Mitä eastimpaa, sitä siistimpää

Julkaisuvuosi: 2004
Ensikosketus: 2005
Helmeilevimmät biisit: Pohjat, Sun ei tarvi, Hinnalla millä hyvänsä, Live
Löytyykö levyhyllystä: Vinyylinä, beibe


Helsingin Sanomien viikkoliite Nyt yritti hakea kohua suomalaisen räpin naiskuvasta. Idiootit menivät vain ottamaan vääriä lauseita vääristä yhteyksistä. Olisivat vain ottaneet Memmy Possen kuunteluun ja vetäneet herneen nenään. Se kun olisi ollut varsin helppoa jutun totisuuden ja tarkoitushakuisuuden perusteella.

Huolestuttavia merkkejä kun on yksi suomalaisen räpin rääväsuisimmista teoksista. Viiden itä-helsinkiläis räppärin ainoaksi jäänyt levy kun pyörii hyvin yksinkertaisissa asioissa: alkoholissa, naisissa ja niiden ympärillä pyörivässä elämässä. Jo kappaleiden nimet kertovat olennaisen: Pohjat, Kupittaalta tajukankaalle jne.

Tältä pohjalta levy olisi helppo tuomita keskenkasvuiseksi sanailuksi. Sitä se ei ole. Memmy Possen riimeistä kun paistaa itseironia kilometrien päähän. Ryyppäämisen ilo on lähinnä säälittävää sekoilua ja kun pesää tulee, niin uho muuttuu huvittavaksi mokailuksi. Vaikka naiset ovatkin Memmyjen maailmassa vain yhtä asiaa varten, niin silti he ovat kukkulan kuningattaria, koska näistä lähiötolloista ei moiseen olisi. Jopa tinkausanthem Sun ei tarvi kääntyy loppuaan kohden lähinnä huvittavaksi, kun herutus ei mennytkään ihan putkeen.

Memmy Possen levyn ansiot eivät jää vain hauskan itseironiseen sanailuun. Riimeissä kun on kekseliäisyyttä, johon harva muu suomalaisräppäri on pystynyt. Yksinkertaisilla jutuilla saadaan hymy huulille, kuten Rokulin lainilla: "vaimon tyttönimi Hilton, mä viihdyn sen paris." Ei Nygårdin Pete samaan pystyisi. Vielä kun Fresh-O-Lexxxin biitit ovat laatutyötä, niin levyä ei voi kuin kehua.

Sen ainoa huono puoli onkin sen uniikkius. Memmy Posse lopetti pian levyn ilmestymisen jälkeen, eikä bändistä ole paljoa kuulunut muutamaa satunnaista keikkaa lukuunottamatta. Maailma nimittäin tarvitsee aina rääväsuisia räppäreitä, joiden kuunteleminen ei aiheuta myötähäpeää.