#118 Let It Come Down

 Sydän lämpöä täys


Julkaisuvuosi: 1998
Ensikosketus: 2004 (?)
Helmeilevimmät biisit: See the Sun, Country Girl, One and Two
Löytyykö hyllystä: Kyllä

Levyn huumaavuus
8,4

Juho kirjoitteli eilen Sea Changesista, Beckin upean surullisesta erolevystä. Eilisen kirjoituksen vastapainoksi päätin tänään käsitellä höyhenenkevyttä levyä rakkaudesta ja rakastumisesta.

Kuten varmasti hyvin tiedätte, James Iha on entinen Smashing Pumpkins -kitaristi. Hänen Mellon Collien ja Adoren välissä julkaistulla Let It Come Down -soololevyllään ei kuitenkaan ole juuri mitään Smashing Pumpkinsiin viittaavaa, sillä angsti ja särökitarat on korvattu countryyn ja pehmorokkiin viittaavilla pehmeän akustisilla lauluilla. Onnellisuutta hehkuva Let It Come Down onkin mainiota kevätpäivien musiikkia.

Siihen nähden, kuinka paljon kevyenmusiikin historian aikana rakkaudesta on laulettu, yllättävän harva sanoittaja on onnistunut laatimaan aiheesta onnistuneita laulutekstejä. Silti pystyn vaikka heti luettelemaan aika monta hyvää tekstiä, jotka käsittelevät joko ensi-ihastumista tai rakkauden loppumisesta, mutta harvassa ovat ne tekstit, joissa kiinnostavasti tai koskettavasti kerrotaan, että ”joo, tykkään”. Ei James Ihakaan lyriikoissaan ole erityisen hyvin onnistunut, sillä ilman musiikin tukea sanoitusten valtameret, auringot, jumalat ja unelmat muistuttavat lapsekkaita teinipojan (tai -tytön) runoelmia, mutta musiikin tukemana sanoitukset yllättäen toimivatkin erinomaisesti. Tällä levyllä sanoitukset ja musiikki sopivat yhteen kuin käsi hansikkaaseen, kuten joku sanoittamisen taituri voisi asian ilmaista.

Vaikka Smashing Pumpkins teki (imperfektiä voinee käyttää huoletta, vaikka Billy Corgan kuulema keitteleekin uutta satsia) hyviäkin levyjä, on James Ihan soololevy mielestäni parempi kuin yksikään Smashing Pumpkins -albumi. Let It Come Down on tasaisen laadukas kokonaisuus, joka ylläpitää kuulijan hyvää mieltä ja tarvittaessa myös lohduttaa pahassa paikassa. Suosittelen kaikille, jotka arvostavat vilpittömyyttä.

Posted in , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

11 Responses to
#118 Let It Come Down

  1. AWWWW mikä valinta! Lämmittää mieltä! ^___^

    Mutta täytyy esittää eriävä mielipide. Mulle nää soolotuotannot (niin Pumpkinsien kuin Manicsienkaan) ei oo koskaan iskeneet yhtä lujasti kuin bändien tuotanto. Let It Come Down on sympaattinen ja hempeä, ja toki sitä kuuntelee, mutta se ei ikinä, IKINÄ, voi olla parempi kuin The Smashing Pumpkinsin albumit.

    (OK, paitsi on se parempi kuin Zeitgeist, mutta en laskekaan sitä Pumppari-albumiksi.)

    VastaaPoista
  2. Ei Let It Come Down varmaan oikeasti olekaan parempi kuin vaikka Siamese Dream, mutta jostain syystä tuota Ihan soololevyä on tullut kuunneltua aivan pirusti ja siitä on tullut aika tärkeä levy. Smashing Pumpkins -fani en ole ollut oikeastaan koskaan, vaikka onhan se hyvä bändi toki.

    VastaaPoista
  3. Niin, no mulla kyllä painaa vaakakupissa melkoinen Pumppareiden fanitus -ajanjakso. :D

    VastaaPoista
  4. Mä oon tämän onnistunut sivuuttamaan jotenkin ihan täysin. O_o Pitääpä etsiä käsiini.

