#149 In and Out of Control

Tanssi yli hautojen
Julkaisuvuosi: 2009
Ensikosketus: 2012
Helmeilevimmät biisit: Bang!, Boys Who Rape (Should All Be Destroyed), Suicide
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä

Levyn huumaavuus
8,3

Kuten monet muutkin, pidin aikoinani kovasti The Raveonettesin Whip It On ja The Chain Gang of Love -levyistä. Chain Gang of Lovea seurannut Pretty in Black oli sekin mainio levy, vaikka liian kiillotettu soundi veikin suuren osan yhtyeen viehätyksestä. Pretty in Blackin jälkeen minun ja The Raveonettesin yhteiselämä katkesi vuosiksi, kunnes tammikuussa löysin In and Out of Controlin kahdella eurolla Stockmannin levyosastolta ja päätin antaa vanhalle tuttavuudelle uuden mahdollisuuden.

Onneksi annoin, sillä In and Out of Control on erinomainen sekoitus The Raveonettesin parhaita puolia. Mukana ensilevyjen surinaa ja rokkausta, mutta myös Pretty in Blackin kiillotettua pintaa ja tarttuvaa poppia. The Raveonettesin kohdalla erityisen merkittävää on se, että kadonneeksi luulemani coolius hohkaa In and Out of Controlilla vahvana. 

Ensimmäistä kertaa historiassaan The Raveonettes on myös kirjoittanut kaksi biisiä (Bang! ja Last Dance), joiden olisi pitänyt olla valtavia pophittejä. Eteenkin Bang!-kappaleessa on kaikki hitin ainekset: kerrasta tarttuva kertosäe, runsaasti sovituksellisia koukkuja, iloinen fiilis ja radioita varten luodut sanoitukset (”fu-fu fun all summer long”). The Sounds luultavasti kuulostaisi tältä, jos siinä bändissä olisi muutakin merkittävää kuin laulajan mikroshortsit. 

Sanoituspuolella kaikki on The Raveonettesin maailmassa kuten ennenkin: itsemurhat, huumeet ja hautajaiset ovat keskiössä ja samalla valtavassa ristiriidassa musiikin kanssa. Vaikka tämä ristiriita onkin osa The Raveonettesin viehätystä, sanoitusten paikoin keinotekoiselta tuoksahtava rankkuus on myös hieman rasittavaa. Levyn paras biisi on Boys who Rape (Shuold all be destroyed), jonka teksti on hätkähdyttävän suora (Three to one girl. how can you win? - - Those fuckers stay in your head), mutta joka menisi erilaisella sanoituksella kilteimmänkin tweepoppoon biisistä.

Sanoitusten synkkyydestä huolimatta In and Out of Control on levy, jota kuunnellessa tekisi mieli laittaa tanssiksi.

Posted in , . Bookmark the permalink. RSS feed for this post.

Leave a Reply

Haku

Swedish Greys - a WordPress theme from Nordic Themepark. Converted by LiteThemes.com.