Kaunista ja vähäeleistä, mutta paikoitelleen liiankin huomaamatonta
Levyn huumaavuus
8.0
8.0
Julkaisuvuosi: 2012
Ensikosketus: 2012Helmeilevimmät biisit: Myth, Wild, Lazuli, Wishes
Löytyykö levyhyllystä: Ei
Tutustuin Beach Houseen jo Devotionin (2008) aikoihin, mutta monien tietoisuuteen bändi nousi vasta erinomaisen kolmannen levynsä Teen Dreamin (2010) kautta ja piipahtihan bändi myös samana kesänä FLOW:ssa ja minähän missasin kyseisen keikan, joka vielä harmittaa vähän. Nyt bändi on kumminkin julkaissut uunituoreen levyn Bloomin.
Ensialkuun täytyy sanoa, että Bloom ei kolmen kuuntelukerran perusteella yllä Teen Dreamin tasolle, siltä puutttuvat Norwayn, Take Caren ja Walk In The Parkin kaltaiset erinomaisuudet, vaikka esimerkiksi sinkkuna julkaistu Myth ja sitä seuraavat kaksi seuraavaa biisiä Wild ja Lazuli yltävät lähelle. Tästä huolimatta Bloom on erinomainen ja huoleton levy, jonka voi pistää pyörimään silloin kuin haluaa rauhoittua ja fiilistellä kauniita melodioita ja Victoria Legrandin persoonallista laulua.
Bloom on soundeiltaan edellistä levyä tummempi ja bassovoittoisempi, löytyyhän levyltä myös pieniä elektronisia sävyjäkin, mutta pääosin biisit rakentuvat kompin, kauniita melodioita luovien kitaroiden/pianon ja basson varaan. Yksinkertaisista aineksista saadaan toimivia ja ennenkaikkea kauniita biisejä.
Vaikka levyn oikeastaan jokainen biisi on loistavasti toimivaa dream-poppia, niin se on myös levyn huono puoli, sillä oikeastaan mikään biisi ei nouse esiin ja itselläni on vaikeuksia muistaa/erottaa biisejä toisistaan, toisaalta olen kuunnellut levyä sen verran vähän, että yksittäisien biisien avautuminen ja nouseminen esiin kokonaisuudesta vie aikansa. Nyt mieleen jäävät ainoastaan jo mainitut Myth tietynlaiselle intromaisuudellaan, Wild syntikoillaan ja kertosäkeensä melodiakoukulla, Lazuli koko biisiä johdattelevalla hidastetulta chiptunelta kuulostavalta taustallaan sekä hienon c-osan sisältävä Wishes.
Luulen, että Bloon uppoaa kaikille vähäänkään Dream Popista ja persoonallisesta lauluäänestä intoutuneille ihmisille, silti jos joku haluaa tutustua tähän bändi ensimmäistä kertaa, suosittelisin ensin Teen Dreamin kuuntelua, joka aukeaa huomattavasti nopeammin ja sitten vasta Bloomia, joka on myös erittäin miellyttävän levy, vaikka Bändin soundissa ei ole mitään erittäin suurta uranuurtavaa edistystä tapahtunutkaan, mutta mitä sitä muuttamaan jo toimivaa musiikkia liikaa?
Tekstit
Aika samoilla linjoilla, tosin oon kuunnellut levyn tasan kerran vasta läpi. Eilen kaipasin jotenkin jotain upliftaavampaa, ja keskityin Garbagen, The Temper Trapin ja Adam Lambertin uusimpien fiilistelyyn. xD Bloom jäi siinä selkeästi paitsioon.
VastaaPoistaMutta uskon, että se avautuu, kunhan jaksaa kuunnella uudestaan ja uudestaan. Teen Dreamin tasoa en silti missään vaiheessa ole oikein odottanutkaan.
Mun mielestä Bloom on kaikin puolin parempi kuin Teen Dream. Bloomia jaksaa jotenki paljon paremmin kuunnella kokonaisuutena. Teen Dreamista on jääny käteen vain joku 2-3 hyvää kappaletta näin pari vuotta jälkeenpäin tutkailtuna - Bloomilta kun taas löydän ainakin heti alkuun kuusi kappaletta, joita kuvittelisin pyöritteleväni loppuvuotenakin aika tiuhaan tahtiin.
VastaaPoistaAntaisin tälle: 9.0
Tosissaan tää arvio on tehty vaan huikean 3 kuuntelukerran perusteella, joten varmasti arvosana nousee. :) Voi tää kokonaisuudessa kasvaa paremmaksi kuin Teen Dream, mut Teen Dreamillä yksittäiset biisit on ehkäpä parempia.
VastaaPoista