Heart, joka tuo mieleen Elton Johnin. Man of Godin
lisäksi levyn vahvimmat kappaleet (ja suurimmat yllätykset) kuullaan heti
alkuun, mikä saa keskittymiskyvyn hetkittäin herpaantumaan ja vajaan 40
minuutin levyn tuntumaan pitemmältä kuin se onkaan.
Stevie Jacksonin soololevy
ei valitettavasti sisällä yhtään Winter Wooskien tasoista täydellisyyttä, eikä
albumin perinnetietoinen popilmaisu mullista maailmaani, mutta hyvän fiiliksen
se tuottaa takuuvarmasti. Littipeukun ansaitsevat myös levyn hupaisa nimi sekä kansilehdykkä,
jossa sanoitusten lisäksi on pieni tarina jokaisen biisin taustoista.