#38 XTRMNTR

 

Levyn huumaavuus
7.5


Julkaisuvuosi: 2000
Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: Exterminator, Swastika Eyes (Jagz Kooner Mix), Keep Your Dreams
Löytyykö levyhyllystä: Ei (Spotify) 


Jos vaihtoehtoina olevista viidestä vuonna 2000 julkaistusta levyistä yksi on sellainen, jota en ihan välttämättä itselleni työn alle haluaisi, arvatkaa, kenelle arpaonni tuon levyn suo? Jep. No ei kait siinä, kuunteluun vaan. Ja oikeastaan hyvä niin, muuten olisin taas jäänyt jostain paitsi.

Ennen projektiin ryhtymistä käsitykseni Primal Screamista oli jokseenkin erilainen - rankempi, huuruisempi ja psykedeelisempi. Jotain lievästi överiä. Toki skottien jokainen levy on ollut jollain tasolla edeltäjästään eroava, mutta ehkä myös ihan vain bändin nimi on vaikuttanut mielikuvaani, who knows. XTRMNTR (exterminator) on itseasiassa varsin kelpo lätty. Sinänsä se ei ole ihme - toistavathan soundit pitkälti Chemical Brothersin, joka kuitenkin on kuulunut kuuntelulistalleni vuosia, kaavaa. Pylly keikkuu rytmien tahtiin vaikka kuinka yrittäisi pidätellä. Etenkin levyn nimiraita sekä Swastika Eyes (Jagz Kooner Mix, se Chem Brosien versio ei kipua yhtä korkealle) pakottavat jalat liikkeelle ja vispaamaan.

Toisaalta epätasaisuuttakin löytyy: Pills sekä Insect Royality menevät vähän liiaksi räpin puolelle, vaikka kymmenen vuotta sitten olisinkin luultavasti rakastanut niitä täysillä. Harmi, että bändi meni minulta silloin täysin ohi. Osittain jonnekin elektronisen progen puolelle kääntyvää äänivyörysettiä taas löytyy Acceleratorin ja Blood Moneyn suunnalta. Ne tuovat vaihtelua kokonaisuuteen, mutta jäävät muuten pohjamutiin. Keep Your Dreamsissa tiputetaan hetkeksi pää tyynyyn ja chillataan vain. Hassuinta on, että levy tuntuu kohtalaisen lyhyeltä, vaikka siinä on yksitoista biisiä, joista useampi on yli kuusi- tai seitsemänminuuttinen. Ehkä se kertoo jotain viihdyttävyydestä. Kansitaiteesta täytyy kyllä sanoa sen verran, että sävyt ovat metkat, mutta taitto ihan hirveä (itseasiassa ylempi puolikas on vielä ihan jees, alempi ei).

Vaikka XTRMNTR on hieman turhan epätasainen eivätkä kaikki biisit iske, jää Primal Scream vakkarikuuntelulistalle tästä hetkestä eteenpäin. Joten kiitos, Jarmo! Teemaviikko, jolloin ei itse saa päättää omaa arvioitavaa levyään, on itseasiassa loistava keino päästä täyttämään sivistyksessä olevia aukkojaan tai vaihtoehtoisesti palata vanhojen lemppareiden pariin. Sitten on niitäkin epäonnisia, jotka joutuvat tuskailemaan sellaisten musiikkimuistojen kanssa, jotka olisi halunnut jo jättää unholaan. Sen enempää paljastamatta odotan mielenkiinnolla huomista.




Posted in , , , , , , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

9 Responses to
#38 XTRMNTR

  1. Hyvä, ettei ihan puhdasta kärsimystä ollut tuon levyn kuuntelu. :)

    Primal Scream on siitä jännä bändi, että Screamadelica ja XTRMNTR ovat erinomaisia, mutta muut levyt vaikuttavat aika tylsiltä. Tosin ihan alkuaikojen helmi (Velocity Girl) on bändi paras biisi: http://www.youtube.com/watch?v=OJU0JZTtDLQ Ei tuota ehkä samaksi bändiksi arvaisi, kuin XTRMNTR:llä. :D

    VastaaPoista
  2. Oon itsekkin saanu Primal Screamista aikamoisen sekasikiön kuvan. Jotenki hankala alottaa mistään, kun joka levy kuullostaa niin erilaiselta.

    Hyvä postaus btw!

    VastaaPoista
  3. Jeps, mielenkiintoista lukea noviisin kokemuksista.

    Kuinkas Jarmolle ei Vanishing Point kelpaa?

    Oma top 3:
    1. Xtrmntr (*****)
    2. Vanishing Point (**** ja melkein ½)
    3. Sonic Flower Groove (****)
    Screamadelican jätän ihan piruuttani neloseksi (onhan se hyvä, mutta olen aina pitänyt sitä vähän yliarvostettuna).

    VastaaPoista
  4. Vanishing Pointin taisin joskus lainata kirjastosta ja puolihuolimattoman kuuntelun jälkeen tuomitsin tylsäksi. Vois kyllä kokeilla uusiksi, jos se noin hyvä on. :D

    VastaaPoista
  5. No mun mielestä on, ja tiedän sellaisiakin ihmisiä, jotka pitävät sitä bändin parhaana levynä (esim. kaimasi eräällä foorumilla). Yleisilme on vähän huuruisempi kuin tällä päivän levyllä, mutta ei se sen "vaikeampi" levy ole.

    Primal Scream on kyllä sikäli kumma bändi, että joitain levyjä tekee edelleen mieli kuunnella usein ja toisia ei juuri ollenkaan (nimetöntä kakkoslevyä en ole vieläkään kuullut). Niin ja tuppaa aina unohtumaan, että nämähän ovat tehneet musiikkia vielä 2000-luvullakin, edellinenkin levy taisi olla suht kuuntelukelpoinen.

    VastaaPoista
  6. Pitääpä ottaa Vanishing Point tarkempaan kuunteluun, kun Spotifyssa näyttää tuokin olevan.

    Uusinta Primal Screamia en ole kuunnellut ollenkaan, kun Riot City Blues oli mielestäni aika heikko.

    Kävin tänään Musiikki Kullaksella, jossa olisi nuo kaksi uusinta ollut 2 eurolla kappale. Jätin ne alelaariin, mutta Spiritualizedin Songs in A&E:n sentään ostin samaan hintaan.

    VastaaPoista
  7. Mielenkiintoista keskustelua! :) Velocity Girl kuulosti hyvältä, ja täytyy näemmä ottaa kuunteluun muitakin levyjä Pekan listan mukaisesti.

    VastaaPoista
  8. June, hyvä jos on edes mielenkiintoista. :)

    Jarmo, mäkään en tainnut edes jaksaa kuunnella Riot City Bluesia loppuun asti. Ja Evil Heat on just myynnissä kirppiksellä (ei siinä mitään varsinaista vikaa muistaakseni ollut, jotenkin se ei vaan ikinä lähtenyt, vaikka siitäkin on jotkut tykänneet).

    VastaaPoista
  9. Pekka, musiikkikeskustelut on aina mielenkiintoisia! Vaikkei bändi olisikaan se itselle rakkain. :)

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.