#298 Exuma

Magiaa, zombeja ja maailmanloppu



Julkaisuvuosi: 1970
Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: Exuma, the Obeah Man; Mama Loi, Papa Loi; You Don't Know What's Going On
Löytyykö levyhyllystä: Ei

Levyn huumaavuus
9.0

”I'm Exuma, the obeah man!” kiljuu tämän omituisen levyn sankari ja julistaa tulevansa mystisen planeetan inkarnaationa maan päälle, syntyneensä tuli ja tulikivi suustaan valuen, seilaavansa Kharonin kanssa yli kuoleman virran – hän on lumooja, hirviö, bahamalainen maagi.

Obeah tarkoittaa afrikkalaisperäistä taikuutta, jota harjoitetaan Karibian alueella, ja se on sukua voodoolle. Magiasta voimansa ammentavaa energiaa harvemmin on kuultu populaarimusiikin saralla. Useita field recording -äänitteitä toki löytyy, mutta suurimmaksi osaksi rock'n'roll ja sen serkut tulkitsevat magian campin ja eksploitaation ehdoilla. Naurettavat proge- ja fantasiametallibändit ja jopa niinkin hienot muusikot kuin Screamin' Jay Hawkins ovat tehneet magiasta hölmöä kertakäyttötavaraa. Vaara puuttuu, kuten myös omakohtaisuus.

Mutta Exuma, oikealta nimeltään Macfarlane Gregory Anthony Mackey, oli toista maata. Tämä muusikko ja taidemaalari toi Bahaman lukuisten saarten perinteen todentuntuisesti esille freak-folkahtavan ilmaisunsa kautta. Lauluissa on lempeitä ja rikkaita rytmejä ja hiljaa näppäiltyjä melodioita, mutta ne ovat myös julmia ja julistavia. Exuma on tullut toisesta maailmasta, eivätkä täysin vieraita elementtejä hänelle ole niinkin vastakkaisilta tuntuvat aiheet kuin zombit (Mama Loi, Papa Loi), Jumalan ja Saatanan yhteenotto ja maailmanloppu (Dambala, The Vision) tai yleinen ihmiselämän rajallisuus (You Don't Know What's Going On).

Tämä vaikutteiden ristiriitaisuus kuuluu myös Exuman musiikillisessa annissa. Esimerkiksi Seance in the Sixth Fret on lähes avantgardistinen kokoelma kiliseviä kelloja; hiljaisen hypnoottisesti helisevää, taustalle miksattua kitaraa; tasaisesti hakkaavaa rumpua ja musiikin päällä risteileviä raivokkaita ihmisääniä. Kappaleessa kuulee tietyn karnevalistisuuden, ja Karibian junkanoo-perinne kuuluu sen laulusuorituksissa, mutta se on silti alisteinen jollekin pelottavammalle ja kaoottisemmalle kuin missään karnevaalissa saataisiin koskaan kuulla.

Kuvaavaa onkin, että tämän jälkeen kuullaan levyn selvästi eniten calypso- ja pop-perinteille velkaa oleva kappale, You Don't Know What's Going On, jossa muistutetaan kuulijaa ystävällisesti siitä, että hän ei voi viedä taivaasta väriä eikä tuoda näköä takaisin Ray Charlesin silmiin. The Vision on lähes optimisen kuuloinen balladi seitsemästä tuomion tuovasta enkelistä, jota sävyttävät jälleen albumia kokonaisuutenakin hallitsevat lukuisat helistimet, tamburiinit ja lyömäsoittimet. Riehakas Exuma, the Obeah Man on artistin esitellessään ja tanssittavassa raivossaan erinomainen aloitus albumille.

Mama Loi, Papa Loi on kuitenkin allekirjoittaneen mielestä seitsenraitaisen albumin hienoin hetki. Kappale alkaa hiljaisesti kilkaten ja kitaran helisten kuin epäröivästi onnahdellen. Vähitellen kappale kerää rohkeutta paljastaakseen kauhunäkynsä koko armottomuuden. Maan päällä vaeltavat sieluttomat zombit saavat seurakseen Exuman julistavan ja vaahtoavan puheenparren ja koko albumin kiihkeimmän, ritualistisimman musiikillisen taustan.

Tämä on maagista realismia albumin asuun puettuna. Kuten Gabriel García Márquezin tai Günter Grassin kirjoissa yleisestä tulee yksityistä, yksityisestä yleistä. Milloin tahansa saattaa joku tanssia taivaaseen, lapsi lakata kasvamasta omasta tahdostaan tai seitsemän vuoden sade alkaa.

Vaikka yhteiskunta yrittääkin usein taivuttaa ulkopuolisia omaan tahtoonsa ja riisua heistä vaaran ottamalla heidät avosylin vastaan (Exumalle myönnettiin britannialaisen imperiumin mitali kuningatar Elisabetin toimesta bahamalaisen kulttuurin edistämisestä), ei näistä artistin alkuperäisistä töistä voida niiden merkityksellisyyttä sorrettujen kulttuurin raivokkaana edustajana kuitenkaan riisua pois. Kun tämä artistin esikoislevy julkaistiin, Täyden itsenäisyyden saavuttaminen oli Bahamalla vielä muutaman vuoden päässä.


Albumi on todellinen outsider-klassikko. Exuman musiikki on edelleen ainutlaatuista, vaikka tämä esikoislevy on yli neljänkymmenen vuoden takaa ja mies itse on palannut tähtien joukkoon hohtavaksi planeetaksi jo vuonna 1997. Nykyisenä paskan "vaihtoehtomusiikin" aikana on hyvä muistuttaa itseään siitä, että joskus muinoin ainakin originellius, tarttuvuus, kulttuurinsa puolesta liputtaminen ja aitous eivät olleet ristiriidassa keskenään.

Posted in , , , , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.