Julkaisuvuosi: 2011
Ensikosketus: 2013 (koko levy)
Helmeilevimmät biisit: Hollywood Hills
Löytyykö levyhyllystä: Ei tod.


Myönnän auliisti heti alussa, että minulla on ongelmia Sunrise Avenuen kanssa. Tai tarkemmin sanottuna bändin pääjehun Samu Haberin kanssa. Sen siitä saa, kun kerran lukee naistenlehden haastattelun, jossa tyyppi kertoo jättäneensä entisen kihlattunsa käytännössä alttarille. Kusipää jätkä. Vaikken sinisilmäisesti tietenkään usko (krhm) yhtä, kapean näkökulman versiota tarinasta, ei mikään tähän mennessä ole onnistunut muuttamaan käsitystäni.

Jaa mitenkökä kusipäisyys liittyy musiikkiin? Sanotaanhan Billy Corganinkin olevan melkoinen ääliö IRL, mutta 1990-luvun Smashing Pumpkins on silti parasta ikinä. Noh. Ongelma on, että se kusipäisyys myös kuuluu. En voi sietää Haberin niinsanottua artikulaatiota, sikäli kun itse biisejä saattaisi hyvässä lykyssä muuten kestääkin. Tosin suurimmaksi osaksi laulajanvaihdos ei edes auttaisi.

Tavallaan näissäkään kappaleissa, kuten niin monesssa poprallissa, ei ole teknisesti ottaen vikaa, sillä niistä löytyy suurimmasta osasta tarttuva melodia, joka sopii laulutaidottomankin tallaajan suuhun. Usealta raidalta löytyy myös hittipotentiaalia (kuten sinkkulohkaisut ovat osoittaneet). Ongelmaksi koen tuotannon. Jos levyn soundi ei olisi niin käsittämättömän tasapaksua kitaravalleineen, tam-tam-tata-tam-komppeineen ja stemmakertseineen, jäisi siitä kenties jotain mieleenkin. Tasaisuutta on toki yritetty särkeä ajoittaisella electropoljennolla ja kevyemmillä slovareilla, jotka kuitenkin valuvat hunajaa yli äyräidensä. Kaavan rikkominen tuntuu teennäiseltä, eikä niiden osalta itse soundia ole muutettu tarpeeksi kevyeksi. Yksi heikoimmista lenkeistä on ehdottomasti kliseillä ratsastava Sex & Cigarettes - biisissä ei ole mitään, minkä vuoksi sitä jaksaisi kuunnella puolikasta enempää.

Jos vokalistin ärsyttävyys luetaan pois, ymmärrän suuren kansan hurmion: biisit ovat helppoja kuunnella ja sisäistää, ja enimmäkseen parisuhdeongelmista kertovat lyriikat sopivat taatusti monen pirtaan. Tuumasinpa itsekin, että näitä olisi ihan kiva vetää karaokessa - ainakin laulaisin (imho) paremmin kuin herra Haber. Täyteen ahdetut kappaleet toimivat ulkoilmakeikoilla varmaan ihan jees, mutta levyllä ne tunkevat liikaa iholle. Bonjovimaisesta paatoksesta päästäisiin eroon tekemällä Out Of Stylesta kokonaan akustinen albumi. Saataisiin vähän ilmaa, jota hengittää.

Yritin antaa mahdollisuuden, mutten onnistunut. Pisteet tulevat vain ja ainoastaan korvamadoksi helposti jäävästä Hollywood Hillsistä - jos biisin laulaisi herra nimeltä Brian Molko, olisin mennyttä naista.