Ranskalaiselta Phoenixilta ilmestyi tänä vuonna jo järjestyksessään viides albumi. Huikean Wolfgang Amadeus Phoenixin (2008) jälkeen yhtyeen seuraavan albumin rima nousi monien mielessä vaarallisen korkealle. Phoenix on lyhyen uransa aikana tehnyt ison nivaskan pop-hittejä - uudelta albumilta löytyy jälleen muutama hieno veisu mutta harjaantuneempi Phoenix-kuuntelija alkaa epäilemään, että onko yhtye jämähtänyt paikalleen ja alkanut toistamaan ikävästi itseään.

Phoenixin soundi on aina ollut meikäläisen mieleen. Pirteät kitarat ja tykkisovitukset twistattuna Thomas Marsin ääneen ja 2000-luvun kovimman ranskalaisen rock-bändin titteli on varma. Viimeisellä albumilla oli yllättävän monta täysosumaa - näistä mainittakoon ainakin 1901, Lisztomania ja Lasso. 

Bankrupt! kuullostaa niin Phoenixilta kuin se vain voi. Se on yhtä juustoinen ja aurinkoinen kuin edelliset levyt mutta jossain silti mättää. En keksi Bankruptin keskinkertaisuuteen muuta syytä kuin sen, että siitä puuttuu ne täydelliset koukut. Hienoja juttuja siellä täällä mutta se jokin puuttuu!

Muutama biisi, kuten S.O.S. in Bel Air ja Bankrupt! yrittävät aivan liikaa. Sci-fi soittimet eivät oikein saa tuultansa alleen, lie mistä näihinkin kappaleisiin on otettu vaikutteita.

Bankruptilta ylitse muiden kuoriutuu oikeastaan vain yksi ainoa kappale - Trying to Be Coolissa on sellaista menoa, jota on jaksanut kevään jälkeen kuunnella enemmänkin. Loppualbumi on yhtä harmaa ja tylsä kuin albumin kansikuva.