#288 Soft Will

Nuoruuden iloja ja suruja
    


Julkaisuvuosi: 2013
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: Only Natural, Varsity, Fool Proof
Löytyykö levyhyllystä: Spotify

Levyn huumaavuus
8,1

Seuraava toteama saa minut kuulostamaan tädiltä, mutta sanon sen silti: nuorten miesten musiikillinen lahjakkuus on hämmästyttänyt ja ihastuttanut minua viime vuosina todella paljon. Ja tällä tarkoitan todella nuoria, hädin tuskin teini-iän ohittaneita lahjakkuuksia. Viime vuonna DIIV:n esikoisalbumi Oshin kuului ehdottomiin suosikkeihini, mutta jo vuotta aiemmin Smith Westernsin Dye It Blonde oli yksi vuoden 2011 soitetuimpia levyjäni. Poikien huoleton ja tarttuva indiepoppis kuulosti vastustamattomalta ja raikkaalta. Joten odotukset uutta levyä kohtaan olivat korkealla, ehkä vähän liiankin korkealla. 

Ei Soft Willissä mitään suurempaa vikaa ole, se on oikeastaan yllättävänkin yhtenäinen levy. Dye It Blondella ihastuttaneet beachboysmaiset sävyt ovat edelleen läsnä ja soitto kuulostaa mutkattomalta. Levyllä on tarttuvia kertosäkeitä (Only Natural), hurmaavaa hyräilyä (Varsity) sekä valloittavaa söpöstelyä (Fool Proof). Itseäni ilahduttaa myös laulaja Cullen Omorin ääni, joka ajoittain muistuttaa minua Beulahista - tuosta aliarvostetusta, mutta itselleni kovin rakkaasta, jo edesmenneestä yhtyeestä. 

Mutta ehkä kuitenkin olisin kaivannut levyltä kappaleita, jotka olisivat erottuneet joukosta erinomaisuudellaan. Tasaisuudessa on se hyvä puoli, ettei levy kärsi mahalaskuista. Mutta myös se huono puoli, että ne pysäyttävimmät kappaleet puuttuvat. Levyn heikoimmat hetket ovat slovari White Oath, jonka urut ja kitarasoolo saavat kuulostamaan lähes nololta sekä instrumentaali XXIII, joka pianosta huolimatta vaikuttaa pelkältä täytekappaleelta. Levyn sanoitukset eivät myöskään ole sieltä syvällisimmästä päästä, esimerkiksi Cheer Up Babyn kertosäkeessä lohdutellaan sanoin: Cheer up baby, I don’t want you to hate me. Kappaleiden sanoitukset käsittelevät muutenkin lähinnä kaveruutta, yksinoloa sekä ihastumista. Mutta toisaalta pojat ovat vielä niin nuoria, että kyseiset aiheet luultavammin ovat iso osa heidän elämäänsä. Joten mikseivät he pohtisi niitä myös musiikissaan. 

Soft Will on hyvä levy - ei erinomainen, eikä mitenkään poikkeuksellinen. Itse kaipaan tällä hetkellä jotakin uutta ja yllättävää levyä, johon ihastuisin niin paljon, että luultavasti pilaisin sen soittamalla sitä liikaa. Mutta sitä odottaessa kuuntelen Soft Williä ja kudon villasukkaa, koska tämän arvostelun jälkeen tunnen itseni vielä enemmän mummoksi kuin tädiksi.

Posted in , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to #288 Soft Will

  1. Oon fanittanu Smith Westernsiä jo ekasta levystä asti. Soft Will on myös näppärä levykäinen mutta se jokinen myös omasta mielestä puuttuu. Muutamien kuuntelujen jälkeen on tullut vähän sellainen "tasapaksua puuroa"-fiilis. En sitten tiedä, lähteekö levy toimimaan vielä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  2. Mulla on ihan samanlainen fiilis. Harmi, koska se edellinen levy tosiaan oli jatkuvassa soitossa mulla.

    VastaaPoista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.