    Mitä Pumpkinsien sooloihin ja sivuproggiksiin tulee, niin sieltä on tullut ihan hyvääkin matskua. Tykkään kovastikin Zwanin ja Tinted Windowsin levyistä, vaikka ovatkin todella "amerikkalaista musiikkia".

    VastaaPoista
  5. Mie taisin kertaalleen kokeilla kuunnella tuota Tinted Windowsia ja pidin sitä melkoisen rasittavana levynä. :D Jännää sinänsä, kun mukana on James Ihan lisäksi myös Fountains of Waynen Adam Schlesinger. FoW oli yksi nuoruuteni suurimmista suosikeista.

    VastaaPoista
  6. Hmm, Jarmo, vaikuttaisiko Tinted Windowsin rasittavuuteen bändin vokalisti? ;D Mun mielestä se taas on syy, miksi kyseistä bändiä jaksan! Vaikka FOW on hyvä sekin, ja vaikken paljoa TW'a lopulta olekaan kuunnellut. Koska siis muutenhan se on just niin perus jenkkipowerpoppia kun vaan voi. Mutta Tayn ääni on kuiteski omintakeinen, ja sillä tavalla se eroaa muista. Plus miten voisin entisenä HC-Hanson-fanina vastustaa?!?

    Ja kyllä mä Zwania kuuntelin silloin kun se levy tuli, mutta eih.. Liian iloista. Corganin raastavan äänen taustalla pitää olla vinkuvia kitaroita ja angstia.

    VastaaPoista
  7. Muistaakseni Stupidon viikkolistoilla varoitettiinkin, että Tinted Windowsista pitäminen vaatii perverssiä mielenlaatua. Omat perversioni taitavat olla powerpopissa. :D

    VastaaPoista
  8. Mullaki on aika vankka voimapoppimenneisyys, tosin on myönnettävä, ettei enää tule kauheasti powerpoppia kuunneltua. Levyhyllyn helmi noilta ajoilta on "superbändi" (mm. Jason Falkner ja Jon Brion) The Graysin Ro Sham Bo, joka ainakin joskus oli harvinaisehko ja siksi hinnoissaan.

    June: en enää muista, mikä Tinted Windowsissa tökki. Ehkä semmonen keskinkertainen ameriiiikanrokkimeno. Tai sitten se laulaja. :D

    VastaaPoista
  9. Ihana levy ja munkin mielestä parempi kuin yksikään Smashing Pumpkinsin levy. Nythän James Ihalta pitäisi vihdoin tulla se kauan kaivattu uusi soololevy. Ainakin Japanissa, mutta toivottavasti muuallakin. Hieman jännittää. Toivottavasti omat odotukset eivät ole kasvaneet ihan kohtuuttomiksi tässä reilun kymmenen vuoden odotuksen aikana.

    Jarmolle muutenkin pisteitä, kun nostaa täällä koko ajan nerokkaita levyjä esille. Niinko tämä tai All About Chad. Muutenkin hyvä tämä blogi, kun kirjoitetaan vanhemmistakin levyistä. Blogimaailmassa tuo levyjen elinkaari kun usein lasketaan viikoissa tai korkeintaan kuukausissa. Tämä on ihan hyvä muistutus itsellekin, että aina ei tarvitse etsiä niitä uusia juttuja soundcloudista ja spotifysta. Niitä helmiä kun löytyy jo sieltä omastakin levyhyllystä.

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia kehuista, Vesa. :) Silläkin uhalla, että tämä menee ihan keskinäiseksi selkääntaputteluksi, pitää kertoa, että Onechord oli hirvittävän isossa roolissa, kun nuorena poikana (suunnilleen vuodesta 2003/2004 eteenpäin) etsin ja löysin uusia kiinnostavia bändejä. Ainakin Red Carpet, The Lucksmiths, ultrasport (ja lukemattomat muut indiebändit) ovat sellaisia, joihin ekana törmäsin Onechordissa.

    VastaaPoista
  11. Kiva kuulla että onechordista on ollut hyötyä. Mukava sitä on ollut ihan omaksi huviksikin väsätä, mutta aina parempi jos joku on sitä kautta löytänyt hyviä laulu- ja soitinyhtyeitä.

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.