#173 Manifest!

Raastavaa letkeyttä kesän viimeisiin päiviin.




Levyn huumaavuus
8.1

Julkaisuvuosi: 2012
Ensikosketus: 2012
Helmeilevimmät biisit: Friend Crush, Ruins, I'm His Girl, Stay Dreaming
Löytyykö levyhyllystä: Ei



Brooklyn ei turhaan ole pinnalla Flow-viikonloppua ajatellen: hipstereiden kansoittama New Yorkin osa-alue Williamsburgeineen ei ole legendaarinen vain historiansa tai boheemin ulkomuotonsa vuoksi, vaan myös sieltä tulevan korvia hivelevän musiikin. Tällä kertaa ääneen pääsee Friends, tyttöjohtoinen viisikko, jonka raikkaat tanssisoundit sopivat Suvilahteen kuin *insert sopiva kielikuva*.

Tänä vuonna julkaistu debyyttilevy alkaa hieman melankolissävytteisemmin kuin mihin sitä seuraavat raidat johtavat. Friend Crush muistuttaakin äärimmäisen paljon Warpaintia, tai jopa The xx:aa, kiitos vokalisti Samantha Urbanin laiskanletkeän laulutyylin. Samalla se on yksi lätyn sykähdyttävimmistä biiseistä. Kokonaisen levyn rytmit eivät kuitenkaan ole flegmaattisuutta nähneetkään, vaan pirskahtelevat eteenpäin saaden varpaat himoamaan tanssilattiaa ja huulet kaipaamaan cocktail-lasin sisältöä.

Meininkiä löytyy niin nimensä mukaisesti unelmoivasta Stay Dreamingista vähän asenteellisempaan kamaan, kuten cooliuden viittaa kantavaan I'm His Girliin tai hauskasti nimettyyn Va Fan Gör Du'hun.  Ruins on polkupyöräilyä yksin pimeässä yössä, alun Sorry ja Home taas aurinkoinen karnevaali ja taivaalla lentelevät värikkäät ilmapallot. Muutama hutikin löytyy: ainakin allekirjoittaneella A Thing Like This valuu täysin ohi korvien.

Manifest! on toimiva paketti, jonka rooli kesän kepeänä soundtrackina on kiistaton. Se ei kuitenkaan mullista tai muuta mitään, eikä todennäköisesti jää polttelemaan sisuskaluja vuosiksi eteenpäin. Pepun heiluttamiseen urbaanissa ympäristössä saa silti parempia melodioita etsiä.



Posted in , , , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

2 Responses to #173 Manifest!

  1. Uggh! Mä en tykänny yhtään tästä levystä. Mut tää arvostelu kyl sai mut innostumaa, voisin kokeilla uusiks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack! Ei toi mustakaan mitenkään hirveän ihmeellinen levy ole, mutta toisaalta ei siinä ole oikeastaan mitään vikaakaan.

      Poista

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.