#317 Any Port in a Storm

  Lievitystä Pavement-ikävään
    

Julkaisuvuosi: 2013
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: Junk Shop, Lesbian Wife, Spring St, Wild Heart
Löytyykö levyhyllystä: Spotify


Levyn huumaavuus
8,1

Kuultuani Scott & Charlene's Weddingin kappaleen Lesbian Wife radiosta, yritin etsiä lisätietoa yhtyeestä, mutta hyvin vaatimattomin tuloksin. S&CW on yhtäkuin australialainen Craig Dermody, joka on kotiutunut New Yorkiin kirjoittamaan kappaleita indie pop-projektilleen, joka puolestaan on saanut nimensä australialaisesta saippuaoopperasta Neighbours (Kylie Minogue ja Jason Donovan, anyone?). Siinä kaikki. Mutta annetaan musiikin puhua esittäjänsä puolesta.

Any Port in a Storm on ehjä kokonaisuus, jonka joutilaat, mutta samalla herttaiset kappaleet saavat kuulijan muistelemaan nuoruuttaan haikeana. Nuorempi kuulija voi muistella viime kesän huolettomia päiviä, kun vanhemman muistoissa vilahtelevat useiden kesien hetket. Sillä Any Port in a Storm henkii kesän viimeisiä lämpöisiä päiviä, nuoruutta, ensirakkauksia ja sydänsuruja. Kappaleet ovat rujoudessaan ja jopa lapsellisuudessaan niin hellyyttäviä, ettei niistä voi olla pitämättä. 

Kuten esimerkiksi Spring St, joka kuvailee pettymystä ja surua, kun näkee rakkaansa toisen kanssa kadulla ja miten ko. katu muistuttaa petoksesta joka kerran, kun sitä pitkin kävelee. Tai Wild Heart, joka kliseisistä fraaseista, (villistä sydämestä, filmitähden kauneudesta ja rock'n'rollista) huolimatta onnistuu kuulostamaan raikkaalta ja haikealta. Levyn paras kappale on kuitenkin Lesbian Wife, joka nimestään huolimatta kertoo hurrikaani Sandyn herättämästä koti-ikävästä ja muistoista menneisyydestä.

Tyyliltään S&CW:n kitaravoittoinen indie pop/rock muistuttaa lähinnä Pavementiä, eikä Dermodyn Malkmusmainen lauluääni ainakaan vähennä yhtyeiden samankaltaisuutta. Ja vaikka Pavement on ainutlaatuinen ja korvaamaton (sekä allekirjoittaneelle lähes pyhä), tuo S&CW helpotusta pahimpaan ikävään. 



Posted in , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

One Response to #317 Any Port in a Storm

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.