Tavallista riemukkaampi lounas!
Julkaisuvuosi: 1996
Ensikosketus: 1997
Helmeilevimmät biisit: Home-made, Piece of Mine, Candidate, Little Dreamer
Löytyykö levyhyllystä: Kyllä
Levyn huumaavuus
8.1
Supperheads on Suomen brittiläisin popyhtye. Hyväntuuliset melodiat ja kitarakompit ovat aurinkoisen kesäpäivän tunnussäveliä, joiden siivittämänä pyöräretket sujuvat leppoisasti ja jokainen puraisu eväsleivästä maistuu entistä maukkaammalta. Viisi rokkaria - levyjätti Sonyn toimitusjohtaja Kimmo Valtanen mukaan lukien - saavat nostalgiasukat pyörimään jaloissa ja luovat halun palata yksinkertaisuuteen, ilman konekikkailuja ja liiallisuuksiin meneviä bassovalleja. Progekauden jälkeen korva lepää.
Levynä Lunch on herttainen - jossain määrin raakile, mutta samalla pehmeä äänimaailmaltaan. Fiilis pysyy yllä läpi levyn, mutta alkuraitoihin ei silti kannata asettaa kaikkea luottamustaan - parhaat tulevat esiin lopussa. Tosin välissä esimerkiksi If uhkaa aavistuksen verran hidastaa meininkiä. Candicate sen sijaan on täydellinen iloisen mielen bilebiisi. Sen jälkeinen Little Dreamer astuu hetkeksi syvään veteen, mutta pian jalat yltävät taas pohjaan ja lämpimässä rantavedessä polskiminen voi jatkua. Volyymi pysyy tasaisena, mutta raidat ovat lyhyitä, joten pitkäpiimäisyys ei ole ongelma. Yksittäisiä mestariteoksia ei Candidaten ja Little Dreamerin lisäksi kokonaisuudesta silti oikeastaan nouse esille. Ilman tottumista myös lauluosuuksien artikulaatio voi ajoittain häiritä kielipuritaanin korvaa. Lyriikat kulkevat tuttuja reittejä romantiikan syövereissä, mutta tällaisessa musiikissa sanat eivät ole tärkeintä. Simppeleistä, mutta toimivista, soundeista nauttiminen ilman aivojen liiallista kuormittamista sen sijaan on.
Weekendersin kertsiä ei silti voi olla ohittamatta: Let's live for the weekends, baby, life is just for fun, I want to go to places where the mondays never come.
Weekendersin kertsiä ei silti voi olla ohittamatta: Let's live for the weekends, baby, life is just for fun, I want to go to places where the mondays never come.
Eräässäkin pienessä kymenlaaksolaisessa kaupungissa vuonna nakki livenä nähty rovaniemeläisbändi julkaisi viisi levyä, joista viimeisen 11 vuotta sitten. Itse omistan viisikosta keskimmäiset kolme. Dinner on niistä eniten minuun kiinni kasvanut, mutta Lunch on nimensä mukaisesti maistuvaa alkusoittoa sille ja täyttää vatsan mukavasti muutama tunti aamiaisen jälkeen. (Turhaa tietoutta: kaksi Dinnerin jälkeistä levyä eivät enää noudattaneet ateriakaavaa: vuoden 1999 s/t on soundiltaan kevyehkö ja elektroninen, Northernplayalisticia en edes muista kuulleeni (!!))
Ja lisää knoppeja: bändin musiikkivideoiden luotto-ohjaaja on yhtä kuin Pete Riski, ja Lunch on ainoa levy, joka löytyy kokonaisuudessaan Spotifysta. Kesän kolkutellessa ovella (räntäsateesta huolimatta se on kyllä tulossa ennemmin tai myöhemmin!) suosittelen sitä lämpimästi kaikille menevän britpopin ystäville.
Tekstit
Hienoa kun nostit Supperheadsin esille. Minäkin pidin ja pidän bändistä. Levyhyllystä löytyy neljäs ja viides (viileää ja tyylikästä tanssimusiikkia), mutta kaikki levyt tuli aikanaan kuunneltua. Ja Lunch on loistava kesälevy. Dinneriltä taas mieleen on jäänyt Valentine ja Oxygen.
VastaaPoista- Pekka T.
Oi, hienoa, että joku muukin arvostaa päivällispäitä! Pitäisi tosiaan itsekin hankkia tuo Northernplayalistic, koska kyllä sitä edellinen on varsin hyvä (vaikka Dinner onkin se minun levyni) - viileää ja tyylikästä tanssimusiikkia todellakin. :) Dinneriltä ainakin joskus lemppareitani olivat King Kong Gang, Coffee Girl ja Oxygen, en tiedä miten tänä päivänä jos sen kuulisi ensimmäistä kertaa.
PoistaNorthernplayalistic voi kyllä olla vähän yllätys, vaikka neloslevyllä olikin jo tanssimeininkiä. Mutta kyllä siinäkin hyviä kappaleita löytyy. Neloslevy oli se minun levyni :)
VastaaPoistaPekka T.