#488 Tilt

                      Apeasti tanssahdellen

Julkaisuvuosi: 1999
Ensikosketus: 2015
Helmeilevimmät biisit: Sweetest Soul Sensations, I Wish I Was In Love, Happy Satellite, All The Things
Löytyykö levyhyllystä: Ei, kirjastolaina

Levyn huumaavuus

7.0
1990-luvun (britti-)popparit ovat taas aktiivisia: Dodgylta tuli levy, Divine Comedylta myös ja Teenage Fanclubin uutukainen ilmestyy huomenna. Tähän väliin sopiikin siis bloggaus -90-lukulaisen (britti-)popparin Ian Broudien viidennestä Lightning Seeds -levystä, joka poppauksen ohessa myös tanssittaa.

-90-luvun lopulla jo päälle nelikymppiseltä, myös tuottajana osaavalta (vaikkapa Echo & The Bunnymenin 3. levy Porcupine ja Dodgyn debyytti) Ian Broudielta luontui apeiden mutta melodioiltaan tarttuvien biisien teko, esimerkkinä vaikka All I Want, josta viimeistään Banglesin Susanna Hoffs teki pikkuklassikon. Suurimman osan ajasta hän kuitenkin vältteli antamasta apeudelle periksi, olipa kolmannen LS-levyn nimikin Jollification. Mutta etenkin neloslevy Dizzy Heightsilla apeus pääsi vahvasti esille, kun Broudie kumppaneineen ei tehnytkään biiseistä yhtälailla meneviä kuin aiemmin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, kuten vaikkapa Sugar Coated Icebergs.

Viitoslevy Tiltilläkin alakulo on läsnä, mutta etenkin levyn alkupuolella se peittyy sopivassa määrin tarttuvan, tanssittavan diskosoulauksen alle. Vaikkapa Sweetest Soul Sensation on tästä hyvä esimerkki; sanoissa yksinäisyys ja pettymys rakkauteen ja elämään ovat vahvasti esillä, mutta silti biisiä voi hyvinkin helposti tanssia. Valitettavasti levyn puolivälissä tanssitus loppuu ja epätoivo pääsee paremmin esille, ja etenkin Get It Right ja Cigarettes & Lies voivat olla melko piinaavaa kuunneltavaa, vaikka sinänsä hyvinkin onnistuneesti ilmaisevat epätoivoa ja sisäistä ahdistusta. Levyn loppu on sitten melko hajanainen: itseironinen/kyyninen big beat -rokkaus Crowdpleaser (”I've been caring less and less since my overnight success/ Now they love me in the press 'cause I'm constantly depressed”), Liverpoolin työläisiä romantisoiva Tales Of The Riverbank, lyhyt instrumentaalivälike Pussyfoot :Reprise ja levyn päättävä kevyesti mahtipontinen brittipoppaus All The things ovat ookoita, mutta eivät muodosta yhtä vahvaa jatkumoa kuin levyn ensimmäiset kuusi biisiä.

Pidän Tiltin alkupuolesta todella paljon; pääosin surumielisten tekstien ja tulkinnan yhdistäminen pehmeään konesykkeeseen toimii loistavasti. Mutta sitten ensin katoaa syke ja kohta myös punainen lanka. Mutta kyllä Tilt ihan kiintoisasti yhdistelee 1990-luvun lopun trendejä ja saundeja, apeudesta huolimatta.

Posted in , , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to #488 Tilt

  1. Oi mikä nostalgiapläjäys, tämmöinen levy ja vielä kirjastolaina! Totuuden nimissä on sanottava, ettei minulla ole levystä mitään muistikuvia, vaikka kai sitä aikanaan tuli jonkun verran kuunneltua. Rate Your Music -listaukseni mukaan levy löytyy edelleen hyllystäkin, ellen sitten ole myynyt sitä pois ja unohtanut päivittää tilannetta... Tammikuussa 2004 olen joka tapauksessa antanut Tiltille 3 tähteä, sen edeltäjälle Dizzy Heightsille 3,5 ja Jollificationille kokonaiset 4, vaikken siltäkään tähän hätään muista kuin sinkkubiisit Perfect ja Marvellous (jotka ovat kyllä kovia, melkeinpä nimensä veroisia). Voisikin palautella näitä levyjä mieleen joskus.

    Uusi Dodgy vaikuttaa ihan ok:lta, mutta tuskin pääsee voimasoittoon. Teenage Fanclubista en vielä kahden kuuntelun jälkeen uskalla sanoa juuta enkä jaata, jatkan harjoituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, tällä kertaa piti turvautua kirjastoon, että pääsi kuuntelemaan levyä. dizzy heightsia tuli kuunneltua aikanaan paljonkin, enää ei tee edes mieli, jollificationin kuuntelin nyt ennen bloggausta kertaalleen, yllätyin pirteydestä ja konesaundeista.

      Teenage Fanclubin uuden olen kanssa kuunnellut kertaalleen, kuulosti tutulta ja hyvältä, lopun kappalejärjestystä olisin ehkä säätänyt eri tavoin.

      Poista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.