Tunteella väsättyä folk-poppia sadepäivän varalle
Levyn huumaavuus
7.5
Julkaisuvuosi: 2012
Ensikosketus: 2012
Helmeilevimmät biisit: Babel, Whispers In the Dark, Lover of the Light
Löytyykö levyhyllystä: Ei
Mumford & Sons yltää tänä syksynä toiseen albumiinsa. Sigh No More-debyytillä "folk-Coldplay" asemansa vakiinnuttanut brittiläisbändi lähtee kartuttamaan fanikuntaansa Babelilla, joka on 12 kappaleen pakkaus täynnä samanlaista villiä folk-energiaa kuin edeltäjässänsäkin.
Bändi on Briteissä silkkaa poppia. Mainstream-radioasemat ovat ottaneet yhtyeen omille primetime-soittolistoilleen ilomielin. Mumford & Sonsin fanikunnan ikäskaala kattaa aina kaikkea varttuneemmista naisfaneista nuoriin teineihin. Lähtökohtaisesti bändillä on ainakin mahdollisuudet päästä oman saarivaltionsa lellikkibändiksi, onhan yhtyeessä neljä komeaa kollia ja alla ainakin ensimmäiseltä levyltä suuriksi radiohiteiksi muodostuneet Little Lion Man ja The Cave. Iskeekö kakkoslevy Babel kuitenkaan kultasuoneen vai lankeaako se hankalaan toisen levyn kiroukseen?
Bändin debyytin jälkeen tuli paikoittain fiilis, että Mumford & Sons hoitaa hommansa näppärästi mutta siitä puuttuu se jokin. Kenties sielu? Vaikka Babel onkin tuotetumman kuuloinen kuin edeltäjänsä, onnistuu se olemaan lämpimämpi levy. Lyriikoihin on panostettu ja niissä on syvyyttä. Siinä missä Sigh No Moren kertosäkeet olivat yhdentekeviä lällärilallatuksia, on Babelin kertseihin haettu mukavan puhuttelevaa perspektiiviä. Siitä ehdoton plussa.
Babel alkaa räväkästi: nimikkokappale on mielestäni bändin uran paras yksittäinen vetaisu. Hyvät lyriikat, mukaansatempaava rytmi ja Marcus Mumford laulaa kaiken lisäksi todella hyvin. Miten aloituskappaleesta voikaan tulla näin hyvä mieli? Valitettavasti samankaltaisiin osumiin levyltä ei ylläkkään oikeastaan kuin toinen raita Whispers in the Dark ja kuudes raita Lover of the Light. Yhdeksäs raita, Hopeless Wanderer menettelee muttei kuitenkaan uppoa samalla lailla kuin edeltävät. Ensisinkku I Will Wait on tylsä, itseään toistava hyssyttelyraita jossa ei ole yhtikäs mitään. Levykokonaisuudessa on myös havaittavissa pienoista toistoa, kappaleet ovat rakenteeltaan liian samanlaisia. Siitä syystä esimerkiksi Lover's Eyes ei vain jaksa innostaa, kun se tuntuu ihan muutaman ensimmäisen kappaleen heikolta toisinnolta.
Babel on helppoa kuunneltavaa. Sen tahdissa on mukava paahtaa aamulla paahtoleipiä, kaataa lasiin appelsiinimehua, pistää kahvi tippumaan ja ottaa siinä lomassa muutama tanssahteluaskel. I Will Waitin jälkeen ennustelin paljon vaisumpaa levykokonaisuutta, mutta Babelhan yllättikin loppuen lopuksi positiivisesti.
Babel alkaa räväkästi: nimikkokappale on mielestäni bändin uran paras yksittäinen vetaisu. Hyvät lyriikat, mukaansatempaava rytmi ja Marcus Mumford laulaa kaiken lisäksi todella hyvin. Miten aloituskappaleesta voikaan tulla näin hyvä mieli? Valitettavasti samankaltaisiin osumiin levyltä ei ylläkkään oikeastaan kuin toinen raita Whispers in the Dark ja kuudes raita Lover of the Light. Yhdeksäs raita, Hopeless Wanderer menettelee muttei kuitenkaan uppoa samalla lailla kuin edeltävät. Ensisinkku I Will Wait on tylsä, itseään toistava hyssyttelyraita jossa ei ole yhtikäs mitään. Levykokonaisuudessa on myös havaittavissa pienoista toistoa, kappaleet ovat rakenteeltaan liian samanlaisia. Siitä syystä esimerkiksi Lover's Eyes ei vain jaksa innostaa, kun se tuntuu ihan muutaman ensimmäisen kappaleen heikolta toisinnolta.
Babel on helppoa kuunneltavaa. Sen tahdissa on mukava paahtaa aamulla paahtoleipiä, kaataa lasiin appelsiinimehua, pistää kahvi tippumaan ja ottaa siinä lomassa muutama tanssahteluaskel. I Will Waitin jälkeen ennustelin paljon vaisumpaa levykokonaisuutta, mutta Babelhan yllättikin loppuen lopuksi positiivisesti.
Tekstit
