#275 Settle

Brittiveljekset tekevät taloa


Julkaisuvuosi: 2013
Ensikosketus: 2013
Helmeilevimmät biisit: White Noise, You & Me, Confess To Me
Löytyykö levyhyllystä: Striiminä minun stereoihini ääni virtaa

Levyn huumaavuus
8.3

Jos on seurannut medioita, jotka ovat hip ja cool, niin Disclosurelta ei ole voinut välttyä. Brittien albumilistan ykköseksi ponkaissut Settle kun on ihastuttanut niin trendikansan kuin tanssimusiikin satunnaiskuluttajat. Mikäs on ihastuttaessa, kun tuote on kunnossa.

Lawrencen veljesten musiikki on sekamelska monen montaa genreä. Ytimessä sykkii niin garage kuin house, mutta soppaan lisäillään deep housea, synapoppia, funkya jne. Ensimmäinen mielikuva, mikä veljesten soundista tulee, on ysäri. Syntikat pulputtavat ja pistelevät kuin satunnaisesti Jyrkistä nähdyissä ja kuulluissa biiseissä ja vokaaleissakin voi kuulla aikakaudelle ominaista sielukkuutta, mikä on omiaan herättämään nostalgisia tunteita.

Settle on kumminkin kaikkea muuta kuin nostalgiatrippi, eikä sitä moiseksi ole edes tarkoitettu. Disclosuren musiikki on helppoa ja ennen kaikkea tyylikästä elektroa, joka toimii niin kotikuuntelussa kuin klubeilla. Vaikka en tykkääkään käyttää vuodenaikavertauksia, niin Disclosure on helppo kuvitella kesään. Tämä musiikki nostattaa ja saa hyvälle tuulelle.

Mitään syvällistä tai tunteisiinvetoavaa Settleltä on turha odottaa. Tämä on pinnallista tanssihuttua, jonka ainoa tehtävä on tanssittaa. Siinä se onnistuu tosin täydellisesti. Mitä nyt albumiformaatti ei ole kovin suosiollinen tällaiselle musiikille. Jossain vaiheessa biisien samankaltaisuus ja variaatioiden puute käy puuduttamaan. Suosittelut siis vain hetkiin, kun haluaa heittää ajatukset huishelvettiin ja pitää hauskaa.

Posted in , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.