Levy päivässä on saanut jälleen uuden kirjoittajan. Minä olen siis Lauri, johon on voinut törmätä paristakin blogista ennen tätä. No You Girls Never Know ja Cigarette burns ovat ne pari blogia. Olen kirjastotäti, joka rakastaa popkulttuuria ja elää sitä täysillä. Levyjä on enemmän kuin nykyisessä työpaikassani ja keikoilla tulee käytyä aina kuin vain kiireiltäni ehdin. Musiikkimaku risteilee kaikkialla brittipopin, post-punkin, elektronisen musiikin, hip hopin, rockin ja vanhan melodisen punkin välissä. Tätä tulette siis minulta jatkossa saamaan tässä blogissa.
Julkaisuvuosi: 2011
Ensikosketus: Viikko ennen julkaisua, eli pari viikkoa sitten
Helmeilevimmät biisit: Dream On, If I Had A Gun... ja (I Wanna Live In A Dream In My) Record Machine
Löytyykö levyhyllystä: Ei, vielä
Ensikosketus: Viikko ennen julkaisua, eli pari viikkoa sitten
Helmeilevimmät biisit: Dream On, If I Had A Gun... ja (I Wanna Live In A Dream In My) Record Machine
Löytyykö levyhyllystä: Ei, vielä
Levyn huumaavuus:
8.4
Oasis oli yksi maailman suurimmista rock-yhtyeistä, joka hajosi huipulla ja vielä kunnon rytinällä. Kuten kaikki vähänkään bändiä seuranneet tietävät, jakautui bändi lopulta kahtia, Liam ja muu bändi perustivat Beady Eyen, jonka debyytti tuli jo alkuvuodesta ja Noel lähti täysin yksin soolouralle. Pitkään odotettu soololevy näki maanantaina vihdoin päivänvalon.
Itse odotin Noelin soololta todella paljon. Oasiksen kaksi viimeisintä levyä osoittivat sen, että Gallagherin veljeksistä lahjakkaampi osaa ja haluaa tehdä myös muutakin kuin kertosäevetoisia kitararock-kappaleita. Soololta voisi odottaa siis jotain aivan uutta ja rohkeaa, jota mies ei olisi Oasiksen kanssa voinut koskaan tehdä.
Noel Gallagher's High Flying Birds ei kuulosta Oasikselta, mikä on hyvä juttu, koska kukaan tuskin olisi halunnut miehen jämähtävän kokonaan menneeseen, mutta tyylillisesti se ei ole ihan sellainen irtiotto, kuin olisin uskaltanut kuvitella. Sovitukset ovat kylläkin massiivisempia kuin miehen musiikissa koskaan. Torvet ja jouset soivat komeasti ja isosti koko levyn, eivätkä tunnu vain päälleliimatuilta instrumenteilta, jotta soundista saataisiin isompi. Ne ollaan sovitettu tyylikkäästi ja komeasti levylle.
Gallagherin sävellystaitoja tuskin tarvitsee sen enempää kerrata, joten sanon vain, että biisit ovat poikkeuksetta todella hyviä koko levyn. Jokaisessa biisissä on tarttumapintaa todella paljon, joten biisit jämähtävät kerralla takaraivoon ja pysyvät siellä todella sitkeästi. Se mitä jään kaipaamaan on tietty spontaanius ja räväkkyys. Levy kuulostaa hyvin tuotetulta ja tarkkaan harkitulta, mutta jopa ehkä liiallisuuksiin asti. Vaaran tuntua tai Oasiksesta tuttua "in your face"-asennetta ei ole tarttunut levylle pätkääkään, mikä ei varmasti ole ollut tarkoituskaan, mutta nyt levyltä ei välity tunteita, jotka vetäisivät lopullisesti puoleensa.
Noel Gallagherin ensimmäinen soololevy on taidokas ja hyviä biisejä täynnä oleva levy, jolta olisi vain voinut odottaa enemmänkin. Näillä biiseillä ei vielä stadioneita huudateta. Nyt odotukset kääntyvätkin ensi keväänä tiettävästi julkaistavaan toiseen levyyn, jonka mies on tehnyt Amorphous Androgonous-poppoon kanssa, joka aikoinaan remixasi Oasiksen Falling Down biisistä 22-minuuttisen psykedeliaeepoksen. Siltä voi odottaa jo jotain aivan muuta. Mitä sitten veljesten keskinäiseen taisteluun tulee, niin Beady Eye jää rannalle uikuttamaan tämän edessä, vaikka sillä spontaaniutta ja vaaraa onkin aivan eri tavalla. Kun vain olisi biisejäkin.
Tekstit
