Magiaa, zombeja ja maailmanloppu
Julkaisuvuosi: 1970
Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: Exuma, the Obeah Man; Mama Loi, Papa Loi; You Don't Know What's Going On
Löytyykö levyhyllystä: Ei
Levyn huumaavuus
9.0
”I'm Exuma, the obeah man!” kiljuu
tämän omituisen levyn sankari ja julistaa tulevansa mystisen
planeetan inkarnaationa maan päälle, syntyneensä tuli ja tulikivi
suustaan valuen, seilaavansa Kharonin kanssa yli kuoleman virran –
hän on lumooja, hirviö, bahamalainen maagi.
Obeah tarkoittaa afrikkalaisperäistä
taikuutta, jota harjoitetaan Karibian alueella, ja se on sukua
voodoolle. Magiasta voimansa ammentavaa energiaa harvemmin on kuultu
populaarimusiikin saralla. Useita field recording -äänitteitä toki
löytyy, mutta suurimmaksi osaksi rock'n'roll ja sen serkut
tulkitsevat magian campin ja eksploitaation ehdoilla. Naurettavat
proge- ja fantasiametallibändit ja jopa niinkin hienot muusikot kuin
Screamin' Jay Hawkins ovat tehneet magiasta hölmöä
kertakäyttötavaraa. Vaara puuttuu, kuten myös omakohtaisuus.
Mutta Exuma, oikealta nimeltään
Macfarlane Gregory Anthony Mackey, oli toista maata. Tämä muusikko ja taidemaalari toi Bahaman lukuisten saarten perinteen todentuntuisesti esille freak-folkahtavan ilmaisunsa kautta. Lauluissa on lempeitä ja
rikkaita rytmejä ja hiljaa näppäiltyjä melodioita, mutta ne ovat myös julmia ja julistavia. Exuma on tullut
toisesta maailmasta, eivätkä täysin vieraita elementtejä hänelle
ole niinkin vastakkaisilta tuntuvat aiheet kuin zombit (Mama Loi,
Papa Loi), Jumalan ja Saatanan yhteenotto ja maailmanloppu (Dambala,
The Vision) tai yleinen ihmiselämän rajallisuus (You Don't Know
What's Going On).
Tämä vaikutteiden ristiriitaisuus
kuuluu myös Exuman musiikillisessa annissa. Esimerkiksi Seance in the Sixth Fret on lähes
avantgardistinen kokoelma kiliseviä kelloja; hiljaisen
hypnoottisesti helisevää, taustalle miksattua kitaraa; tasaisesti
hakkaavaa rumpua ja musiikin päällä risteileviä raivokkaita
ihmisääniä. Kappaleessa kuulee tietyn karnevalistisuuden, ja
Karibian junkanoo-perinne kuuluu sen laulusuorituksissa, mutta se on
silti alisteinen jollekin pelottavammalle ja kaoottisemmalle kuin
missään karnevaalissa saataisiin koskaan kuulla.
Kuvaavaa onkin, että tämän jälkeen
kuullaan levyn selvästi eniten calypso- ja pop-perinteille velkaa
oleva kappale, You Don't Know What's Going On, jossa muistutetaan
kuulijaa ystävällisesti siitä, että hän ei voi viedä taivaasta
väriä eikä tuoda näköä takaisin Ray Charlesin silmiin. The
Vision on lähes optimisen kuuloinen balladi seitsemästä tuomion
tuovasta enkelistä, jota sävyttävät jälleen albumia
kokonaisuutenakin hallitsevat lukuisat helistimet, tamburiinit ja
lyömäsoittimet. Riehakas Exuma, the Obeah Man on artistin
esitellessään ja tanssittavassa raivossaan erinomainen aloitus
albumille.
Mama Loi, Papa Loi on kuitenkin allekirjoittaneen mielestä seitsenraitaisen albumin hienoin hetki. Kappale alkaa
hiljaisesti kilkaten ja kitaran helisten kuin epäröivästi onnahdellen. Vähitellen kappale kerää rohkeutta paljastaakseen kauhunäkynsä koko armottomuuden. Maan
päällä vaeltavat sieluttomat zombit saavat seurakseen Exuman
julistavan ja vaahtoavan puheenparren ja koko albumin kiihkeimmän,
ritualistisimman musiikillisen taustan.
Tämä on maagista realismia albumin
asuun puettuna. Kuten Gabriel García Márquezin tai Günter Grassin
kirjoissa yleisestä tulee yksityistä, yksityisestä yleistä.
Milloin tahansa saattaa joku tanssia taivaaseen, lapsi lakata
kasvamasta omasta tahdostaan tai seitsemän vuoden sade alkaa.
Vaikka yhteiskunta yrittääkin usein taivuttaa ulkopuolisia omaan tahtoonsa ja riisua heistä vaaran
ottamalla heidät avosylin vastaan (Exumalle myönnettiin
britannialaisen imperiumin mitali kuningatar Elisabetin toimesta
bahamalaisen kulttuurin edistämisestä), ei näistä artistin
alkuperäisistä töistä voida niiden merkityksellisyyttä
sorrettujen kulttuurin raivokkaana edustajana kuitenkaan riisua pois.
Kun tämä artistin esikoislevy julkaistiin, Täyden itsenäisyyden saavuttaminen oli Bahamalla vielä muutaman vuoden päässä.
Albumi on todellinen outsider-klassikko. Exuman musiikki on edelleen
ainutlaatuista, vaikka tämä esikoislevy on yli
neljänkymmenen vuoden takaa ja mies itse on palannut tähtien
joukkoon hohtavaksi planeetaksi jo vuonna 1997. Nykyisenä paskan "vaihtoehtomusiikin" aikana on hyvä muistuttaa itseään siitä, että joskus muinoin ainakin originellius, tarttuvuus, kulttuurinsa puolesta liputtaminen ja aitous eivät olleet ristiriidassa keskenään.