"Elämä on ihanaa"-musiikkia vaisuihin päiviin Massachusettsin musiikkinörteiltä
Levyn huumaavuus
8.3
Julkaisuvuosi: 2009
Ensikosketus: 2009
Helmeilevimmät biisit: Moth's Wings, Sleepyhead, Little Secrets, The Reeling
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
On ensimmäinen toukokuuta, kello näyttäis värähtävän kohta kolme. Eilisen juhlimisen jäljiltä veto on hieman pois. Otetaanpa tarkastaluun levy josta saa mukavasti energiaa surkeampanakin päivänä.
Massachusettsista ponnistava Passion Pit on hyväntuulinen bändi. Sitä voisi helposti kuvailla erittäin mehukkaaksi hedelmäksi. Tai drinkiksi, josta pursuilee hirveästi erinäisiä makuelämyksiä.
Okei, ehkä jätetään jutut "drinkeistä" kuitenkin tähän. Passion Pitin tähän mennessä ainut albumi ilmestyi itse asiassa juuri näihin aikoihin kolmisen vuotta sitten. Manners on yksitoistakappaleinen positiivisuuspakkaus täynnä hipsterienergiaa ja iloisia elektrosoundeja. Se lähtee erittäin hyvin käyntiin, hiipuu hieman loppua kohdin mutta jättää erittäin hyvän maun suuhun parin viimeisen kappaleen voimin. Moth's Wingsin, Sleepyheadin ja Little Secretsin tahdissa koko keho lepää, ihan oikeasti. Biisit on tuupattu aika täyteen soundeja. Mukana on kaikenlaista kilinää, kohinaa ja surinaa. Välillä tulee jopa mieleen, että onko tässä jo ihan liikaa asioita?
Ainoana varsinaisena ongelmana voidaan pitää sitä, että yhtyeen laulaja, Michael Angelakos kuullostaa omaan korvaan ainakin liian geneeriseltä. Ja mitä nyt verrataan Angelakosin ääntä muihin samassa sarjassa tanssivien bändien laulajiin (Vampire Weekend, Cut Copy, Phoenix), ei se erotu millään lailla edukseen. Siinä missä Passion Pitin soundi on mielenkiintoinen, sävykäs ja runsas, on Angelakosin ääni vaisu, voimaton ja tylsä.
Manners on näitä levyjä, jotka sykähdyttää heti ekalla kerralla. Mielenkiinto herää ja se on kohta pakko pyöräyttää uusiksi. Toimii edelleen mainiosti, suosittelen!
Tekstit
