#205 This Is What I Do

Pieni on kaunista.


Julkaisuvuosi: 2012
Ensikosketus: 2012
Helmeilevimmät biisit: When You're In A Dream, Modern Man
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

Levyn huumaavuus:
7.9

Muusikoiksi halajavia on maailma pullollaan. Osa odottaa liikoja ja himoitsee pilviä, osa on liikkeellä tunnustelevasti, avoimin katsein. Nicolas Kivilinnan voinee lukea jälkimmäisiin. Kokeilunhalussa ja vailla sen kummempaa tuotannollista pikkutarkkuutta tämä kanadalaissuomalainen julkaisi ensimmäisen omakustanne-EP:nsä kuukausi takaperin. Bänditoimintaa on The Fifth Floor Bandin riveissä kyllä tullut harrastettua jo aiemmin.

Akustiset biisit on suurelta osin kynäilty jo parisen vuotta sitten, mikä musiikin mittapuulla on pieni iäisyys. Esimerkiksi There Was A Time on kirjoitettu artistin ollessa 15-vuotias (eli neljä vuotta sitten, Nicolasta kun ei edelleenkään ole iällä pilattu). Mutta menoahan se ei häiritse, sillä sisältö on pääasia - ei se, miten tai milloin se on syntynyt. EP alkaa Force of Naturella, joka on lätyn menevimpiä folk-ralleja. Samaa linjaa jatketaan toisella raidalla. Akustista kitaraa näppäillään ahkerasti, ja välillä mukana on joukko ystäviä avustamassa muiden soittimien ja taustavokaalien kanssa.

Parhaimmillaan levy on Modern Manin kaltaisilla herkkisvedoilla, joiden aikana tärykalvoille lävähtävät muistumat sellaisista singer-songwritereista kuin Jeff Buckley, Ed Harcourt ja Elliott Smith. Hämmentävää, että alle parikymppinen voi edes teoreettisesti saada saman efektin aikaan kuin kokeneet laulajat! Siitäkin huolimatta, että se kaikista raastavin tunneryöppy jääkin vokaaleista puuttumaan (vrt. Buckley). Kuten kansilehdessä mainitaan, turha analysointi, itsekritiikki ja tuottaminen on jätetty levyn teosta kokonaan pois. Tämä näkyy myös lopputuloksessa, joka ei ole otsan rypistelyä. Toisaalta biisien potentiaali ei jää huomaamatta, mikä jättää ilmoille pienen toiveen siitä pidemmälle hiomisesta. Se kun tuskin veisi terävintä särmää kuitenkaan pois. Ehkä ensi kerralla?

Jos kuuntelet yhden, kuuntele When You're In a Dream. Se nousee pienestä melankolisesta kenkiin tuijottelusta huvimajassa pidettäviin sirkushippaloihin aaltoillakseen välillä takaisin rauhallisuuteen - aivan kuten unimaailmakin.



Posted in , , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to #205 This Is What I Do

  1. Varmaankin siis "kanadalaissuomalainen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Missähän mun silmät on taas olleet.

      Poista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.