Mietoa Mobylatia ysärihampaan kolotukseen
Julkaisuvuosi: 1992
Ensikosketus: 2011
Helmeilevimmät biisit: Go, Help Me to Believe
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
7.0
Rakas kuulapää Richard Melville Hall eli tunnetummin pelkkä "Moby" sai aikaan tänä syksynä jo kahdennentoista pitkäsoiton. Uusi Innocents -albumi on ollut itselläni aika aktiivisesti soitossa viime viikkoina. Matkan varrella mies on kerennyt luoda yhtä sun toisenlaista levyklassikkoa, joista nyt mainittakoon ainakin ysäriltä Play (1999) ja Everything is Wrong (1995). Hutejakin löytyy melko runsaasti, joista viimeisimpänä ainakin Destroyed (2011) ei iskenyt yhtään.
En ole kerennyt muodostaa Innocentsistä vielä oikein minkäänlaista kuvaa, joten haluan nostaa tällä viikolla käsittelyyn Mobyn debyytin vuodelta 1992. Tällöin vielä varsin tuntematon kaljupää oli päättänyt jättää punk-bändinsä ja sanonut keskittyvänsä pelkästään elektronisen musiikin tekoon. Ja sille tielle Moby onkin sitten jäänyt.
En osaa oikein päättää onko Mobyn debyytti keskinkertainen, huono vai totaalisen surkea levy. Varmaa on kuitenkin, ettei se ole ehkä ihan timanttisimmasta päästä. Se on karusti sanottuna perus ysäriteknoa - mielleyhtymiltä kaikkiin lätkähallihitteihin ja reiviralleihin ei voida välttyä.
Vaikka levy onkin varsin yksitoikkoinen, se reivaa välillä ihan hyvin: "Go" ja "Help Me to Believe" saavat tanssijalan vipattamaan. Nämä biisit toimivat salilla treenatessa esimerkiksi mainiosti.
Voinen sanoa, ettei Moby ollut varmaankaan debyytin aikoihin vielä niitä klubiskenen kierrätetyimpiä tähtiartisteja. Tällä biisimateriaalilla Moby ei erotu muista ysäriravettajista lainkaan. Se on ytimekkäästi yksitoikkoista klubijyystöä alkuysäriltä. Muutama kappale vielä menee mutta kokonainen albumi tätä samaa on ehkä vähän liikaa. Kokeilkaa jos haluatte!
Tekstit
