#487 Familia

                    Arvokkaasti poprokaten

Julkaisuvuosi: 2016
Ensikosketus: 2016
Helmeilevimmät biisit: Death Of Love, Crystallise, Here Comes The Rapture
Löytyykö levyhyllystä: Spotify, yms.


Levyn huumaavuus

                                    7.6

Aiemmin Sophie Ellis-Bextor oli, jos ei diskokuningatar, niin ainakin diskoprinsessa, mutta viime levyllään (Wanderlust, 2014) hän muutti tyyliään laulamalla mm. pianon ja jousien säestyksellä vakavahenkisesti, teatraalisesti ja lumoavasti. Tuottajana ja sävellyskumppanina Wanderlustilla Ellis-Bextorille toimineella Ed Harcourtilla – jolta on juuri ilmestynyt omakin levy – on samat roolit myös tällä levyllä, ja Familia jatkaakin samoilla linjoilla kuin edeltäjänsä. Herkän tunnelmoinnin lisäksi levyltä tosin löytyy myös pehmeästi The Feelingin tyyliin poprokkaavia biisejä (esim. levyn onnistunut aloituskolmikko) ja yksi puhdas diskoilukin, Come With Us, jonka olisi kylläkin pitänyt olla levyn päätösbiisi, eikä kauniin ja hartaan Here Comes The Rapturen ja vakavasti poprokkaavan Cassandran välissä levyn keskiössä. Kaiken kaikkiaan Familia ei ole yhtä ehjä kokonaisuus kuin Wanderlust oli, mutta toisaalta tunnelmien ja tempojen vaihtelu tekee levystä Wanderlustia sujuvammin kuunneltavan ja poprokkauksen ja herkistelyn yhdistely toimii levyllä oikein hyvin.

Posted in , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.