Sodankäyntiä kylmän kaupungin kaduilla.
Julkaisuvuosi: 2009
Ensikosketus: 2009
Helmeilevimmät biisit: Night of the Hunter, Hurricane, Stranger in a Strange Land
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
8.8
Joka tytön päiväunipoikaystävän Jared Leton luotsaama Thirty Seconds To Mars viehätti toisella levyllään meikäläistä suuresti. Ja miksipä ei olisi, kun meneillään oli kunnon angstinen emoilu- ja rokkikausi. Siksi odotukset kolmatta plattaa kohtaan olivat hieman varautuneet. Mutta turhaan - ensimmäinen ilmoille heitetty sinkku Kings and Queens vakuutti luomalla kylmiä väreitä iholle, eikä loppulevykään pettänyt.
This Is War on tietyllä tapaa aiempaa kahta levyä kevyempi ja herkempi tuotos. Se ei kuitenkaan missään nimessä ole mikään lo-fin ilmentymä, sillä kuten nimikin kertoo, paatosta ja synkkyyttä ei ole säästelty. Tämä siitäkin huolimatta, että ne kaikista infernaalisimmat kitarasärinät loistavat poissaolollaan samalla, kun entinen nelikko on kutistunut kolmikoksi. Levyltä irtoavia teemoja ovat koneellisuus, sodan traumat, uhma ja yhteiseen päämäärään pyrkiminen. Raspikurkun vastapainoksi vokaaleissa on paljon korkeita ääniä, jotka houkuttelevat mukaansa ja intro toimiikin suorastaan kuin veden nymfi, huumaannuttaen kuulijan seuraamaan mukaansa syvyyksiin.
Musiikillisesti levy on hienojakoisempi kuin edelliset, ainakin kappaletasolla. Tokikaan samojen soittimien käyttäminen biisistä toiseen ei tuo loputtomiin monipuolisuutta, mutta äänissä on kerrostuneisuutta ja paljon pieniä kulmia. Sekametelisoppaa ei kuitenkaan synny, sillä vastapainona käytetään lähes täysin hiljaisia kohtia - aivan kuten sodassakin on, myrskyä enteilemään. Koneita käytetään runsaasti hyväksi, mutta lopputulos tuo muistumia enemmän industrialismista ja Nine Inch Nailsista kuin mistä tahansa postrockin esimerkistä. Suuruutta tavoitellaan huutokuoro-osuuksilla (fanit laulamassa) ja taputusrytmeillä. Itseäni tällaiset eeppisyyteen kurottavat sovitukset ovat aina viehättäneet.
This Is Warin parasta antia ovat eniten koneita hyödyntävät rankat vedot. Night Of The Hunter, Hurricane (jonka sinkkuversiosta löytyy myös Kanye West) ja Stranger In A Strange Land huokuvat paniikinomaista tunnelmaa, sotaa modernin kaupungin kaduilla. Vastavuoroisesti perinteisiin soittimiin turvautuvien biisien sotatantereeksi sopii paremmin luonnonmukainen maasto, ja tummasta vedestä noustaan ylös hetkellisiin valonpilkahduksiin. Itse ajattelen levyn tarinana, vaikka lyriikat eivät kappaleiden mukaan etenekään kronologisesti. Siksi viimeinen raita on tietyllä tapaa pettymys, sillä siitä ei saa irti sitä, miten sota päättyi. Loppuratkaisu jääkin täysin kuulijan tulkittavaksi, mikä voi tietenkin parhaimmillaan johtaa mielenkiintoisiin ajatuskulkuihin. Seuraava pitkäsoitto voi jatkaa siitä, mihin tällä jäätiin.
This Is War on hyvin pitkälle aikansa ilmentymä: kylmä nykymaailma, nurkan takana odottavat kauheudet ja epävarmuus. Ja kaiken tämän keskellä pieni ihminen yrittäen löytää piristäviä hetkiä elämäänsä. Vaikka biisien koukut ovat toimivia eikä suureellisuudentavoite puske päälle, en usko, että lätty kestää aikaa niin hyvin kuin toivoisi. Paras Marsilaisten levy se on ehdottomasti.
Closer to the Edge edustaa levyn iloisinta puolta, ja sen parempaa keikkabiisiä saa hakea.
Juttu on mukaelma aiemmin kirjoittamastani arviosta.
Tekstit
