Räppi takas kaduille!

Plan B ns. räjäytti potin Iso-Britanniassa kaksi vuotta sitten toisella levyllään The Defamation of Strickland Banks. Rujo räppäri muuntautui soul-laulajaksi ja iso yleisö löysi Ben Drew'n musiikin. Nyt on taas aika palata juurille.

ill Manors on vahvasti yhteydessä Drew'n ohjaamaan samannimiseen elokuvaan, joka kertoo usean tarinan Lontoon pimeältä puolelta. Niin tekee levykin, tosin mukaan mahtuu myös tarinan ulkopuolisia kappaleita, kuten levyn nimikappale. Sillä Drew lataa täyslaidallisen David Cameronia ja tämän nuorisoa demonisoivia sanomisia päin.

Loppulevyllä mennäänkin sitten suoraan kaduille, joita hallitsevat huumediilerit ja kriminaalit, ja missä ihmishengellä ei ole juuri mitään arvoa. Armottoman maailman tarinat läväytetään kasvoille ulkopuolisen havainnoijan näkökulmasta, tosin kappaleilla kuullaan reilusti katkelmia elokuvan dialogeista. Ei helpointa ja kevyintä räppiä, mutta miksi musiikin pitäisi sellaista ollakaan.

Genressään ill Manors on piristävä, juuri synkän aiheensa puolesta. Brittiräppi kun on ollut viimeisimmät vuodet teknobiitin päälle horistua höpöhöpöä, niin asiaa olevat lyriikat ja garageen palaavat taustat kuulostavat jo yksistään mahtavilta. Myös biiseissä esiintyvät viittaukset muiden räppäreiden lyriikoihin (mm. Wu-Tang Clan I Am The Narratorissa ja Pharcyde Drug Dealerissa) miellyttävät suunnattomasti.

ill Manorsin ainoa mättävä puoli on sama kuin Palefacen uudella levyllä, se on aivan liian raskas kokonaisuus. 11 kappaleen kesto on sinänsä siedettävä, mutta synkkyys tarvitsee vastapainokseen toivoa, ja sitä ei Plan B juuri tarjoile. Jos levyllä olisi jotain toivon kipinää tai kevennystä, se olisi erinomainen. Nyt se on vain hyvä.