Raastavan rockin jalanjäljissä
Julkaisuvuosi: 2013
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: Cough Cough, Kemosabe, Torso of the Week
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
7.5
Tiedättekö sen tunteen, kun joku oikein hirveä ja vastenmielisen kuuloinen kappale muuttuukin parin ensikuuntelun jälkeen suorastaan nerokkaaksi sävellykseksi? Jonku kappaleen soundit on viritetty niin kaakkoon, laulajan ääni on raastava tai lyriikat ovat niin oksettavia, että se alkaa suorastaan kiehtomaan? Everything Everythingin kohdalla minulle kävi juurikin näin.
Brittiläinen bändi on saanut aikaiseksi vasta kaksi levyä. Ensimmäisellä levyllä oli potkua mutta liian vähän sellaista hittitavaraa. Uudella levyllä bändi astelee kovemman biisimateriaalin kera uros saluunan ovista ja pistää bileet toden teolla pystyyn. Varokaa sillä Arc voi kolmen ensimmäisen biisin jälkeen ottaa kovan otteen rinnuksista eikä se päästä hevillä irti.
Minulla tapahtui Everything Everythingin laulajan kohdalla Kele-efekti (Bloc Partyn laulajan ääni ei napannut aluksi yhtään. Sitten vain opin jossain vaiheessa tykkäämään siitä ja nyt rakastan sitä). Samoin kävi myös itseasiassa Wild Beastsin laulajien kohdalla. Jonathan Higgsin ääni on raastavan haastava ja se ei päästä aloittelevaa kuuntelijaa kovinkaan helpolla. Jonathanin ääni tarjoaakin teatraalista ulinaa ja äänen varsinaista akrobatiaa - kuullostaako lupaavalta?
Arcin kolme ensimmäistä raitaa iskevät tosissaan - loppulevy on vähän tylsähkö. Jos bändi olisi saanut tehtyä muutaman paremman biisin loppupuoliskolle tälle voisi antaa melkein kasin arvosanan.
Pirteitä melodioita Arc ainakin tarjoaa. Se ei ole lähellekään yhtä ärsyttävä kuin debyytti. Bändillä on potentiaalia nousta tulevaisuudessa isoksi ja Kemosabe on vuoden parhaita yksittäisiä kappaleita.
Tekstit
