Viikonlopun suosikkisoittari #8

Sunnuntai ja soittolista. Siitä on traditiot tehty.

Tällä kertaa soittolistan teemana on kesä ja Suomi. Ajattelin tehdä kesäisen soittolistan alati lämpenevien päivien kunniaksi ja rajata kymmenen biisiä vielä niin, että esittäjät ovat suomalaisia. Mitään muuta punaista lankaa tälle ei tullutkaan.

1. Maria Gasolina - Hypin, hypin
Suomen paras käännösyhtye ja heidän ehkä riemukkain kappaleensa saa brassirytmeillään aina aurinkoisen mielen kuulijalleen.

2. Nicole Willis & The Soul Investigators - Keep Reachin' Up
Brassirytmeistä onkin hyvä siirtyä suomalaiseen souliin. Suomen kovimman rytmiretkueen ja Nicole Willisin yhteistyöstä syntyi aikoinaan yksi suomalaisen rytmimusiikin kovimmista teoksista ja Keep Reachin' Up on levyn vauhdikkaampien kappaleiden aatelia. Kuunnelkaa kappaleen groovea ja Willisin irroittelua. Kyllä tekee mieli pistää puistossa jalalla koreasti.

3. Damn Seagulls - The Beat
Suomen The E-Street Bandin soul-rockin kulminaatiopiste. Lauri Eloranta ei ole mikään Springsteen saati soul-kukko, mutta miehen rosoinen ääni kantaa kappaletta todella komeasti.

4. Big Wave Riders - It's Funny Things Aren't Gonna Change
Johan yhtyeen nimikin kertoo, että tässä ollaan kesämusiikin ytimessä. Tiukka rytmi ja tarttuva kitaramelodia ovat erinomainen yhdistelmä kappaleelle kuin kappaleelle.

5. Regina - Päivät valuvat
Reginan Soita mulle tuli viime syksynä ulos, mutta levyn kuulaat kitarat ja tunnelmat sopivat kuin nakutettu lämpimiin kesäiltoihin.

6. Burning Hearts - Into The Wilderness
Jarmo on jo aiemmin intoillut Burning Heartsista tässä blogissa. Nyt intoilen minäkin, koska Extinctions on hyvä levy ja Into The Wilderness on hieno kappale. Nyt yritän kovasti saada kappaleesta kesäistä, koska kuuntelin levyä viime talvena kovimpien pakkasten aikaan. Kyllä tää valossakin toimii!

7. Ultramariini - Ikuisesti
Ultramariinin Kevään ja kesän tähtikuvioita on taas albumi, joka mieltyy tasan tarkkaan kesään. Vielä niinkin tarkasti kuin kesään 2005. Levy ja tämä kappale eivät ehkä ole valoisimmasta päästä, mutta on tässäkin tietty tunnelma, mikä vie ajatukset kesäiltojen hämäryyteen.

8. Sister Flo - Tina Turner Sitting Position
Sister Flo oli hieno yhtye ja tämä on hieno kappale.

9. Liekki - Saarelaiset
Liekin hienoakin hienommalta Rajan piirsin taa-levyltä irroitettu Saarelaiset näyttää yhtyeen vähän humoristisempaa puolta. Harva Korppia kuunnellut olisi nimittäin uskaltanut väittää, että yhtye ottaisi jollekin kappaleelle mukaansa saksofonin. Tässä sitä on ja juuri siksi mielikuviin piirtyy rapujuhlat. En tiedä miksi.

10. Tuomo - Don't Take It Too Hard
Suomalaisen soulin klassikko. Tuomoa kuunnellessa ei tosin tule koskaan mieleen, että kuuntelisi suomalaista musiikkia. On tässä niin vahva Motown-fiilis ja Tuomon ääni kestää vertailun kehen tahansa suuren maailman soul-karjuun. Ja soulia kesäisempää musiikkiahan ei vaan ole!

Soittolistaan pääsee tästä ja uutena lisäyksenä sitä pystyy kuuntelemaan myös tuosta alta.

Posted in . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.