Ensikosketus: 2005
Helmeilevimmät biisit: Perfect Situation, The Damage in Your Heart
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
5,1
Viime viikon levyjuttua kirjoittaessa minua vaivasi se, että olin mielestäni kirjoittanut saman tekstin jo monesti aiemminkin, vaikka levyt vaihtuivat viikottain. Sen vuoksi päätin kirjoittaa jostakin sellaisesta genrestä, jota en ole aiemmin käsitellyt ja josta en varsinaisesti mitään tiedä. En kuitenkaan saanut Ruudolfin mainion Doupeimmat Jumala seivaa -levyn kirjoituksesta mieleistäni, joten on aika turvautua varavaihtoehtoon: kirjoitan jostakin kehnosta levystä. Huonoista levyistä valitsin ruodittavaksi Weezerin Make Believen silläkin uhalla, että internet on puolillaan avautumista jälkiaikojen Weezerin paskuudesta. Mutta antakaa määkin vuodatan, määkin kuuntelin Make Believeä.
Taustaksi kerrottakoon, että Weezerin kaksi ensimmäistä levyä ovat elämäni tärkeimmät levyt. Ne myös ovat mielestäni kaksi maailman parasta levyä, ja epäilemättä olen niitä myös kuunnellut enemmän kuin mitään muuta. Innostuin Weezeristä yläasteikäisenä 2000-luvun taitteessa. Vuoden jokapäiväisen Weezer-kuuntelun jälkeen luin Rumbasta, että bändi on tekemässä paluuta. En varmaankaan ole yhdestäkään uutisesta milloinkaan ollut yhtä innoissani, mutta jos olisin arvannut, mitä on tulossa, en olisi riemuinnut.
Green Album oli 16-vuotiaan Jarmon mielestä mahtava, ja pidän siitä kovasti edelleen. Maladroitistakin muistan tykänneeni, vaikka jokin siinä vaivasi. En ole vanhemmalla iällä uskaltanut Maladroitia kuunnella, koska olen varma, että se ”jokin” selviäisi varsin nopeasti. Edellämainittujen syiden vuoksi kuitenkin odotin Make Believeä innolla, ja kuuntelin sitä hillittömällä vimmalla, mutta levy ei juuri kuuntelujen jälkeen parantunut. Fiksumpi kaveri olisi varmaan jo Beverly Hills -singlen jälkeen arvannut, että sekundaahan sieltä on tulossa.
Niin, Beverly Hills. Ja käsitelläänpä myös We Are All on Drugs samalla vaivalla. On aika murskaavaa huomata, että suosikkibändin levyllä on biisejä, jotka sopisivat paremmin jonkin Kid Rockin tai Crazy Townin levylle ja sitä kautta taustamusiikiksi amerikkalaisten teinien ostoskeskushulinoihin. En millään jaksaisi noista sanoa mitään mutta. Tuskin on tarvettakaan.
Beverly Hillsin ja We Are All on Drugsin jälkeen kolmanneksi suurin ongelma Make Believellä on se, että se on parhaimmillaan, kun lyriikoihin ei kiinnitä minkäänlaista huomiota. Tämä on harmittavaa, koska eteenkin Pardon Me ja Freak Me Out ovat sanoituksiltaan niin kamalia, että paras tapa jättää ne huomiotta on painaa stereoiden skip-nappulaa.
Mutta ei Make Believe ihan pelkkää kärsimystä ole. Hold Me, My Best Friend, Peace ja The Other Way ovat ihan kivoja perusbiisejä, joita varmaan voisi kuunnella, jos muu biisimateriaali olisi selvästi tuota nelikkoa tasokkaampaa. This Is Such a Pity voisi puolestaan olla aivan hyvä, jollei sitä kuunnellessaan kuulisi päässään Anna Erikssonin ääntä. Totta tosiaan – ”tää on aivan liikaa”.
Make Believen kaksi ylivoimaisesti parasta biisiä ovat Perfect Situation ja The Damage in Your Heart. Molemmat ovat suhteellisen onnistuneita biisejä, jotka olisivat melkein sopineet Green Albumille. Tai ainakin Green Albumilta poimitun sinkun b-puoliksi.
Tekstit
Must tää levy oli vielä ihan ok. Seuraavat Red Album ja mitäliekökköjä olikaan on ollut jo liikaa "sedät yrittää olla hauskoja ja nuoret tykkää, right?"-tyyppisiä vedätyksiä. Alamäki oli jo kyllä selviö tämän levyn kohdalla, mikä on suuri sääli, koska Weezer oli yksi maailman hienoimmista yhtyeistä.
VastaaPoistaHmm, mulla on tää kummallinen lojaalisuus (josta lisää omassa postauksessa), etten osaa päästää irti, jos oon jostain joskus tykännyt. Vaikka eipä tota Weezeriä tosiaan tuu nykyisin kauheesti popitettua. Edellinen levy (Hurley) puuttuu, sitä edelliset on kaikki kyllä hyllyssä. Make Believia ja jonkin verran Red Albumiakin oon jopa ihan kohtuullisissa määrin kuunnellut.
VastaaPoistaMut onhan toi täysin totta, mitä sanoit Weezerin "kasvamisesta", joka on siis lähinnä mennyt lapsellisempaan suuntaan. Mutta tykkään Cuomon äänestä, laiskasta tavasta laulaa powerpop-kitaroiden päälle, joten kun unohtaa ne lyriikat ja keskittyy hyviin rallatuksiin (kyllä niitäkin löytyy), niin pääsee edes johonkin vauhtiin. Mutta ei sitä kovin pitkään jaksa. :/ Mikä on kyllä Laurin sanoin tosi surku.
Tällä nimenomaisella levyllä on kyllä yksi maailmankaikkeuden hienoimmista biisi-introista! Nimittäin mainitussa Perfect Situationissa, se on näin fanitytön sanoin tajuttoman ihku <3 Ja siinä biisissä sanatkin musta toimii tosi hyvin. Yks Weezerin parhaista. Vaikkei muu levy sitten samaan ylläkään.
Olen kyllä Laurin kanssa samaa mieltä siitä, että Make Believen jälkeen oli vielä huonompaa luvassa. Red Albumin joskus aikoinaan ostin, kun Pork and Beans lupaili ihan hyvää, ja kun ajattelin, ettei se ainakaan Make Believeä huonompi voi olla. Olin väärässä. Mutta Red Albumin huonouden uskoin jo muutaman kuuntelun jälkeen. Sen kanssa en kärvistellyt samalla tavalla kuin Make Believen. Red Albumin jälkeisiä levyjä en enää ole ostanut.
VastaaPoista