Karri Miettinen, eli Paleface, löi itsensä läpi koko kansan suosikkina neljännellä albumillaan Helsinki - Shangri-La, jolla tämä räppäsi Suomeksi kotimaan politiikan suhmuroinneista ja tunaroinneista. Onnistuuko temppu toistamiseen vai käykö Palefacelle keput?

Maan tapa ei nimensä perusteella pidä näkökulmaansa vain Suomessa. Nyt Paleface räppää maailman ongelmista todella laajasti ja perinteisten räppitaustojen sijaan häntä säestää miehen kiertueilta tuttu Räjähtävä nyrkki. Levyn hienouden ja ongelman voi tiivistää näihin kahteen asiaan.

Paleface haluaa selkeästi olla agitaattori vastausten tarjoajan sijaan. Levyn riimeissä toistuvat usein kansannousut, kuten arabikevät ja Venäjän mielenosoitukset, ja näiden vastakohtana on kapitalistinen eliitti. Ongelmana on vain se, että kun Palefacen aiheet ovat tällä kertaa todella laajoja, niin asioita ei voi enää tiivistää iskulauseisiin. Kappaleet ovat todella raskaita sanoiltaan ja teemoiltaan, vaikka kovasti Kalkkilaivan kapteeni yrittääkin tiivistää sanomaansa kielikuvin ja kärjistyksin.

Mutta onhan levyllä aivan loistava yhtye taustalla. Räjähtävän Nyrkin taustat ovat kautta linjan todella hienoja. Levy groovaa todella komeasti, vaikka räyhää onkin jatkuvasti. Varsinkin levyn nimikappaleen loppupuolella alkavat irroittelut ovat sellaista komeutta, ettei moisia ole tänä vuonna kuultu missään. Toisaalta sitten on myös Muista!-kappaleen nu metal-riffittelyt, jotka ovat kuin viiden pennin Limp Bizkitin pöytälaatikosta. Onneksi se on levyn ainoa tyylirike.

Maan tapa on periaatteessa hyvä levy. Se on kunnianhimoinen niin lyyrisesti kuin musiikillisestikin ja myös hyvin tehty, mutta nyanssien puute vaivaa. Paleface paasaa turhan yksipuolisesti ja raskaasti. Agitaattori kaipaa iskulauseita ja karismaa, nyt puuttuu molemmat. Helsinki - Shangri-La:lla näitä vielä oli.