#250 Kalan silmä

Kauneutta heinäpelloilta ja kala-apajilta
Julkaisuvuosi: 1988
Ensikosketus: 2008
Helmeilevimmät biisit: Näkki, Onkija, Vetinen Poppanen
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

Levyn huumaavuus
8,5


Huomisen itsenäisyyspäivän kunniaksi Janne ja Juho kirjoittivat suomenkielisestä musiikista. Mie jatkan samaa linjaa, sillä onhan elinvoimainen suomi sekä konkreettisin todistus itsenäisyydestä että työni ja huvini. Lisäksi on myös niin, että laadukasta suomenkielistä musiikkia on tehty huomattavan paljon enemmän kuin me olemme tässä blogissa käsitelleet.

Tänään käsittelyssä oleva Kalan silmä on Noitalinna huraa!:n toinen pitkäsoitto. Ja kyllä, Pikkuveli on juuri tällä levyllä. Niin kaunis ja hauras kappale kuin Pikkuveli onkin, ei sitä kovin usein tee mieli kuunnella, sillä tehosoitto ja onnettomat cover-versiot tyhjentävät ilmat hienoimmistakin musiikkiesityksistä. Jos ette usko, kysykää vaikka Leonard Cohenilta (Hallelujah) tai Lou Reediltä (Perfect Day). Pikkuveljen skippaamallakin Kalan silmältä löytyy paljon nautittavaa. Näkki, Onkija ja Vetinen Poppanen ovat liki parasta ja liikuttavinta mahdollista musiikkia, eivätkä levyn heikommat hetketkään (vaikkapa Kissapoika ja Toivomustynnyri) kuulijaa kyllästytä.

En tiedä, millä tavalla Noitalinna huraa!:sta kirjoitettiin 1980-luvulla, mutta minä kiinnostuin bändistä, kun sitä verrattiin maineikkaisiin kulttinimiin tähän tapaan: Noitalinna huraa! on Suomen Velvet Underground, Beat Happening ja erityisesti Young Marble Giants. Yhtymäkohtia, joko asenteellisia tai soundillisia, toki löytyy (kuunnelkaahan vaikkapa Musta köksä tai Valaan laulu), mutta lopulta Noitalinna huraa! on tyystin ainutlaatuinen yhdistelmä herkkyyttä, surumielisyyttä, satumaailmoja, suomalaista luontoa ja melodista erinomaisuutta. En minä ainakaan osaa kuvitella Lou Reedin, Alison Stattonin tai Maureen Tuckerin laulavan esimerkiksi traktorin raiteista heinäpellon keskellä.

Juuri sanoitukset tuovat Noitalinna huraa!:n biiseihin ylimääräisen emotionaalisen tason. En yhtään tiedä, miltä tuntuu odotella huumekauppiasta newyorkilaisessa kadunkulmassa (luultavasti ei lainkaan samalta kuin odotella bussia talvisessa Heinäpäässä), mutta pienen kylän kasvattina tiedän tarkalleen, miltä tuntuu, kun ”auto viimeinen ajaa viimeisen valon luo”. Sehän ”tuntuu aivan siltä, että joku kanssani pimeässä salaa on”. 

Posted in , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.