Yeezus tulee, oletko valmis?

Ensikosketus: 2013

Helmeilevimmät biisit: New Slaves, I'm In It, Blood On The Leaves

Löytyykö levyhyllystä: Digi

Levyn huumaavuus

11

Kanye Westin kuudes studioalbumi on messiaskompleksisen neron toistaiseksi kunnianhimoisin ja rajoja rikkovin teos. Ei riitä, että levyn nimi on Yeezus. Ei riitä, että levyllä on kappaleita kuten I Am A God, Black Skinhead ja New Slaves. Eikä sekään riitä, että levy ilmestyi kauppoihin pelkän blankon kannen ja tarran kanssa.

Yeezuksella West ja lukuisat studiovelhot ja vierailijat ovat loihtineet äänimaailman, jota ei voi kuvailla oikein muulla sanalla kuin häiritsevä. Luottotuottaja Jeff Bhaskerin on korvannut Rick Rubin, joka on ottanut roolikseen saman kuin 80-luvun rap-levyillä - karsija.

Edellisten levyjen mahtipontisuudesta, pehmeydestä ja pöhöttyneisyydestä ei ole edes rippeitä jäljellä. Jo avauskappale On Sight läpsii päällekäyvillä syntikoillaan kuulijaa. Menneet ollaan taustojen puolesta unohdettu täysin. Ainoastaan Bound 2 muistuttaa samplevetoisuudellaan siitä, mistä Kanye tuli tunnetuksi. Muuten räiskitään syntikoilla likaisesti ja rosoisesti ilman mitään armoa.

Kanye Westin ensimmäiset levyt kertoivat siitä, kuinka kouluttamaton musta mies voi yrittää nousta suuruuteen hyvinkin henkilökohtaisesti. Henkilökohtaisuus muuttui 808'sillä ja My Beautiful Dark Twisted Fantasylla enemmän ihmissuhteisiin ja julkisuuteen liittyväksi. Yeezus on levy, jolla nämä molemmat teemat yhdistyvät.

Levyn synkkyys ja vihaisuus kun ammentavat sekä menneisyyden epäonnistumisista, että nykyisistä kahlitsemisyrityksistä. On vaikea sanoa, onko levyn "Yeezus" hahmo vai ei, mutta ainakin se on jumalolento, jota on turha yrittää taltuttaa. On Sightin kesken kappaleen tulevan samplen lyriikat paljastavat paljon.

He'll give us what we need

It may not be what we want

Kahlitsemista on helppo verrata orjuuteen, mistä West ammentaa hyvin paljon. Suorimmin New Slavesissa, jossa mustien asema nykypäivänä kuvataan vähintään rasistisena. Ei tässä kaukana orjuudestakaan olla.

You see it's broke nigga racism

That's that "Don't touch anything in the store"

And this rich nigga racism

That's that "Come in, please buy more

What you want, a Bentley? Fur coat? A diamond chain?

All you blacks want all the same things.

Siksi Yeezus tuntuukin niin ravistelevalta. Ei riitä, että Kanye rikkoo rajoja musiikillisesti, mutta kun musta räppäri lataa täyslaidallisen kaikkea kohtaan ja nostaa itsensä koskemattomalle jalustalle kaikkien yläpuolelle, niin vähemmästäkin älähtää.

Levyn toisen puoliskon ihmissuhdevuodatukset taasen yllättävät. Periaatteessa niiden ei pitäisi, koska viimeiset kaksi levyä ovat olleet juuri sitä, mutta se, että hillittömän jumalbrassailun keskellä mies osoittaa inhimillisiä tunteita. Varsinkin Blood On The Leavesin epäonnistuneesta rakkaudesta kertovat lyriikat kuvaavat, että kyllä jokin voi tämänkin miehen kahlita. Nina Simonen tulkitsema Strange Fruit taustalla tosin muistuttaa, mistä on kyse - orjuudesta. Levyn misogynisuutta ja kylmyyttä voi myös tulkita tämän vuodatuksen kautta. Kun yksi suhde epäonnistuu, niin muihin naisiin, jotka siis hakevat Westiltä pelkkää statusta, on helppo suhtautua kylmästi. Varsinkin, kun haluaa olla koskematon.

Sanoiltaan ja tunnelmiltaan Yeezus onkin todella synkkä. Sen ihmis- ja maailmankuva on synkkä ja totaalisen kyyninen, mitä hyökkäävät ja häiritsevät taustat vain korostavat. Tällaista levyä ei tukevasti asemansa turvanneelta pop-tähdeltä voisi odottaa. Senkin takia se on selkeä osoitus siitä, että Kanye West on kaikesta epäkorrektiudestaan huolimatta nero, jota ei kiinnosta, mitä ihmiset ajattelevat hänestä. Onhan hän jumalan, eli itsensä, poika.