Neljä pistettä brooklynilaispariskunnan heikolle neloslätylle
Levyn huumaavuus
Levyn huumaavuus
4.0
Julkaisuvuosi: 2012
Ensikosketus: 2012
Helmeilevimmät biisit: Let's Go
Löytyykö levyhyllystä: Ei
Vaikka huippulevyjen mehusteleminen on hienoa hommaa ja blogi antaakin loistavan väylän kertoa niistä kaikille musiikista kiinnostuneille ihmisille, aina kuitenkaan ei tee mieli vain ylistää. On suorastaan terapeuttista ottaa joskus esille levy, joka ei jostain syystä vain iske. Matt & Kimin uutukainen, järjestyksessään neljäs pitkäsoitto Lightning, on sellainen.
Brooklynista kotoisin olevat Matt Johnson ja Kim Schifino tekivät todellisen läpimurtonsa vuonna 2009 - Grand-pitkäsoitto oli itsessään ihan ookoo levykäinen, joka esitteli nuoren pariskunnan duunaamassa energisen tarttuvaa indiepoppia. Ei mitään maailmaa mullistavaa musiikkia tiiättehän te, mutta pirteää ja sympaattista.
Neljännen pitkäsoiton kynnyksellä totean heti ensimmäiseksi, että Matt & Kim ei ole pystynyt uudistumaan yhtään. Tuntuu, että Lightning on edellisten kolmen albumin todella halpa toisinto. Oikeastaan harvoin törmään vahingossakaan enää levyyn, joka kuullostaa näin ideattomalta ja tyhjältä. Energia on tallessa ja soittaminen on teknisesti vakuuttavaa mutta that's all - Lightning on ylivoimaisesti puuduttavinta Matt & Kimiä tähän mennessä.
Matt laulaa lähes koko ajan samalla äänenpainolla - en ole tätä ennen kovinkaan tullut ajatelleeksi, mutta miehen nasaaliääni on ihan hirveä. Löytyy tämän jälkeen takuulla mun viralliselta inhokkilistalta. Biisit on liian geneerisiä - jokaisesta Lightningin kappaleesta huokuu epätoivoinen hittitavoitteilu, ylienergisyys ja mitäänsanomattomat sanoitukset. Overexposed on tästä varoittavin esimerkki, se saa korvat vuotamaan verta. Kokeileminen omalla vastuulla.
Lightning ei paranna Matt & Kimin osakkeita. Se on rehellisesti sanottuna väkisin väännetty pop-levy, jossa ei ole aineksia mihinkään. Alta löytyvä Let's Go oli kuitenkin ihan siedettävä renkutus.
Tekstit
