Avaruudesta sydämeen
Julkaisuvuosi: 1993
Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: No UFO's, The Chase
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
8.0
Detroitissa asunut nuorukainen Juan Atkins soitti funk-bassoa, kunnes ihastui uusista soundeista joita
kuvaili UFO:n laskeutumiseksi keskelle musiikkia. Innoitusta antoivat
esimerkiksi Parliament-yhtyeen kokeilut, mutta luonnollisesti
Kraftwerkillä ja muilla konemusiikin airueilla oli omat vaikutuksensa.
Atkins päätti luopua bassosta ja alkoi työstää uudentyylistä
musiikkia adoptoiden itselleen lukuisia aliaksia. Näistä nimistä
tuli teknona tunnetun konemusiikin historian merkittävimpiä. Niistä
tunnetuin lienee Model 500, jonka tärkeimmät singlet Classics
kokoaa yhteen. Levy on itsestäänselvästi hyvä. Kuunnelkaa se.
Olen sitä mieltä, että musiikin
kautta on puhuttava laajemmista aiheista. Olen huomannut
keskustellessani eri ihmisten kanssa musiikista kuinka halveksittuun asemaan konemusiikki
useimpien mielissä jää verrattuna ”oikeilla soittimilla”
soitettuun musiikkiin. Vertaisin tätä siihen vanhaan tunnepitoiseen
idioottiargumenttiin, jossa ”rap ei ole musiikkia”. Syy on
ilmeisesti se, että hiphopissa käytetään usein sampleja, eikä
”soiteta itse”. Ilmeisesti tällä logiikalla samplet (jotka voivat pohjautua
mihin tahansa funkista metalliin) lakkaavat olemasta musiikkia, kun
niitä käyttää luovasti ja kollaasimaisesti uudestaan. Myös
räppääminen ei ilmeisesti ole musiikkia - huolimatta siitä, että
länsimaisessa kulttuurissa runous ja laulu ovat kulkeneet jo
antiikin ajoista lähtien käsi kädessä.
Elektronisen musiikin kohdalla tähän
argumenttiin törmää siksi, että teknossa, trancessa, housessa ja
muissa kyse on koneista ja jostain syystä emme osaa mieltää
kitaraa vahvistimineen tai vaikka sähkörumpuja koneiksi samassa
mielessä kuin tietokonetta tai miksauspöytää. Rock on alagenrestä
riippumatta jostain syystä ”aitoa”, hiphop ja konemusiikki
eivät.
Nyt ihan rehellisesti käsi ylös: Kuka
ihan oikeasti luulee, että rockin kohdalla niitä soundeja ei
tuotannollisesti viilata ja muokata siellä studiossa vielä
nauhoittamisen jälkeen kaikessa paitsi aivan kaikkein
räkäisimmässä punkissa tai black metalissa? Kuinka moni yhtye
todella muka laittaa KAIKKI soundinsa kerralla purkkiin? Missä menee epäaidoksi tekevän manipuloinnin raja? Vai onko niin, että ihmiset
tahtovat vain itse soitetun musiikin illuusion kuunnellessaan
musiikkia – ei sillä niin väliä onko musiikki oikeasti itse
soitettua vai ei.
Rockin pitäminen ainoana aitona
musiikin tekemisen tapana on suunnilleen sama asia kuin pitäisi Rolling Stonesin ikuisuuksiin jatkunutta
keikkailua siistinä asiana, vaikka se on kyyninen jatke kyyniselle ilmiölle, hippiaikakauden jälkipäästö,
aikakauden jonka pimeän puolen tekopyhyyden aikalaismuusikoista näki
vain Frank Zappa. Ehkä tähän rockin 70-luvun alkuun yltäneen kultakauden varauksettomaan
ihannointiin perustuu sekin näkemys, että rock on aina
kapinallisten juttu. Rock (ilmiönä) myi kyllästyneille teineille
illuusioita. 70-80-luvuilla kehkeytynyt konemusiikin ydin taas ei jaksa kiinnostua mistään niin triviaalista kuin kapina mikä ärsyttää useimpia
rockista pitäviä ihmisiä. Voisi sanoa, että tekno näyttää välinpitämättömyydessään rockia kuuntelevalle kansanosalle mitä heidän elämänsä todella
on. Tämä tietysti ärsyttää
monia nostalgikkoja ja pop-konservatiiveja.
Elektroninen musiikki puhuttelee
ihmisluonnon kylmempiä puolia. Sanon että kylmempiä, mutta en
tarkoita kylmyyttä nyt samassa mielessä kuin mistä puhumme
käyttäessämme ilmaisua ”tunnekylmä”. Tarkoitan kylmyyttä
siinä mielessä kuin sen koemme tuntiessamme yksinäisyyttä
suurkaupunkien isojen talojen varjoissa, ollessamme vain pieni osa
suurempaa muurahaiskekoa.
Tästäkin huolimatta Juan
Atkinsin ura lähti intohimosta musiikkiin. Kaiken ytimessä on siis
paradoksaalisuus. Kuinka jokin mekaanisena tai ikävänä pitämämme
pitää sisällään kuitenkin inhimillistä lämpöä. Ovathan
koneet ihmisen keksintöjä, ihmisen mielikuvituksen tulos ja onhan musiikki ennen kaikkea sosiaalinen asia. Suurimmassa klassikossaan No UFO's Model 500 kehottaakin katsomaan taivaalle ja toivomaan parasta. Avaruus on kylmä ja ääretön, mutta ehkä siellä on joku toinen samanmielinen.
Ja toimii Classics ihan bilemusanakin.