Viime vuosikymmenen hienoimman soul-äänen muistolevy herkistää.
Julkaisuvuosi: 2011
Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: Our Day Will Come, The Girl From Ipanema, A Song For You
Löytyykö levyhyllystä: Ei, fyysinen kappale on lainassa kirjastosta.
Levyn huumaavuus:
7.0
Eräs heinäkuinen viikonloppu savolaisessa maalaismaisemassa ystävien kanssa sai ikävän särön, kun uutispimentomme valaistiin. Erään viestin sivulauseessa mainitut Norjan tapahtumat kun piti selvittää. Ei varmaan tarvitse muistuttaa mistä oli kyse. Vajaata tuntia myöhemmin puhelimeni piippasi. Saapunut viesti oli karussa yksinkertaisuudessaan lähes yhtä pysäyttävä kuin edellinenkin uutinen: "Amy Winehouse delas."
Joulumarkkinoille tuotu postuumisti julkaistu Lioness on Amy Winehousen levyt tuottaneiden Salaam Remin ja Mark Ronsonin yhdessä tuottama kokoelma, mihin ollaan laitettu arkiston aarteita ja kolme kappaletta, jotka tehtiin Winehousen tekemättä jääneelle kolmannelle levylle. Mukana on myös aiemmin viime vuonna Tony Bennetin duettolevyllä julkaistu Body And Soul, joka jäi Winehousen viimeiseksi studioäänitykseksi.
Siinä missä Winehousen kaksi levyä olivat suhteellisen tiukasti soulissa kiinni, niin Lioness paljastaa naisen lahjojen monipuolisuuden. Ääni kun taipuu niin avauskappale Our Day Will Comen keinuvaan reggaeeseen, The Girl From Ipaneman bossanovaan kuin Wake Up Alonen alkuperäisversion intiimiin kitarafiilistelyyn. Suurin osa kappaleista on kumminkin juuri sitä komeaa soulia, mistä Winehouse tunnettiin ja missä hän loistikin.
Kokoelman heikoimmaksi anniksi jäävät aiempien levytyksien alkuperäisversiot ja -sovitukset. Mm. Tears Dryn laahaava alkuperäisversio jää todella kauaksi Back To Blackille päätyneestä versiosta, eikä Mark Ronsonin levyltä löytyvän The Zutons-coveri Valerien '68-versiokaan vertailussa hääviksi jää. Myös tekemättä jääneelle kolmannelle levylle tarkoitettu Like Smoke menettää makunsa, kun Nas päästetään täyttämään tyhjiksi jääneet säkeistöt omilla räpeillään.
Lioness olisi helposti voinut olla levy-yhtiön äkkiä kasaan raapima rahastuskokoelma, mutta Remi ja Ronson ovat yhdessä tehneet levyn, jota kuunnellessa Winehousen monipuolisuus ja lahjakkuus nostetaan sille framille, mille se kuuluukin. Viimeiseen kappaleen loppuessa Amyn sanoihin Donny Hathawayn hienoudesta on itselläkin todella haikea olo. Vaikka Winehouse kuinka sekoilikin ja sai itsensä vaikuttamaan ties miltä, niin musiikki todistaa hänen olleen yksi lahjakkaimmista soul-äänistä genren historiassa. Lepää rauhassa.
Tekstit
